PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Tuhannet suomalaiskoirat syövät masennuslääkkeitä  (Luettu 6376 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Tuhannet suomalaiskoirat syövät masennuslääkkeitä
« : Helmikuu 01, 2012, 13:06:17 ip »
Jo tuhannet koirat Suomessa syövät mielialalääkkeitä.
 
Lemmikkien masennuslääkkeet ovat olleet jo pitempään yleisiä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio epäilee, että Suomessakin koirien mielialalääkitys tulee lähivuosina lisääntymään entisestään.
 
Koirien mielialalääkitykset liittyvät yleensä häiritsevään käytökseen. Se voi olla vihaisuutta, jatkuvaa ylikierroksilla käymistä tai eroahdistusta, jolloin koira yksin kotona ollessaan tuhoaa irtaimistoa.
 
EU:ssa on hyväksytty koirille ainakin kaksi mielialalääkettä, fluoksetiini ja klomipramiini. Fluoksetiini lisää keskushermoston välittäjäaineen serotoniin määrää aivoissa. Klomipramiini lisää aivoissa sekä serotoniinin että noradrenaliinin määrää.
 
Kliinisissä koiratutkimuksissa on saatu näyttöä mainittujen lääkkeiden tehosta silloin, kun lääkitys on yhdistetty käyttäytymisterapiaan.
 
Muille lemmikkieläimille tarkoitetuille mielialalääkkeille ei ole Suomessa myönnetty myyntilupaa. Se kuitenkin tiedetään, että esimerkiksi kissojen mielialaa hoidetaan lääkkeillä Suomessakin.

http://www.hs.fi/kotimaa/Tuhannet+suomalaiskoirat+syövät+masennuslääkkeitä/a1305554630621

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: Tuhannet suomalaiskoirat syövät masennuslääkkeitä
« Vastaus #1 : Helmikuu 01, 2012, 13:31:03 ip »
Voisiko noi lisäaineet tehdä tuota.
Meillä ei tuollaisia pillereitä rontti napsi ....
Joskaan ei tässä mitään ongelmiakaan ole.
tottakait rontti tulee uusiin tilanteisiin innolla mukaan ja jos sen takia pitäisi pillereitä alkaa syöttelemään ni huh huh.


http://www.viheraho.com/friskies/
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X