PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: "Pitäisi tappaa se" -lausahdus toi syytteen  (Luettu 2821 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
"Pitäisi tappaa se" -lausahdus toi syytteen
« : Heinäkuu 15, 2009, 16:43:22 ip »
Mies joutuu oikeuteen "Minun pitäisi tappaa se" -lausahduksesta. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisen Jarmo Rautakosken mukaan kyse on epäillystä laittomasta uhkauksesta.

Syytteen saanut mies oli maininnut toiselle rappukäytävässä, että hänen pitäisi tappaa eräs molempien tuntema nainen. Naiselle kulkeutui tapahtumasta viesti, jonka mukaan mies oli uhonnut tappavansa tämän jonain päivänä.

Keskisuomalainen kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Hänen mukaansa kyse ei ollut rikoksella uhkaamisesta.

Rautakosken mielestä laittomassa uhkauksessa voidaan käyttää myös viestinviejää. Tässä tapauksessa uhkaaja oli tietoinen, että hänen sanansa kantautuvat naisen korviin. Lisäksi mies oli aiemmin tuomittu uhkailemansa naisen pahoinpitelyistä, joten tällä oli syy pelätä.

Mies itse on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän kertoi olleensa väitettyyn tapahtuma-aikaan töissä. Tästä huolimatta Rautakosken mukaan on todennäköisiä syitä epäillä rikosta. Hän määräsi syytteen nostettavaksi Äänekosken käräjäoikeudessa.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu805292_page0.htm

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15047
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: "Pitäisi tappaa se" -lausahdus toi syytteen
« Vastaus #1 : Heinäkuu 15, 2009, 22:18:14 ip »
Mies joutuu oikeuteen "Minun pitäisi tappaa se" -lausahduksesta. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisen Jarmo Rautakosken mukaan kyse on epäillystä laittomasta uhkauksesta.

Syytteen saanut mies oli maininnut toiselle rappukäytävässä, että hänen pitäisi tappaa eräs molempien tuntema nainen. Naiselle kulkeutui tapahtumasta viesti, jonka mukaan mies oli uhonnut tappavansa tämän jonain päivänä.

Keskisuomalainen kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Hänen mukaansa kyse ei ollut rikoksella uhkaamisesta.

Rautakosken mielestä laittomassa uhkauksessa voidaan käyttää myös viestinviejää. Tässä tapauksessa uhkaaja oli tietoinen, että hänen sanansa kantautuvat naisen korviin. Lisäksi mies oli aiemmin tuomittu uhkailemansa naisen pahoinpitelyistä, joten tällä oli syy pelätä.

Mies itse on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän kertoi olleensa väitettyyn tapahtuma-aikaan töissä. Tästä huolimatta Rautakosken mukaan on todennäköisiä syitä epäillä rikosta. Hän määräsi syytteen nostettavaksi Äänekosken käräjäoikeudessa.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu805292_page0.htm

pitäis varmaan viedä saunantaa tollaset syyttäjät.....
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X