Lääkkeet ja huumausaineet päihteinäLisää infoa .. myrkyistä. Ja lisää tietoa linkistä
Rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet (lailliset)
Rauhoittavia aineita on käytetty kaikkina aikoina muihinkin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Lääkkeiden aiheuttamat päihdeongelmat ovat lisääntyneet erityisesti 1990-luvulla. Rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä on säännöllisesti tarjolla katukaupassa. Niitä myydään ja tarjotaan päihdeongelmaisille, nuorille kokeilijoille ja psykiatrisille potilaille. Osa katukauppaan ajautuvista lääkkeistä on hankittu resepteillä ja osa on tuotu maahan laittomasti. Oleellista on, että useimpiin näistä aineista voi kehittyä riippuvuus siinä missä alkoholiin, nikotiiniin tai laittomiin huumeisiinkin.
Bentsodiatsepiiniriippuvuus
Vaikka bentsodiatsepiinit sopivat hyvin alkoholivieroitushoitoon, niiden käyttö tässä tarkoituksessa tulee rajoittaa vain muutamaan päivään. Liian usein alkoholiongelma muuttuu lääke- ja alkoholiongelmaksi eli sekakäytöksi. Kahdeksankymmentä prosenttia sekakäyttäjistä käyttää alkoholia pääasiallisena huumeena ja bentsodiatsepiineja ainakin aluksi pääasiallisesti krapulalääkkeenä. Koska bentsodiatsepiinien vaikutus kuitenkin on useimmiten pitkä aina 48 tuntiin asti, niiden käyttö voi helposti muuttua myös huumaavien ominaisuuksien suhteen sekakäytöksi (20 %:lla). Pieni osa käyttäjistä voi kehittyä lääkkeiden väärinkäyttäjiksi, jolloin käytetyt lääkemäärät ovat huomattavan suuria - satoja milligrammoja bentsodiatsepiineja päivittäin.
Erityisesti nuoret alkoholin ja huumeiden päihdekäyttäjät saattavat käyttää bentsodiatsepiineja humalan tehostamiseen. Tällainen käyttö voi vähitellen sietokyvyn lisääntyessä muuttua suurten bentsodiatsepiiniannosten väärinkäytöksi. Lyhytvaikutteisten bentsodiatsepiinien suonen sisäinen käyttökin on ajoittain mahdollista. Näihin aineisiin kuuluvat midatsolaami (Dormicum®), tematsepaami (Normison®, Tenox®), alpratsolaami (Xanor®, Alprox®, Alpraxolam®) ja klonatsepaami (Rivatril®). Myös diatsepaamia käytetään päihtymiseen, joskus jopa suonen sisäisesti. Suonen sisäisesti huumeita käyttävät yhdistävät bentsodiatsepiinien käytön henkilökohtaisen tilanteensa ja tarjonnan mukaan joko amfetamiiniin tai opiaatteihin, myös buprenorfiiniin.
Bentsodiatsepiiniriippuvuus kehittyy vähitellen 4-8 kuukauden kuluessa. Lyhytvaikutteisiin valmisteisiin kehittyy riippuvuus nopeammin. Matala-annosriippuvuutta esiintyy usein vanhuksilla, joilla on erilaisia somaattisia vaivoja, unettomuutta tai masennusta. Muita riskiryhmiä ovat kroonista ahdistusta potevat ja päihdeongelmaiset. Päihdeongelmaisilla matala-annosriippuvuus voi helposti muuttua korkea-annosriippuvuudeksi, jolloin käytetyt annokset ovat 10-100-kertaisia normaali annoksiin verrattuna.
Bentsodiatsepiiniriippuvuuden vieroitusoireet.
* Ahdistuneisuus, levottomuus, ärtyvyys, unihäiriöt
* Paniikki- tai pelkotilat
* Väsymys, heikotus, masennus
* Muistin ja keskittymiskyvyn häiriöt
* Epätodellisuuden tuntu
* Epäluuloisuus, harhaluulot, näköharhat
* Ruokahaluttomuus, pahoinvointi
* Päänsärky, lihassäryt, kivut
* Vapina, tärinä, hikoilu, huimaus
* Sydämentykytys, vatsavaivat
* Metallin maku suussa
* Ihon puutuminen tai pistely, valuvat ja polttavat tuntemukset
* Valonarkuus, näköhäiriöt
* Herkkyys äänille
* "Flunssankaltaiset" olotilat
* Herkkyys kosketukselle ja kivulle
* Kouristuskohtaukset
Bentsodiatsepiiniriippuvuus kehittyy hitaasti ja salakavalasti ja johtaa vain harvoin asosiaalisuuteen ja rikollisuuteen. Lääkeriippuvuus on vaikea diagnostisoida. Varhaisoireita ovat esimerkiksi lihaskrampit, korvien suhina, ahdistus, unihäiriöt, väsymys, heikotus ja masennus. Tyypillistä on vuosia jatkunut ja hiljalleen lisääntynyt rauhoittavien lääkkeiden käyttö.
