PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: S-ostoskori on poliitikolle halpa  (Luettu 2139 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
S-ostoskori on poliitikolle halpa
« : Syyskuu 01, 2009, 15:07:48 ip »
Arhinmäki, Hautala, Kaikkonen, Kiljunen, Soini, Zyskowicz... HOK-Elannon 60-henkisestä edustajistosta joka kolmas on kansanedustaja. Ja koko porukka saa ostaa tavaraa HOK- Elannosta muikeaan henkilökuntahintaan.

Edustajisto saa kokouspalkkion lisäksi 15 prosentin alennukset Prismasta, paremman koron S-Pankissa ja hotelliyöt 45 euron alennushintaan.

Vihreään korttiin liimattava, henkilökuntaetuun oikeuttava tarra kuuluu SOK:n ohjeen mukaan hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille. HOK-Elannossa etu on kuitenkin ulotettu koskemaan myös edustajistoa.

Miksi, HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi?

”Asiasta päätettiin HOK:n ja Elannon sulautumisen yhteydessä 2003. Ideana oli kannustaa hallintohenkilöitä tutustumaan osuuskaupan toimintaan. Tästä on hallituksen päätös.”

Niemen mukaan hallintohenkilöt käyttävät HOK-Elannon palveluita tutkitusti samoin kuin henkilöstö keskimäärin.

Niemi arvioi ostotapahtumatietojen perusteella, että alennus olisi keskimäärin edustajiston jäsentä kohden noin 600 euroa vuodessa.

Kansanedustajalla on toki suurempi ostovoima kuin kassahenkilöllä, joten etu voi kasvaa suureksikin.

Pari viikkoa sitten HOK-Elanto julkisti vaalirahakohun jälkimainingeissa tuet, joita se maksaa edustajistonsa puolueille.

Ettekö näe ostoetua tukena?

”En näe tätä kyllä sellaisena tukena mitä tässä tarkoitat. Meillä on tämä kaikki kerrottu verkkosivuilla. Tämä on julkista päätöksen tekoa ja olemme olleet tässä avoimia aina”, Niemi sanoo.

HOK-Elannon verkkosivuilta ei kuitenkaan vielä viime viikolla löytynyt mainintaa, että myös edustajisto saa samat henkilökuntaedut kuin henkilökunta. Toimitusjohtaja lupasi korjata asian.

Kyse ei ole vain kansanedustajista. Kuntapäättäjien ja osuuskauppojen likeinen yhteys on tunnettu asiantila: samat päättäjät istuvat usein osuuskauppojen hallintokunnissa ja kuntien johtopaikoilla.

Esimerkiksi Helsingin kaupunginhallituksen 15 jäsenestä peräti 9 istuu osuuskaupan edustajistossa. Varajäsenistäkin kolme.

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja HOK-Elannon edustajiston jäsen Suvi Rihtniemi (kok.) kertoo jääväävänsä itsensä aina, kun kaupunginhallitus käsittelee HOK-Elantoa koskettavaa asiaa.

Suvi Rihtniemi, joutuuko kaupunginhallitus jääväämään itsensä HOK-Elannon osalta rammaksi?

”Ei minun mielestäni. Olemme kutsuneet tarvittaessa varajäsenet sisälle.”

.Onko HOK-Elannon tarjoama etu ohjannut omaa ostokäyttäytymistänne?

”Ei ole ohjannut.”

Valikoituja herkkuja
 
•Käyttötavaroista pois 15 prosenttia
•Auton varaosista ja huolloista pois 15 prosenttia
•8 prosenttia Prisman viihde-elektroniikasta
•15 prosenttia pois S-ravintolalaskusta
•Hotelli 45 euroa/yö
•3 prosenttia ruokaostoksista
•Parempi korko pankkitilille S-Pankissa ja vuosimaksuton Visa
•15 prosenttia ruumisarkuista

http://www.talouselama.fi/uutiset/article324077.ece