PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Fukushiman ydinvoimala levisi  (Luettu 34822 kertaa)

cpukamu

  • Vieras
Fukushiman ydinvoimala levisi
« : Maaliskuu 12, 2011, 10:25:04 ap »
Ydinvoimalasta on kuulunut räjähdyksen ääni ja valkoista savua on nähty nousevan.

Tv-kanava NHK:n mukaan useita työntekijöitä olisi loukkaantunut, kertoo uutistoimisto AFP. NHK:n mukaan räjähdys sattui noin kello 15.30 paikallista aikaa.

AFP:n ja AP:n mukaan radioaktiivinensäteily ydinvoimalan ympäristössä olisi nyt noin 20 kertaa normaalia voimakkaampaa.

Japani varoitti aikaisemmin lauantaina reaktorin ytimen mahdollisesta sulamisesta. Japanin hallituksen mukaan ydinvoimalalla nähty savu tarkoittaa mahdollisesti ytimen sulamisesta, kertoo uutistoimisto AP.

Näin pääsikäymään maailman ehkä teknologialtaan kehittyneimmässä valtiossa Japanissa, mutta eihän meillä
Suomessa vastaavaa voisi tapahtua sillä meillä ydinteknologia on riskitöntöntä.

perse-erkki

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1285
  • Karma: +0/-0
Vs: Fukushiman ydinvoimala levisi
« Vastaus #1 : Maaliskuu 12, 2011, 10:40:16 ap »
Mitään muutahan siellä ei tietenkään ole tapahtunut?
Jos tuota voimalaa olisi pystytty normaalisti operoimaan, tuskin olisi moista katastrofia sattunut.
En tiedä kuinka kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä.

Fullflavor

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2781
  • Karma: +0/-0
Vs: Fukushiman ydinvoimala levisi
« Vastaus #2 : Maaliskuu 12, 2011, 11:54:44 ap »
Tsernobyl 2 tulossa?

Onhan se kyllä niin että joka asiassa on omat riskinsä, kuten ydinvoimalan pitäminen maanjäristysalueella..

cryo

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 110
  • Karma: +0/-0
Vs: Fukushiman ydinvoimala levisi
« Vastaus #3 : Maaliskuu 12, 2011, 11:55:11 ap »
Mielenkiinnolla odotan mitä Arto keksii tuosta. Voi olla että juttu on aika lennokasta. Joko täällä tai jossain muualla.

cryo

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 110
  • Karma: +0/-0
Vs: Fukushiman ydinvoimala levisi
« Vastaus #4 : Maaliskuu 12, 2011, 11:56:25 ap »
Tsernobyl 2 tulossa?

Onhan se kyllä niin että joka asiassa on omat riskinsä, kuten ydinvoimalan pitäminen maanjäristysalueella..
Sitä ihmettelin ja sitä ihmettelee STUK et miks Japanin ydinvoimalat on muuten rakennettu kestämään maanjäristys mutta se elintärkeä osa, sähkönsyöttö ja varmistus, ei. Siitä on varoitettu kansainväliseltä tasolta monta kertaa.

Fullflavor

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2781
  • Karma: +0/-0
Vs: Fukushiman ydinvoimala levisi
« Vastaus #5 : Maaliskuu 12, 2011, 12:12:47 ip »
Ydinvoimalassa räjähdys - useita loukkaantunut
Lauantai 12.3.2011 klo 10.04 (päivitetty klo 11.59)

Pelko ydinräjähdyksen seurauksista kasvaa.



Fukushiman ydinvoimalan reaktorisydän on sulamassa, ja ilmaan on päässyt radioaktiivinen pilvi.

Ydinvoimayhtiö Tepco on vahvistanut, että reaktorirakennuksen katto romahti räjähdyksessä, joka sattui lauantaina puoli yhdeksältä Suomen aikaa.

Tepcon mukaan räjähdyksessä loukkaantui neljä voimalan työntekijää. Heidän vammansa eivät yhtiön mukaan ole hengenvaarallisia.

"Pysykää sisällä"

40-vuotias ydinvoimala sijaitsee noin 240 kilometrin päässä Tokiosta koilliseen. Tokiosta on lähtenyt räjähdyspaikalle erikoispelastusyksikkö.

Japanin yleisradioyhtiö NHK on kehottanut ihmisiä pysymään sisätiloissa, sulkemaan ilmastointilaitteet ja välttämään vesijohtoveden juomista. Ulkona olevia neuvotaan peittämään kasvonsa maskeilla ja märillä pyyhkeillä.

Japanin viranomaiset ovat jo alkaneet kerätä jodia, jota voidaan käyttää lääkeaineena radioaktiivista säteilyä vastaan.

"Aikamoinen pilvi"

Säteilyturvakeskuksen STUK:in ryhmäpäällikkö Keijo Valtonen arvioi, että kyseessä oli reaktoriin kerääntyneen vedyn räjähtäminen. Vetyä syntyy, kun ydinpolttoaineen suojakuori reagoi kuuman vesihöyryn kanssa.

- Sydän on sulamassa ja sieltä tulee voimakkaasti kaasuja ulos, eli se on käytännössä sulanut. Säteilytasot voimalan ympäristössä alkavat olla aika kovia, Valtonen kertoo.

- Aikamoinen pilvi on päässyt ulos, kun korkea paine on rikkonut suojarakennuksen. Pilvessä on radioaktiivisia aineita.

Fukushima 1 -ydinreaktorin jäähdytysjärjestelmä vaurioitui perjantaina, kun Japaniin iski voimakas maanjäristys ja tsunami.

Myös lähistöllä sijaitsevan toisen ydinreaktorin jäähdytysjärjestelmä vioittui.

Suurin osa voimalan lähistöllä asuvista 50 000 asukkaasta on saatu evakuoitua. Evakuoinnit jatkuvat parhaillaan.

Viimeisimpien arvioiden mukaan luonnonmullistukset ovat vaatineet ainakin 1 300 ihmisen hengen. Suomalaisuhreista ei ole tietoa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201103120100449_ul.shtml


perse-erkki

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1285
  • Karma: +0/-0
En tiedä kuinka kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä.