PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Kannibaali paljastui Murmanskissa - houkutteli seksillä asuntoon  (Luettu 5133 kertaa)

Horttanainen

  • Vieras
Paikallisen miehen epäillään surmanneen toisen miehen ja sitten syöneen tämän Murmanskissa elokuussa.

Murmanskin ihmissyöntiä tutkivan komitean edustajien mukaan motiivi tekoon vaikuttaa olleen yksinkertaisesti himo ihmislihaan.
Tutkijoiden mukaan 21-vuotias epäilty on kertonut halunneensa maistaa ainakin kymmentä ihmistä. Hän on tunnustanut teon.

RIA Novostin mukaan epäilty oli houkutellut viisikymppisen uhrin asuntoonsa seksillä, puukottanut häntä joitakin kertoja, paloitellut ruumiin ja syönyt sen.
Miestä odottaa pahimmillaan 15 vuoden vankeus. Hän joutuu kuitenkin ensin mielentilatutkimuksiin.

Viranomaisten mukaan alueella ei ole törmätty kannibalismiin ainakaan 20 vuoteen.
Moskovassa tapahtui viimeksi toukokuussa huomiota herättänyt tapaus, kun skitsofreniasta kärsinyt mies surmasi ryyppykaverinsa ja pilkkoi tämän. Vuonna 2009 Pietarissa 16-vvuotias tyttö joutui kahden ”goottipojan” tappamaksi ja syömäksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE Lappi.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/kannibaali-paljastui-murmanskissa----houkutteli-seksilla-asuntoon/art-1288411392754.html

Ei taida olla kovin useissa maissa Ihmissyöntiä Tutkivaa Komiteaa... :-X