Ennen kuin ollaan näitä sossutätien ja terapiasetien leikkejä, niin pitää miettiä ja selvittää mitä ja millaisia tyyppejä kriminalisoidaan, niin silloin kuin nykypäivänäkin. Ennen ehkä hepposemmin perustein, mutta tämähän sen sitten osoittaa että lääketiede on edistynyt, niin voidaan kaveri pitää suljetulla, ehkäistä siten muiden turvallisuus ja jopa hänen omansakin.
Paree niiden on olla tuolla Niuvassa, Mustassasaaressa tai jossain valtion ylläpitämässä tyrmässä. Täällä liikkuu jo nyt avohoidon kirjoissa ihan riittävän kipeetäkin porukkaa.
Mutta, kun olette kaikkitietäviä, niin oletan että olette tutustuneet johonkin tosi sairaaseen tyyppiin, joka on esim. kriminalisoitu, tuomittu täyttä ymmärrystä vailla.
Jammu-setä on vielä pikkutekijä, sillä ihan kaikesta ei julkisesti kirjoiteta (käräjät esim. suljetuinovin).
Sen verran on satamia seilattu vahopaatilla, että jotain tiedän ihan henk.koht. ja hyvä, että Suomessa on tämä rangaistusmuoto toiminnassa.
Mitä tulee lääketieteeseen, niin johan tuon sanoo järkikin, että pääkoppaasioissa ei olla neurologiassa edistytty sen vertaa että pystymme tekemään mielisairaan, väkivaltaisen eteen mitään, jossa hlö paranisi.
Tietysti larkkua ja kestopiikkiä yksi per kk.si ja tokihan on kirurgeja leikataan kaveri vihannekseksi, mutta silloin vankeus muuttuu kroonikko-osastolle. Joka tapauksessa laitoshoitoon.
PS. eikä mitään henkilökohtasta, mutta jotenkin tämä tuntuu vaan suunsoitolta (ja voi olla että nyt syyllistyin siihen itsekin, mutta joka tapauksessa tiedän mistä puhun, enkä ole potilas, enkä hoitohenkilökuntaan kuuluva). Sillä jos lääkitys ei helpota, niin sitä sitten istutaan suljetulla, eikä tämä ole ainut, ensimmäinenkään kaveri ja käykääpä sitten vaikka Kuusankoskella, keskuslaitoksella, siellä näitä on satoja, tai voi olla jopa kymmenkertanen määrä jotka ei ikinä pääse pihalle edes hoitajien kanssa.