Vuosia jatkuneen bentsodiatsepiinihoidon tai väärinkäytön äkillinen lopettaminen on vasta-aiheinen. Seurauksena voi olla vakava vieroitustila tajuttomuus- ja kouristuskohtauksineen. Vieroitusoireiden voimakkuus riippuu käytön kestosta, lääkemäärästä sekä käytetystä bentsodiatsepiinivalmisteesta. Potilaan hoito onnistuu parhaiten vakiintuneessa hoitosuhteessa. Lääkitystä vähennetään asteittain viikkojen tai muutaman kuukauden aikana. Vähentäminen tapahtuu tarkan sopimuksen mukaan esimerkiksi 10 % 1-7 päivän välein. Apteekkisopimuksen käyttö on suositeltavaa. Yleensä käytetään suhteellisen pitkävaikutteista valmistetta (diatsepaami tai oksatsepaami). Karbamatsepiinia (200 mg x 2) voidaan käyttää lihaskramppien vähentämiseen. Oma-apuryhmät ja kognitiiviset käyttäytymisterapiat joko yksilö- tai ryhmäohjelmana ovat hyviä tukihoitomuotoja. On syytä muistaa, että lääkityksen loppuessa voi alta paljastua psykiatrinen perussairaus, joka tulee myös hoitaa.
Bentsodiatsepiiniriippuvuuden hoito on usein vaikeaa ja hoitotulos epätyydyttävä. Tästä johtuen ennaltaehkäisyn merkitystä on syytä korostaa. Bentsodiatsepiineja ei tule määrätä potilaalle, jolla on tai jolla voidaan epäillä olevan päihdeongelma. Katkaisuhoidossa lääkitys tulee toteuttaa valvotusti ja lyhytaikaisena. Bentsodiatsepiineja ei tule määrätä potilaalle, jolla on persoonallisuushäiriö. Diagnoosin, johon lääkitys perustuu, tulee olla varma ja potilaan oireiden tulee olla riittävän merkittävät. Jokaista potilasta tulee informoida bentsodiatsepiinien vaaroista. Lääkemääräyksiin ei tule kirjoittaa automaattista uusintaa. Tuntemattomalle potilaalle ei tule uusia toisen kirjoittamaa bentsodiatsepiinireseptiä. Vaaratonta bentsodiatsepiinivalmistetta ei toistaiseksi ole vielä kehitetty.
Kielletyt huumeet
Lukuisista eri lähteistä saatujen tietojen perusteella noin 300 000 suomalaista on joskus elämässään kokeillut kiellettyjä huumeita, tavallisimmin kannabista. Heistä noin kymmenesosa - 30 000 henkilöä - käyttää huumeita melko säännöllisesti, ja noin 10 000-16 000 voidaan katsoa ongelmakäyttäjiksi. Yhä useammin alkoholiongelmaan liittyy myös muu päihdeongelma joko lääkkeet tai huumeet. Kovat huumeet (opiaatit, amfetamiini, kokaiini ja LSD) aiheuttavat 1-2 kuolemantapausta vuosittain 100 käyttäjää kohden. Kuolinsyitä ovat yliannostuksen aiheuttama myrkytys, epäpuhtaudet, infektiot, tapot, tapaturmat ja itsemurhat. Vuoden 1998 tietojen mukaan Suomessa oli kovien huumausaineiden eli amfetamiinien tai opiaattien käyttäjiä 11 000-16 000. Heistä suuri osa käyttää opiaatteja. Pääkaupunkiseudulla kovien huumeiden käyttäjiä oli arviolta 4 200-6 000. Nykyiset lukumääräarviot ovat ainakin hoitopaikkojen käsityksen mukaan vieläkin suurempia.
Yhteiskunnan kannalta kielletyt narkoottiset aineet ovat toistaiseksi vielä huomattavasti pienempi ongelma kuin alkoholi, mutta ongelmat ovat kasvamassa ja siksi myös lääkäreiden on pystyttävä sekä tunnistamaan väärinkäyttäjät että heitä hoitamaan.
Stimulantit
Amfetamiini
Joitakin amfetamiinijohdannaisia on käytetty ja käytetään lääkevalmisteina kuten fenmetraliinia (Preludin®) ja metyylifenidaattia (Ritalin®). Metamfetamiinijohdannaisilla voi olla myös hallusinogeenisia vaikutuksia. Stimulantteihin luetaan myös rave-kulttuuriin liittyvät design- ja klubityyppiset huumeet. kuten ekstaasitabletit.
Amfetamiinia käytetään joko suun kautta tai suonen sisäisesti. Laskimoon annettuna aine aiheuttaa ns. "kick tai high"-vaikutuksen. Tämä tunne kuitenkin häviää toleranssin kehittyessä nopeasti. Stimulantit lisäävät vitaalisuutta, energisyyttä, puheliaisuutta, itsevarmuutta sekä seksihaluja ja -kykyjä. Ujous ja väsymys vähenevät. Suuret annokset ärsyttävät ekstrapyramidaalista järjestelmää ja aiheuttavat ataktisia ja choreiformisia liikkeitä. Pitkäaikainen käyttö voi johtaa pysyviin aivovaurioihin, jotka ilmenevät esimerkiksi tarkoituksettomien aktiviteettien toistamisena (esineiden järjestely, kengännauhojen solmiminen jne.).
Stimulanttien aiheuttamia oireita ja löydöksiä ovat laajat pupillat, takykardia, kohonnut verenpaine, laihtuminen, suun kuivuminen, hammasvauriot, yliväsymys, paranoidiset ajatukset ja toksinen psykoosi. Aineiden aiheuttamasta toleranssista ja yliväsymisestä johtuen stimulanttien käyttö on periodista. Yliannos johtaa harvoin kuolemaan. Tavallisia kuolinsyitä ovat ylirasituksen aiheuttama verenkiertolama, aivoverenvuoto tai sydäninfarkti. Tyypillisiä vieroitusoireita ovat hätä, levottomuus, unihäiriöt ja "uuden annoksen tarve".
Amfetamiinipsykoosin oireet painottuvat harhaluuloihin, erityisesti vainoharhaisuuteen. Ilman anamnestisia tietoja tai huumeseulaa tila on vaikea erottaa skitsofreenistyyppisestä tai maanisesta psykoosista. Erilaisten syöpäläisten ryömiminen iholla on tyypillinen aistiharha. Tämä voi johtaa vaikeisiin raapimisesta johtuviin vammoihin. Psykoottiset oireet häviävät viimeistään 4 viikossa, mikäli kyseessä on amfetamiinipsykoosi.
Kannabis
Hamppukasvi sisältää noin 80 erilaista psykotrooppista ainetta, joista merkittävin on delta-9-tetrahydro-kannbinoli (THC). Marijuana on hampun kuivattuja lehtiä ja kukkia, ja sen THC-pitoisuus on 1-3 %. Marijuanaa poltetaan kuten savukkeita. Hasis on kasvin kuivattua pihkaa, jonka THC-pitoisuus on 5-15 %. Sitä sekoitetaan tupakkaan ja poltetaan piipussa. Hasisöljyn THC-pitoisuus voi olla jopa 60 %. Sitä tiputetaan tupakkaan, joka sitten poltetaan. Kaukoidässä on myös valmisteita, joita syödään tai juodaan, esim. "bhang". THC on rasvaliukoinen ja häviää verenkierrosta noin 8 tunnissa. Metaboliitteja jää aivoihin ja maksaan. Sen tähden kannabismetabolitteja voi löytyä virtsasta vielä 3-4 kuukautta käytön lopettamisen jälkeen.
Kannabiksen aiheuttamat vaikutukset riippuvat odotuksista ja ympäristöstä. Laboratoriossa THC aiheuttaa takykardiaa, suun kuivumista ja huimausta. Toivottuja tuntemuksia ovat euforia, onnen tunteet ja rentoutuminen. Ajankäsitys muuttuu, musiikki koetaan erilaisena ja voi esiintyä painottomuuden tunnetta. Ulkopuolinen tarkkailija toteaa ihon ja silmien punoituksen, mikä johtuu verisuonien laajentumisesta.
Kannabiksen haittavaikutuksia ovat bronkiitti ja pitkällä tähtäyksellä keuhkosyöpä. Immuunijärjestelmän toiminta heikkenee, fertiliteetti vähenee, lähimuisti huononee, ja keskittymiskyky alenee. Ahdistus- ja paniikkitiloja, depressiota ja hallusinaatioita saattaa esiintyä. Pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa amotivaatiota. Useimmat kannabiksen aiheuttamista muutoksista ovat onneksi palautuvia. Kannabiksen krooninen käyttö johtaa lähinnä psyykkiseen riippuvuuteen. Suurehkot kannabismäärät voivat aiheuttaa sekavuustilan, jolle on tyypillistä tajunnan hämärtyminen, depersonalisaatio, häiriintynyt ajattelu ja motorinen epävarmuus. Oireet kestävät muutamasta tunnista muutamaan päivään. Antipsykoottisia lääkkeitä voi käyttää harhaisuuden ja väkivaltaisuuden hoitoon sekä bentsodiatsepiineja lievittämään ahdistusta.
