Yli 25 vuotta sitten sattuneen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen metsän tuotteista ja etenkin sienistä löytyy yhä radioaktiivista cesiumia. Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hattulan sienten radioaktiivisuus on edelleen korkealla tasolla. Oikein käsiteltyinä metsäsieniä voi kuitenkin syödä kuten ennenkin.
Elintarviketurvallisuusvirasto järjesti viime vuonna valtakunnallisen projektin, jossa tutkittiin myös Hämeessä kasvavien sienten cesium-137-pitoisuuksia.
Cesiumpitoisuudet vaihtelevat eri sienilajien kesken. Tutkimustulosten mukaan esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hattulan sienten radioaktiivisuus on edelleen korkealla tasolla, vaikka Tshernobylistä onkin kulunut jo neljännesvuosisata, sanoo Hämeenlinnan terveystarkastaja Päivi Lindén.
- Kuudesta näytteestä neljä ylitti suosituksen ja kaksi jäi alle. Eu:n suositusraja on 600 becquereliä kilossa.
Eri sienet säteilevät eri tavoin Sieniharrastaja Heikki Paavola Hämeenlinnan Kalvolasta oli yksi niistä sienestäjistä, jotka keräsivät näytteitä Eviran tutkimusta varten. Cesiumin esiintyminen oman kotimetsän seinissä kiinnostaa kovasti.
- Jo vuosia sitten, heti ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, mietitytti mitä tässä nyt mahtaa itsekään syödä. Asia kiinnostaa ja samalla kun olen kouluttanut poimijoita ja sienineuvojia kaupalliseen keruuseen, niin se on kovinkin mielenkiintoinen asia.
Sienilajeista eniten radioaktiivista cesiumia keräävät rouskut, orakkaat, kangastatti, kehnäsieni ja mustavahakas. Vähiten radioaktiivista cesiumia keräävät muun muassa kantarelli, korvasieni, lampaankääpä, punikkitatit ja herkkutatit.
Säteilyä voi vähentää liottamalla tai keittämällä Sienten liottaminen tai keittäminen vähentää tehokkaasti niiden radioaktiivisuutta. Pääosa cesiumista poistuu keitin- ja liotusveden mukana, kertoo Heikki Paavola.
- Karvarouskun ollessa kyseessä, se on tällainen kirpeä rousku, niin kymmenkunta minuuttia saattaisi olla sen keittoaika ja siinä ne haitalliset aineet poistuvatkin, niihin ei paljonkaan jää, niin kuin kaikkien muidenkin rouskujen osalta tulee tapahtumaan, kertoo Paavola.
Säteilyturvakeskus on arvioinut, että sieniä voi vuoden aikana syödä maksimissaan kuusi kiloa. Käytännössä sienistä pitävät syövät niitä keskimäärin puolestatoista kilosta kahteen kiloon vuodessa.
http://yle.fi/alueet/hame/2011/09/tshernobyl_sateilee_yha_hamalaissienissa_2859954.html