PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Pussikaupalla Hurstin ilmaista leipää hienoon autoon: "Hävytöntä"  (Luettu 4144 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Huono-osaisille apua jakava Heikki Hursti törmäsi tänään Helsingin keskustassa törkeään käytökseen.

Hursti oli joukkoineen jakamassa Fazerilta saamiaan leipiä ja laskiaispullia opiskelijatapahtumassa Kolmen sepän patsaalla.

- Hyvin näytti tekevän leipä kauppansa, vaikka ei rahaa pyydettykään, Heikki Hursti kertoo.

Kaksi lavaa eli noin 1 200 leipää ja 300 laskiaispullaa hävisi parissa tunnissa ohikulkijoiden matkaan. Tosin osa otti enemmän kuin olisi pitänyt.

- Siinä oli joku romaniperhe, joka oli ottanut useampia ruokapusseja ja vienyt niitä hienoon Volvoonsa, Hursti kertoo.

Hän ei itse nähnyt tilannetta. Hurstin mukaan reilustikin olisi saanut ottaa, jos sille olisi todella ollut tarvetta.

- Kerkesivät häipyä ennen kuin ehdin edes nähdä niitä. Muuten olisin mennyt väliin. Jos oikein tarve olisi niin myisivät ensin sen Volvon. Ajattelin, että toi on ihan hävytöntä.

Paikalta kaasutellut auto oli mallia V70 ja suhteellisen uusi.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n toimintaa isänsä kuoleman jälkeen jatkanut Heikki jakaa yhä ruokaa sitä tarvitseville. Kysyntää riittää.

- Nytkin satelee kirjeitä, että voisitteko lähettää ruokapaketteja ja kiitos joulupaketista.

Hursti ei osaa sanoa, onko tarve lisääntynyt, uskaltavatko ihmiset pyytää enemmän vai kenties molempia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030113280112_uu.shtml

Warhu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 202
  • Karma: +0/-0
Vs: Pussikaupalla Hurstin ilmaista leipää hienoon autoon: "Hävytöntä"
« Vastaus #1 : Kesäkuu 04, 2011, 01:24:56 ap »
Huono-osaisille apua jakava Heikki Hursti törmäsi tänään Helsingin keskustassa törkeään käytökseen.

Hursti oli joukkoineen jakamassa Fazerilta saamiaan leipiä ja laskiaispullia opiskelijatapahtumassa Kolmen sepän patsaalla.

- Hyvin näytti tekevän leipä kauppansa, vaikka ei rahaa pyydettykään, Heikki Hursti kertoo.

Kaksi lavaa eli noin 1 200 leipää ja 300 laskiaispullaa hävisi parissa tunnissa ohikulkijoiden matkaan. Tosin osa otti enemmän kuin olisi pitänyt.

- Siinä oli joku romaniperhe, joka oli ottanut useampia ruokapusseja ja vienyt niitä hienoon Volvoonsa, Hursti kertoo.

Hän ei itse nähnyt tilannetta. Hurstin mukaan reilustikin olisi saanut ottaa, jos sille olisi todella ollut tarvetta.

- Kerkesivät häipyä ennen kuin ehdin edes nähdä niitä. Muuten olisin mennyt väliin. Jos oikein tarve olisi niin myisivät ensin sen Volvon. Ajattelin, että toi on ihan hävytöntä.

Paikalta kaasutellut auto oli mallia V70 ja suhteellisen uusi.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n toimintaa isänsä kuoleman jälkeen jatkanut Heikki jakaa yhä ruokaa sitä tarvitseville. Kysyntää riittää.

- Nytkin satelee kirjeitä, että voisitteko lähettää ruokapaketteja ja kiitos joulupaketista.

Hursti ei osaa sanoa, onko tarve lisääntynyt, uskaltavatko ihmiset pyytää enemmän vai kenties molempia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030113280112_uu.shtml

Mannet ovat vähemmistöistä kirkkaasti kuvottavin ja vittumaisin. Ryöstelevät kulkurit.

Terv. lähiöissä ikänsä asunut.