Psykososiaalisilla hoidoilla voidaan lisätä täysin vieroittuneiden määrää ja vähentää käytöstä aiheutuvia haittoja. Hoitomuotojen välillä ei ole osoitettu eroja. Erilaiset perhe- ja verkostoterapiat ovat uusimmat tutkimus- ja kehittämisalueet.
Opiaatit
Tähän ryhmään kuuluvat alkaloidit morfiini ja kodeiini, puolisynteettinen heroiini sekä synteettiset aineet kuten petidiini, metadoni, kodeiini ja dekstropropoksifeeni. Jo vuosisatoja ihmiskunta on käyttänyt poltettavaa raakaa oopiumia, josta esim. morfiini on puhdistettu. Heroiinin vaikutus (kick) on nopeampi ja lyhytaikaisempi kuin morfiinin. Heroiinia käytetään yleensä suonen sisäisesti, mutta viime aikoina myös heroiinin poltto on lisääntynyt.
Opiaatit aiheuttavat raukeutta, usvaisuutta ja hyvänolontunnetta. Huolet, kivut ja ongelmat häipyvät. Olo on kuin "pilvessä". Ulkopuolisen silmin käyttäjä on poissaoleva ja veltto. Hänen ihonsa on kuiva ja lämmin. Pupillat ovat pienet, ja posket punoittavat. Toleranssi kehittyy nopeasti. 0,5-1 gramman annokset, joita tottuneet käyttävät, voivat aiheuttaa lopettaneelle tai uudelle käyttäjälle hengityspysähdyksen.
Opiaattien käytön lopettamisen jälkeen seuraavat vieroitusoireet ovat voimakkaimmillaan kolme päivää lopettamisen jälkeen, mutta voivat jatkua jopa viikkoja. Heroiinin käytön lopettamisen jälkeen vieroitusoireet ilmaantuvat muutamassa tunnissa ja buprenorfiinin lopettamisen jälkeen parissa päivässä. Huomattavaa on, että vieroitusoireet ja pelko niiden alkamisesta pitää yllä opiaattiriippuvaisen huumekierrettä. Pääoireita ovat tuskaisuus, levottomuus ja unihäiriöt. Muut oireet muistuttavat influenssaa: vuotavat silmät ja nenä, yskä, lihassäryt, suolikrampit, ripuli, pahoinvointi, kylmähikisyys, ihokarvojen kohoaminen, kalpeus ja joskus lievä kuume. Pupillat ovat laajat. Pitkäaikaiskäyttö johtaa persoonallisuushäiriöihin ja sen tähden itsemurhat ovat käyttäjillä tavallisia.
Huumeriippuvuuden spesifiset hoidot
Stimulantit (amfetamiini)
Lopen uupuneet käyttäjät eivät ole nukkuneet eivätkä syöneet pariin viikkoon. Vajaaravitsemus ja mahdollinen kuivuminen korjataan antamalla ruokaa ja juomaa. Lisäksi huolehditaan puhtaudesta ja levosta. Ensimmäisenä yönä tarvitaan tavallisesti unilääkettä. Ahdistuksen lievittämiseen voi käyttää anksiolyyttejä parin viikon ajan. Neuroleptit ovat indisoituja psykoottisiin oireisiin kuten tarkoituksettomien toistuvien aktiviteettien lievittämiseen. Amfetamiinin erittymistä voidaan pyrkiä tehostamaan antamalla potilaalle C-vitamiinia 1-2 gramma päivässä p.o. Tieteellistä näyttöä hoidon vaikuttavuudesta ei ole. Kokaiinimyrkytys vaatii aina sairaalahoidon, koska siihen liittyy huomattava rytmihäiriöiden ja keuhkoödeeman vaara. Lidokaiini voi lisätä kokaiinin toksisuutta, ja sitä pidetään kokaiinimyrkytyksessä vasta-aiheisena.
Lievän amfetamiinimyrkytyksen hoidoksi riittänevät nesteytys ja diatsepaami. Vakavassa myrkytyksessä (paniikkikohtaukset, delirium, tajuttomuus, kouristukset, rytmihäiriöt, hypertermia, verenkierron vajaatoiminta) lasketaan kehon lämpötilaa, nesteytetään ja huolehditaan suolatasapainosta. Ekstaasin ja masennuslääkkeiden yhteiskäyttö voi johtaa serotoniinioireyhtymään, jossa hoito serotoniiniantagonisteilla (syproheptadiini tai klooripromatsiini) voi olla tarpeen.
Amfetamiinriippuvuuden hoidossa kognitiivinen ja motivoiva käyttäytymisterapia on ilmeisesti parempi kuin pelkkä manuaalin mukainen itsehoito ja tilanteen seuraaminen virtsatestein. Amfetamiini- tai kokaiiniriippuvuuden korvaushoidosta on ilmeisesti hyötyä. Akupunktuuri on tehoton.
