PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Hovi korotti kannabista viljelleen reumapotilaan rangaistusta  (Luettu 5044 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Rovaniemen hovioikeus on korottanut vuonna 1971 syntyneen kemiläisen miehen saamaa rangaistusta huumausainerikoksesta. Mies viljeli kannabista Kemissä noin vuoden ajan huhtikuusta 2008 lähtien.
Hän idätti kannabiksen siemenet talossa, minkä jälkeen hän siirsi taimet kasvamaan pihalla olleeseen konttiin. Hän vedätti sinne sähköt, eristi sen ja rakensi ilmastointi-, vesikastelu- ja valaisinjärjestelmät.

Mies vetosi oikeudessa siihen, että hän kasvatti ja käytti kannabista lääkinnälliseen tarkoitukseen. Hän sairastaa reumaa, johon lääkärin määräämät kipulääkkeet eivät tehoa. Hän oli yrittänyt saada erityisluvan kannabiksen käyttöön kipulääkkeenä, mutta tähän ei oltu suostuttu.

Kemi-Tornion käräjäoikeus tuomitsi miehen joulukuussa 2010 yhteensä 80 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen muun muassa kannabiksen kotikasvatuksesta. Käräjäoikeus laski, että mies käytti kannabista keskimäärin 27 päivänä kuukaudessa 2,5 gramman päiväannoksilla. Toisin kuin syyttäjä vaati, oikeus ei pitänyt tekoa törkeänä huumausainerikoksena.

Hovioikeus korotti tuomion kymmenen kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Sen mukaan mieheltä takavarikoidusta kannabismäärästä olisi valmistanut noin 3 350 käyttöannosta. Hovioikeus arveli, että osa siitä olisi päätynyt levitykseen.

Tuomion korotuksessa painoivat myös kannabiksen kasvatukselle luodut olosuhteet ja laitteet, jotka osoittivat teon suunnitelmallisuuden.

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/hovi-korotti-kannabista-viljelleen-reumapotilaan-rangaistusta/913707