PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Tuulivoimayhtiön mielestä alan kasvua ei ymmärretä Suomessa  (Luettu 3625 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Tuulivoimayritys The Switchin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Mäkinen hymähtää hallituksen niin sanotulle risupaketille. Hänen mukaansa resurssit riittäisivät toteuttamaan massiiviseksi kutsutun tuulivoiman lisäämisen yhdessä vuodessa. Tiistaina julkistetun risupaketin tarkoitus on nostaa osin uusiutuvan energian osuus 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tuulivoiman osuus lisäyksestä on 15 prosenttia. "Tehtäisi nyt edes jotain", Mäkinen pilkkaa.

Hänen mukaansa Suomessa ei edes ymmärretä, miten nopeasti tuulivoima yleistyy maailmalla. Kiinassa valmistui viime vuonna tuulivoimakapasiteettia 13 000 megawattia ja Yhdysvalloissa 10 000 megawattia.

Tuorein suomalainen tuulivoimahanke on kahdeksan tuulivoimalan rakentaminen Iihin Oulun lähelle. Fortumin voimaloiden yhteenlaskettu teho on 24 megawattia.

"Tässä bisneksessä näkee, missä on massiivista", Mäkinen sanoo. Tuulivoiman rakentaminen on painottunut vahvasti Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, joiden osuus viime vuonna valmistuneesta kapasiteetista on yli 60 prosenttia. Eurooppa on jäämässä jälkeen.

Kaikkien viime vuonna valmistuneiden tuulivoimaloiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 37 400 megawattia. Se on yli 20 kertaa enemmän kuin Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan teho.

Kapasiteetti on kuitenkin eri asia kuin tuotanto. Ydinvoimala tuottaa sähköä täysteholla lähes jatkuvasti, mutta tuulivoimaloiden todellinen sähköntuotanto jää yleensä reilusti alle tuotantokapasiteetin.

Tuulivoima-ala kasvaa joka tapauksessa vauhdilla. The Switchin osuus on valmistaa generaattoreita ja tehonmuokkaimia voimaloihin. Niiden osuus kustannuksista on Mäkisen mukaan 10–30 prosenttia voimalatyypistä riippuen.

Yhtiö toimii Vaasassa, Lappeenrannassa sekä Vantaalla ja on laajentumassa voimakkaasti Kiinaan. Myös Yhdysvalloissa on toimipaikka, jossa pääpaino on aurinkoenergiassa.

The Switch perustettiin neljä vuotta. Alunperin 20 työntekijän yritys työllistää nyt yli 200 henkilöä. Liikevaihto oli viime vuonna lähes 100 miljoonaa euroa ja liiketulos 6 miljoonaa euroa voitolla. Yhtiön tavoitteena nostaa liikevaihtonsa 250 miljoonaan euroon vuonna 2012.

http://www.hightechforum.fi/_tuulivoimayhtiön_mielesta_alan_kasvua_ei_ymmarreta_suomessa__1+850898

TV:stä tuttu Arto

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1633
  • Karma: +0/-0
  • SäteilyIONI eroosiotaivaita by TVO/Forttum.
Vs: Tuulivoimayhtiön mielestä alan kasvua ei ymmärretä Suomessa
« Vastaus #1 : Huhtikuu 24, 2010, 20:28:53 ip »
*Joo tuulivoimaan maailman energiasektorit investoi siis 41% KAIKESTA energiarahavirrasta. Euroopassa esim. viime vuona investoitiin tuiulivopimaan n. 56 kertaa enemmän kuin nyanssiseen energianegatiiviseen ydinsekoiluun.  

Oikeasti tuulivoima on vauhdilla ohittamassa ydinalan lähiaikoina, eikä tälle selkeää selkeämmälle uudiosenergian etulyöntijatkumolle vaikuta ydinmustapekan Suomen harakiripäätökset paskan vertaa. 100 000MW on EU rakentamassa tuulivoimaa, jota voitte verrata Hankkijan esittämiin tuotantolukumääriin.

