PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Fryckman saamassa miljoonavelat anteeksi  (Luettu 3353 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Fryckman saamassa miljoonavelat anteeksi
« : Elokuu 28, 2009, 23:23:29 ip »
Liikemies Peter Fryckman voi saada miljoonavelkansa anteeksi. Nelosen uutisten tietojen mukaan hanke olisi verohallinnossa käytännössä jo sovittu ja enää vain muodollista päätöstä vailla. Peruste anteeksiantoon olisi, että Fryckmanin asioita ei oikeusturvan kannalta olisi hoidettu tarvittavalla ripeydellä.

Fryckmanin eri firmojen konkurssien jäljiltä ulosotossa on nelisen miljoonaa euroa saatavia.

Nelosen uutisten haastattelemalle Fryckmanille asia on tuttu, sillä Verohallituksen pääjohtajalta Mirjami Laitiselta on tullut hänelle aiheesta sähköpostia. 

Laitinen kieltäytyy puhumasta yksittäisten verovelvoillisesten asioista. Myös konkurssipesien hoitajat kieltäytyvät kommentoimasta asiaa.

Kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu hanke hämmentää toimeenpanevaa viranomaisporrasta, sillä ulosottomenettelyn keskeytys on harvinaista. Jos anteeksiantoon päädytään, sen ratkaisevat suurimmat velkojat, toisin sanoen tässä tapauksessa verottaja itse.  Fryckman itse ei tosin edes myönnä miljoonavelkojaan verottajalle.

Vajaa kolme vuotta sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) määräsi Suomen maksamaan Fryckmanille korvauksia liian pitkäksi venähtäneestä oikeudenkäynnistä. Korvauksia kertyi 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja 3500 euroa oikeudenkäyntikuluista.

Juttu ajoittuu jo 1990-luvun alkupuolelle, jolloin Helsingin käräjäoikeus alkoi käsitellä liikemiehen rötöksiä. Jupakka liittyi niin sanottuihin Kouri-kauppoihin. Jutun käsittely kesti eri oikeusasteissa yhdeksän vuotta. EIT:n mukaan aika ei täyttänyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämää kohtuullisen ajan vaatimusta.

Yhdeksän vuoden prosessi

Käräjäoikeus käsitteli juttua lähes seitsemän vuotta ja tuomitsi Fryckmanin vuonna 2000 puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen ja suurkorvauksiin kahdesta velallisen epärehellisyydestä.

Kokonaisuudessaan jutun käsittely kesti eri oikeusasteissa yhdeksän vuotta. EIT:n mukaan aika ei täyttänyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämää kohtuullisen ajan vaatimusta.

EIT on antanut Suomelle usein langettavia tuomioita. Kesäkuussa päätös tuli työttömyysturvapäätöksen käsittelystä, joka kesti yhteensä neljä vuotta ja seitsemän kuukautta.

Suomi on saanut 74 langettavaa päätöstä. Samaan aikaan Ruotsi on todettu syylliseksi 22 kertaa, Norja 19 kertaa ja Tanska 9 kertaa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta pyysi selvityksiä oikeudenkäyntien viivästymisestä ministeriöiltä, valtakunnansyyttäjänvirastolta ja Suomen asianajajaliitolta.

http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=3&d=64477