PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Viinan kauhistus  (Luettu 4195 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Viinan kauhistus
« : Maaliskuu 29, 2010, 14:06:03 ip »
Kuvitelkaamme rikas, luonnonkaunis eurooppalainen maa, jossa asuu viisi miljoonaa sivistynyttä, hyvinvoipaa ihmistä. Tuohon maahan iskee tuntematon tauti, joka vaikuttaa ihmisten keskushermostoon järkyttävällä tavalla. Tarkkanäköinen lääkintäviranomainen tekee vitsauksesta yhteenvedon:

- ainakin puoli miljoonaa kansalaista tulee mieleltään sairaaksi hulluuden kohtausten vaihdellessa mielivaltaisesti muutamasta päivästä kymmeneen, kahteen-, jopa kolmeenkymmeneen vuoteen, ja lyhytaikainen sekavuus uusiutuu yhtenään.

- Ellei tautia hoideta heti alussa, suuri osa lievemmin sairastuneista potilaista jää taudin vangeiksi, tulee myöhemmin mielisairaiksi tai jopa kuolee.

- Suoranaisesti tauti surmaa vuosittain tuhansia ihmisiä ja sen seurannaistaudit kymmeniätuhansia, eikä sen pahentavaa osuutta muihin tauteihin tunneta tai myönnetä.

- Sairastuneilla on jopa 75-kertainen itsemurhariski muihin verrattuna.

- Tauti on osatekijänä vuosittain sadoissa tuhansissa erilaisissa onnettomuuksissa, tapaturmissa, liikenteessä jne.

- Tautiin ja sen välittömiin seurannaistauteihin sairastuneet vievät yli puolet maan sairaansijoista.

- Sairastuneet käyttäytyvät hulluuskohtaustensa aikana niin, että myös sivullisten fyysinen ja psyykkinen terveys horjuu, perheet hajoavat; eri tavoin henkisesti häiriytyneitä sivullisia arvioidaan olevan ainakin kaksi miljoonaa.

- Hulluuskohtausten takia syntyy kymmenien miljoonien markkojen vahingot päivässä.

- Kaikkine kerrannaisvaikutuksineen tauti aiheuttaa vuosittain yhteiskunnassa laskutavasta riippuen 12-26 miljardin markan vahingot.

- Merkittävä osa töistä jää tekemättä, tehdään hutiloiden ja hitaasti tai pilataan tahallaan.

- Kavalinta taudissa on se, että se vahingoittaa sairastuneen arvostelukykyä niin, etteivät sairastuneet ymmärrä olevansa sairaita. ?Minulla on tauti, joka sanoo minulle, että minulla ei ole tautia?!

- Lopulta sairastuneiden mieli vääristyy niin, että he haluavat väen väkisin olla juuri tuolla tavalla sairaita.

Hämmentävää ajatella, ettei tuota tautia tarvitse kuvitella. Se on jo olemassa, Suomessakin, on ollut vuosisatoja. Sen nimi on alkoholin ylenpalttinen ?nauttiminen? eli selvemmin sanottuna juopottelu, itsensä myrkyttäminen. Ainoa kuvittelun aihe on se, että tuo tauti iskisi vasta nyt.

Torjuisimmeko me sen?

Kuvitelkaamme vielä, että jos äskeisen katsauksen laatinut, taudilta säästynyt tarkkailija jatkaisi, hän toteaisi (ennen kuin hänen suunsa suljettaisiin):

- Koska tauti iskee kaikkiin kansalaispiireihin, sen tuhoisa vaikutus tuntuu myös esimerkiksi valtion- ja kuntien hallinnon talouselämän ja terveydenhuollon johtohenkilöiden toiminnassa. Valtaapitävät eivät siten osaa, halua tai uskalla estää taudin leviämistä. Ensinnäkään he eivät itse sairastuneina ymmärrä sairautensa vakavuutta. Toisaalta niin valtio ja kunnat kuin yksityinen liikemaailmakin hyötyvät taudista yhdessä ja erikseen keräämällä sairastuneilta vuosittain miljardien markkojen verotulot ja voitot.

Raimo O. Kojo : Eroon viinasta Otava 1998 ISBN 951-1-15174-6

http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/viinankauhistus.htm

http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/

Fullflavor

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2781
  • Karma: +0/-0
Vs: Viinan kauhistus
« Vastaus #1 : Maaliskuu 29, 2010, 17:49:44 ip »
Niinno, kaikista aineista voi tulla ongelma mikäli karkaa homma käsistä.
Kohtuukäytöllä tuskin juoppohulluutta tartte pelätä. Ja sen itse tietää mikä on itselle se kohtuumäärä.