Niin EU vaati keväällä Suomelta todellisuudessa sitoutumista 7 800MW tuulikapasiteetin lisäystä päästäkseen EU:n vaatimiin EI ydinvoimaisiin uudisenergiaminimivaatimuksiimme. Tuosta tosiaan maamme laskukyvyttömät ydinpellet toteuttaa vajaan KOLMANNEKSEN. Tasan tarkkaan tietäen, että v.2020 alkaa EU periä ydinrakenteluaikeistamme JO päätetyt sanktiosakot.

EU ilmaisikin JO mielipiteensä Suomen ydinhankkeista viemäröimällä mm. Nokian kurssiromahduksella miljardiomaisuuksia poisa ydinhankepuuhamiehiltämme -20% hetikohta!)
sfnet.keskustelu.energia

16,17, 18.11.2010 mumeroisarjat 300-310 > 610-620.
+Korjattu SUPO:n jäljiltä, Päivitys 24.11.2010.
http://sfnet.fi/group.php?id=27984&newsgroup=sfnet.keskustelu.energia&sid=
Tuosta vaan eteenpäin. . .

jormak

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 550
  • Karma: +0/-0
Vs: Tuulivoimayhtiön mielestä alan kasvua ei ymmärretä Suomessa
« Vastaus #2 : Huhtikuu 29, 2010, 01:28:38 ap »
Ikävä vain että tuulivoima on yhä kallein energiamuoto, kalliimpaa kuin parjattu ydinvoima. Puhumattakaan että energian tuotto tuulimyllyillä on melkoista rahanhukkaa.
TV:stä tuttu Arto: Jormak on nyt sitten aikansa ydinasiasta mitään tietämättömänä nettimiliisinä nolanut itsensä enemmän kuin miliisitakinnapit kestää . .

TV:stä tuttu Arto

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1633
  • Karma: +0/-0
  • SäteilyIONI eroosiotaivaita by TVO/Forttum.
Vs: Tuulivoimayhtiön mielestä alan kasvua ei ymmärretä Suomessa
« Vastaus #3 : Huhtikuu 29, 2010, 11:59:12 ap »
*Joo TVO ITSE laskeskeli, että ydinsekoiluun ei kannata edes laskea kuoletusaikaa, koska ydinvoimalan 30 vuodenKAAN käyttely ei sitä tee.

Siksi tuulivoimaloiden vain viidesosalle ajoittuva takaisinmaksuaikansa imee maailmalta kaikki energiainvestoinnit. Eli talousmekanismi äänestää ydinsekoilun  pois markkinoilta, jolla sen annetaan toima!

Eikä toden totta sovi unohtaa sitä, että tuiulivoima kuolettaa myös vaatimansa energiataseet KUUKAUDESA energiapositiiviseksi. Kun ydinsekoilulla ei sellaista tunnetusti edes ole enää koskaan tekemässä! Ja taas markkinamekanismi äänestää bojot tuulivoimalle.

Tuulivoiman selkeitä etuja on tietysti mm. polttoaineen ilmaisuus, 100% vaarattomuus ja puhtaus. Esim. jopa PVO johtaja T. Rajala kirjoitti omassa T.S. artikkelissaan , että tuulivoima ON kertaluokkia ydinsekoilua halvempaa. Toki sitä on myös halvempaa esim vesivoima, puun poltot ja oleelisesti halvempaa on esim. ulkomaan tuontisähköt. Ihan siitäkin syystä Suomen energiasektorit ei MILLÄÄN haluaisi muuttaa sitä kertaluokkia kallimpaan Suomeen tuoduilla tappavanpelätyillä ydinvoimaloilla.
sfnet.keskustelu.energia

16,17, 18.11.2010 mumeroisarjat 300-310 > 610-620.
+Korjattu SUPO:n jäljiltä, Päivitys 24.11.2010.
http://sfnet.fi/group.php?id=27984&newsgroup=sfnet.keskustelu.energia&sid=
Tuosta vaan eteenpäin. . .