PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.  (Luettu 9078 kertaa)

cpukamu

  • Vieras
DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« : Huhtikuu 10, 2011, 14:03:03 ip »
 Nyt se on mahdollista, voit päästä kokeilemaan miltä tuntuu ohjata viimeistä analogisella ohjaamolla
toteutettua matkustaja liikennelentokonetta, oikeassa koulutuskäytössä olleella DC-9 opetussimulaattorilla.
 Kun Finnairin vuodesta 1972 lähtien palvelleen DC-9-lentosimulaattorin viranomaishyväksyntä lopetettiin
koulutuskäytön puutteessa 2010 syksyllä, Flight Academyltä käytöstä pois jäänyt simulaattori annettiin
Ilmailumuseosäätiön käyttöön jonka kautta se on kenen tahansa halukkaan lennettävissä. Helmikuussa
alkaneita simulaattori lennätyksiä on tarkoitus totettaa toukokuun 2011 loppuun saakka. Eläkkeelle jääneen
pilotin ohjauksessa/arvioitavana jokainen voi testata taitojaan oikeantuntuisen DC-9 pilotoinnissa, tämähän
on vielä oikeaa lentokoneen lentämistä ennen sähköaivojen ja lasiohjaamojen tuloa.

 Näin tunnelmia kuvailee Matti Nurminen:
 - Omaa päätä tämä lentäminen vaatiii enemmän kuin tänään.
 - DC-9:n autopilotti on yksinkertaisempi, eikä koneessa ole lentotietokonetta, joka muistuttaisi koska pilotin
olisi syytä lähteä laskukiitoon.
 - Kun lennonjohto antoi oikaisuja, mietimme, että missä sitä oikein ollaan. Tuulikorjauskulman saattoi ottaa, ja sivuilla
olevista majakoista katsoa, että ollaan suurin piirtein oikealla linjalla.
 - Se oli kovaa työtä, mutta hauskaa.

Ajanvaraukset ja lisätiedot Suomen ilmailumuseoon on linkki tässä.

Fullflavor

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2781
  • Karma: +0/-0
Vs: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« Vastaus #1 : Huhtikuu 10, 2011, 20:58:35 ip »
Hemmetti, kun olis lompakossa ton verra ihan ylimääräistä.

Olis kyllä varmasti aikamoinen elämys.

psa

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 131
  • Karma: +0/-0
Vs: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« Vastaus #2 : Huhtikuu 11, 2012, 22:00:29 ip »
Nyt on simulaattori aika varattuna. Pienellä porukalla mennään toukokuun alkupäivinä niin saadaan kustannukset kuriin ja lentoaikaa puolisen tuntia per henkilö.

Nyt alkaa olemaan kiire jos haluaa tämän vielä kokea. Simulaattori lentää viimeisen kerran 25.5. jonka jälkeen simulaattorin ohjaamo siirretään ilmailumuseolle näyttelyyn. Siellä simulaattori ei kuitenkaan ole toimintakuntoinen. Viimiset hetket varata aikoja.




psa

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 131
  • Karma: +0/-0
Vs: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« Vastaus #3 : Toukokuu 08, 2012, 11:42:40 ap »
http://www.youtube.com/watch?v=Ob2kwUCMYgU

Taipuu se DC-9 simulaattori tynnyrin lentämiseenkin. Lopuksi lentokapteenimme näytti miten DC-9 simulaattorille lennetään tynnyri. Luonnollisestikaan hydraulinen liikemallinnus ei ollut tällä lennolla käytössä.

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« Vastaus #4 : Toukokuu 08, 2012, 12:56:15 ip »
http://www.youtube.com/watch?v=Ob2kwUCMYgU

Taipuu se DC-9 simulaattori tynnyrin lentämiseenkin. Lopuksi lentokapteenimme näytti miten DC-9 simulaattorille lennetään tynnyri. Luonnollisestikaan hydraulinen liikemallinnus ei ollut tällä lennolla käytössä.

että mikä helvetti on tynnyri.
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X

perse-erkki

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1285
  • Karma: +0/-0
Vs: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« Vastaus #5 : Toukokuu 08, 2012, 21:25:11 ip »
http://www.youtube.com/watch?v=Ob2kwUCMYgU

Taipuu se DC-9 simulaattori tynnyrin lentämiseenkin. Lopuksi lentokapteenimme näytti miten DC-9 simulaattorille lennetään tynnyri. Luonnollisestikaan hydraulinen liikemallinnus ei ollut tällä lennolla käytössä.

että mikä helvetti on tynnyri.

Vähän huono nimitys, mutta suoraan käännetty.

Eli tommonen:

http://www.youtube.com/watch?v=m8vBp97auu0
En tiedä kuinka kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä.

psa

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 131
  • Karma: +0/-0
Vs: DC-9 simulaattori lento 650€/3h.
« Vastaus #6 : Toukokuu 08, 2012, 21:41:21 ip »
Tynnyri on lentäjien käyttämä suomennettu termi vaakakierteestä, joka tulee englanninkielisestä termistä Barrel Roll.  Videossa DC-9 simulaattori heitetään vaakakiereen kautta ympäri 3:40 min kohdalla. Luonnollisesti tässä lennossa ei ole käytössä simulaattorin asentoon vaikuttava hydrauliikka vaan vaakakierre, tynnyri tapahtuu simulaattorin visuaaliruudulla ja keinohorisonttimittarissa.  Itse simulaattorin hydrauliikka rajoittaa kallistelun 30-asteen kaarroksiin.

Simulaattorin lentäjä suhtautui simulaattorilentämiseen koulutuksen aikana sillä vakavuudella kun olisi lennetty oikeatakin konetta.

Simulaattori lentää viimeisen lentonsa perjantaina 25.5.2012. Jonka jälkeen se siirretään ilmailumuseolle osaksi näyttelyä. Haaveena ilmailumuseolla lienee generoida ohjaamon mittarit toimintaan jollakin nykyaikaisella tietokoneella ja uusia visuaali (ohjaamoikkunan näytöt) myös nykyaikaisemmaksi. Vanhat putkinäytöt ovat tiensä päässä, niitä on korjattu useaan kertaan ja perämiehen puolen näyttö oli rikki ja pimeänä.  Samalla kun simulaattori siirretään ilmaulumuseolle siitä poistetaan  ohjaamoon vaikuttavat hydrauliikkavoimat.  Varmaan tavoitteena on saada myös simulaattori vähemmän sähköä vieväksi. Nyt simulaattorin sähkötaulun syöttäjohtona pääkatkaisijoille on 2 kpl 3X400A.