PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: 69 miljoonan moka  (Luettu 3255 kertaa)

cpukamu

  • Vieras
69 miljoonan moka
« : Syyskuu 28, 2011, 08:44:38 ap »
Suomi joutuu maksamaan Euroopan unionille poikkeuksellisen suuren viivästyskoron muun muassa vanhoista Hornet-kaupoista, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Suomi joutuu maksamaan EU:lle 69 miljoonaa euroa, koska Suomi ei perinyt maahan tulleista sotatarvikkeista EU:lle kuuluvaa tullia noin kymmenen vuotta sitten. Suomi hankki tuolloin EU:n ulkopuolelta muun muassa Horneteja.

Suomen pitää maksaa viivästyskorko marraskuun loppuun mennessä.

Tullimaksu oli alun perin 35 miljoonaa euroa. Esko Ahon (kesk.) hallitus jätti tullimaksun maksamatta nojaten EU:n perussopimuksen poikkeukseen, jonka mukaan EU:n ulkopuolelta tulleista sotatarvikkeista ei olisi tarvinnut maksaa tullia. Komissio vei Suomen EU:n tuomioistuimeen, jonka päätöksen myötä Suomi joutui lopulta maksamaan tullimaksun.

Viimeinen erä maksusta saatiin suoritettua viime vuoden maaliskuussa. Suomen EU-edustusto Brysselissä sai tiedon 69 miljoonan euron viivästyskorosta viime viikolla.

Bloodaajan omia mietteitä:
 Tämä on mahdollista vain Suomessa, monissa muissa maissa joissa poliitikot oikeasti ottavat vastuuta tekemisistään osaisivat
vastaavassa tilanteessa erota virastaan. Vaan kuin on meillä Suomessa?
 Tämä tälläinen on mahdollista kun kansalaiset eivät inahdakkaan ja päättäjät katsovat että eihän tässä mitään pistetään uutta
kusetusta sukkaan.
 Jo olisi aika Suomen kansan tajuta että sama meno jatkuu niin pitkään kun me kansalaiset tämän sallimme, on ihan turha
valittaa päivähoipaikkojen puutetta ja homehtuvien koulurakennuksien perään kun emme me välitä edes Kaij Erik Relanderin
vuosituhannen vaihteessa tuhlaamista kymmenistä miljardeista markoista joten tuollainen alle sadan miljoohan pikku rahanan
tuo ain oli. Mutta tuollakin rahalla olisi tehty ihmeitä oikeissa käsissä, muistakaa kansalaiset kun kusettajat taas kohta juhlivat
itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentin linnassa kansalaisten verorahoilla että meniköhän kaikki ihan oikein.