Taisi Marko ihan piruillessaan laittaa ton flamen tähän ketjuun, veikkaan, mutta heitetäänpä kuitenkin vähän ajatusvirtaa vastineeksi.
Pointti tossa sinänsä on, mutta historian säilyttäminen on mielestäni tärkeämpää kuin viimeistenkin voittojen haaliminen kulttuurihistorian kustannuksella. Laiha on se lohtu, että veturissa on monta tonnia rautaa ja hylätyissä rataosuuksissa samaten. Energiaa tarvitaan tuhottomasti työstämään se rauta uudestaan seuraavaan muotoonsa. Mikäli minä saisin päättää, niin minunkin lapseni saisi kokea höryjunan ainakin kerran elämässään. Onko tämä toive väärin? Tämä ei tarkoita, että päivittäisliikenne Tammisaaresta kuusamoon olisi ajettava pelkästään höyryveturilla. Päivittäisliikenne ajetaan tietysti sähköllä, vain sähköistämättömät osuudet ajettaisiin dieselillä tai höyryllä, mutta yhden energiamuodon varaan koko rautatieverkoston jättäminen ei mielestäni ole järkevää. Mistä tiedämme, ettei sähköverkko ikinä viotu? Tai entä, jos ajolanka irtoaa? Tätäkin on nimittäin tapahtunut. Tai entä sitten, kun öljyvarat on käytetty ja se sähkönsyöttölaitteisto vioittuu?
Minusta ehjän kaluston seisottamalla tuohoaminen ja rataosuuksien hylkääminen on myös edesvastuutonta. Palvelu huononee, ihmiset jäävät ilman julkista liikennettä. Liikkumisen tarve pitää kuitenkin jollain tyydyttää, joten onko yksityisautoilu sitten parempi vaihtoehto? Rataosuuksien lakkauttaminen ajaa myös ihmiset keskittymän suuriin kaupunkeihin joita vielä palvellaan, ja näin tarvitaan aina isompia ostoskeskuksia, mutta koska niitä ei voi kaupungin keskustaan sijoittaa rumuuden ja tilanpuutteen vuoksi, ne viedään laitaseudulle, ja jälleen saadaan yksityisautoilua lisättyä..