PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Valittajamummo sai sakot  (Luettu 4498 kertaa)

Horttanainen

  • Vieras
Valittajamummo sai sakot
« : Helmikuu 17, 2012, 22:12:15 ip »
Naapurin "rakastelun äänet" toivat sakot kunnianloukkauksesta

Iäkkään naisen mielikuvitus laukkasi ja toi hänelle tuomion kunnianloukkauksesta, kun hänen mielestään yläkerran nainen vietti paheellista elämää.

Yläkerrasta kuului naisen mielestä jatkuvaa sängyn narinaa öiseen aikaan.

Vuonna 1935 syntynyt lahtelaisnainen teki naapuristaan talon isännöitsijälle valituksen, koska naapurin asunnosta kuului varsinkin öiseen aikaan kolinaa, meteliä, huonekalujen siirtelyä ja hankauksen ääniä.
Nainen kertoi naapurinsa elämänmenosta myös tuttavilleen ja talon muille asukkaille.

Muutaman kuukauden kuluttua nainen kirjoitti naapurilleen häväistyskirjeen, jossa hän kuvaili asuvansa pornoluolan alapuolella yläkerran kovasta metelöinnistä päätellen.
Naisen mielestä asunnossa rakasteltiin äänekkäästi. Kirjeessä hän ilmoitti lisäksi, että moni muukin on samaa mieltä hänen kanssaan.

Naapuri koki kirjeen kunnianloukkauksena, teki naisesta rikosilmoituksen ja vei kirjeen isännöitsijälle. Isännöitsijä peruutti huomautuksen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi perjantaina naiselle 250 euron sakot, ja hän joutuu maksamaan naapurilleen 400 euron kärsimyskorvaukset.
Käräjäsalissa nainen myönsi kirjeen sisällön perättömäksi.

Hän ei löytänyt mitään motiivia teolleen.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/naapurin-rakastelun-aanet-toivat-sakot-kunnianloukkauksesta/art-1288449695273.html

Siitäs sai... Taidanpa printata tämän ja laittaa talon ulko-oveen terveisinä kaikille urputtajille...