Ainoa mikä tuossa oli oli epäilys joka osottautui perättömäksi.
NO kun kansalainen oli kännissä se vietiin putkaan.
Minusta ei oikein tuo touhu.
http://www.ess.fi/?article=211784Asepuheista näyttävä poliisioperaatio Lahdessa
Nuoli 21:50 - 13. lokakuuta 2008
Sivullisten korviin kantautuneet humalaisen puheet aiheuttivat näyttävän poliisioperaation Lahden keskustassa maanantaina kello 19.30 aikoihin. Poliisi sai ilmoituksen, että kaksi nuorukaista oli havainnut keskustassa liikkuneen tummiin vaatteisiin pukeutuneen miehen, joka oli puhunut itsekseen aseesta.
Lahden poliisin kenttäjohtaja, ylikonstaapeli Reijo Laaksonen, kertoo poliisin määritelleen tilanteen siinä määrin uhkaavaksi, että sitä selvittämään lähetettiin neljä partiota. ESS:n toimitukseen soittaneen sivullisen mukaan näyttävän näköinen operaatio houkutteli myös runsaasti yleisöä.
Poliisi pysäytti miehen Rauhankadun ja Hämeenkadun risteyksessä Nordean kohdalla, kun hän oli ylittämässä katua. Miehen kädet olivat kenttäjohtaja Laaksosen mukaan näkyvissä, eikä niissä näkynyt asetta. Mies otettiin rauhallisesti kiinni ja hänen todettiin olevan liikkeellä erittäin tukevassa humalassa. Mieheltä ei tarkastuksessa löytynyt asetta, vaan ainoastaan kuulapyssypeleissä käytettävän aseen lipas.
Kenttäjohtaja Reijo Laaksosen mukaan iäkkäämpi lahtelaismies laitettiin nukkumaan poliisiaseman juoppoputkan pahnoille. Koska hän ei varsinaisesti ollut uhkaillut ketään, ei tapaus Laaksosen mukaan antane aihetta jatkotoimiin.