PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Yleltä lähetysmaratoni suomalaisesta juhannusjunasta  (Luettu 3936 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Yleltä lähetysmaratoni suomalaisesta juhannusjunasta
« : Helmikuu 15, 2012, 15:37:32 ip »
Yle lähettää ensi juhannuksena 13-tuntisen suoran lähetyksen junamatkasta Helsingistä Rovaniemelle. Junamatkan aikana kuvataan matkantekoa, yötöntä yötä, maisemia, junamatkustajia ja junaan kutsuttuja vieraita.

Juhannusjunan matka alkaa juhannusaattoiltana 22.6. Helsingistä. Pohjanmaan kautta kulkeva reissu huipentuu seuraavana aamuna Rovaniemelle. Matkan aikana juna pysähtyy 11 eri väliasemalla VR:n kesäaikataulun mukaisesti. Junareitin ulkopuolella seurataan juhannuksen viettoa kymmenellä eri paikkakunnalla. Maaliskuun aikana Yle etsii yhteistyössä VR:n kanssa eri-ikäisiä suomalaisia, jotka haluavat kokea tämän ainutlaatuisen matkan ja hypätä Juhannusjunan kyytiin.

Juhannusjuna on Ylen ja keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteinen hanke, jonka esikuvia ovat YLE Teemalla esitetty norjalainen Junalla Bergenistä Osloon sekä Hurtigruten. Suomessa tehtyä ohjelmaa tullaan esittämään ainakin Saksassa, Ranskan ja Norjassa.

Yle lähettää Juhannusjunan koko matkalta suoraa lähetystä tv:ssä, radiossa ja netissä. Junaemäntänä toimii Ella Kanninen, ja matkustajia ravintolavaunussa viihdyttää Iiro Rantala.

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2012/02/ylelta_lahetysmaratoni_suomalaisesta_juhannusjunasta_3261074.html

suomilandia

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 24
  • Karma: +0/-0
    • http://saatiedot.com/
Vs: Yleltä lähetysmaratoni suomalaisesta juhannusjunasta
« Vastaus #1 : Maaliskuu 12, 2012, 18:47:30 ip »
"Jos haluat järjestää tapahtuman asemalla, jonka haluat välittää kaikille, kerro se Valentinalle. Ylen kuvausryhmät taltioivat tapahtumia asemilla."

Pasiradio tonne jonnekkin asemalle ja yle taltioi sen.

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: Yleltä lähetysmaratoni suomalaisesta juhannusjunasta
« Vastaus #2 : Maaliskuu 12, 2012, 22:59:38 ip »
"Jos haluat järjestää tapahtuman asemalla, jonka haluat välittää kaikille, kerro se Valentinalle. Ylen kuvausryhmät taltioivat tapahtumia asemilla."

Pasiradio tonne jonnekkin asemalle ja yle taltioi sen.

jos olis rahaa mut rahaa ei ole ni jää kyl kaikki tuollaiset tekemäti.
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X