Isää ei saa unohtaa kasvattajana, vaikka vanhemmat eroaisivatkin
HS071109 Aune Flinck tutkija Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksessa Bloodaaja: Marko V.
Vuosittain yli 30000 suomalaislasta kokee vanhempiensa avioeron. Käräjäoikeudet käsittelevät joka vuosi noin kaksituhatta huoltoriitaa. Kaikkiaan Suomessa tehdään lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta vuodessa noin 42000 sopimusta.
Eniten vanhempien erosta kärsii tavallisesti lapsi: suhde toiseen vanhempaan särkyy, elinympäristö ja läheiset aikuiset vaihtuvat, siteet perheeseen ja sukulaisiin katkeavat.
Ero toteutuu harvoin sopuisasti. Siihen liittyvät ristiriidat voivat johtaa lapsen käyttämistä uhkailun, kiusanteon, kiristämisen ja syyllistämisen välineinä. Usein vanhemmat toimivat huomaamattakin itsekkäästi, vaikka tahtoisivat lapsen parasta.
Vanhempien huonot keskinäiset suhteet ja riidat sekä epävakaat vanhempi-lapsisuhteet ovat kriittisesti lasten elämään vaikuttavia tekijöitä, jotka vaarantavat lapsen sosiaalisen toimintakyvyn ja ennakoivat lapselle mielenterveysongelmia.
Tutkimukset osoittavat, että eron jälkeiset riidat ja toisen vanhemman vieraannuttaminen aiheuttavat lapsille stressioireita, käyttäytymishäiriöitä, aggressiivisuutta ja ahdistuneisuutta. Lapsen joutuminen eron kiistakapulaksi ja vanhempien välisten yhteydenottojen todistajaksi on yksi niistä lasten kaltoinkohtelun muodoista, jotka vanhemmat ja viranomaiset tunnistavat valitettavan heikosti.
Vaikka parisuhde päättyykin vanhemmuudesta ei voi erota: lapsen ja vanhemman suhde on ainutkertainen ja elinikäinen. Eron jälkeen on lapsen oikeus ja etu, että hänellä säilyy läheinen yhteys molempiin vanhempiin.
Vanhemmuuden turvaaminen eron jälkeen on mahdollista, mutta se vaatii molemmilta vanhemmilta vastuullisia valintoja, toisen osallisuuden kunnioittamista ja neuvotteluhalukkuutta. Yhteistyötä tekevät vanhemmat ehkäisevät tehokkaasti perheen rikkoutumisen kielteisiä seurauksia ja antavat lapselleen käyttäytymismallin ongelmien selvittämiseen ja riitojen ratkaisemiseen.
Tasapainoiseen kasvuun lapsi – niin tyttö kuin poikakin – tarvitsee sekä isän että äidin, siis sekä maskuliinisen että feminiinisen mallin. Se, mitä lapsi ei kaipaa, on toistensa kanssa kilpailevat ja riitelevät ihmiset.
Luottavasti molempiin vanhempiin kiintyneet lapset kehittyvät tutkimusten mukaan muita suotuisammin. Lapsen identiteetti kasvaa ja suotuisa kehitys mahdollistuu yhteistoiminnalla lapsen ja hänelle tärkeimpien ihmisten välillä. Sen on oltava tiivistä ja yhtäjaksoista, jotta lapsi oppii ymmärtämään itsensä yksilönä.
Eroavilla vanhemmilla sekä lastensuojelun ja käräjäoikeuden työntekijöillä on vaikea ja vastuullinen tehtävä, kun he ratkaisevat huoltajuuskysymyksiä.
Eron jälkeistä lähihuoltajuutta koskevissa ratkaisuissa yli 70 prosentissa lähihuoltajaksi tulee äiti. Niissä perheissä, joissa on ollut väkivaltaa, huoltajuus annetaan äidille 80 prosentissa tapauksissa. Tämä tarkoittaa, että vanhempien erotessa isän ja lapsen suhteet etääntyvät, vaikka niin isä kuin lapsikin haluaisivat sälyttää suhteen toisiinsa.
Olipa äidin eduksi tapahtuvan päätöksen syy mikä tahansa, on aina otettava huomioon lapsen suojaaminen väkivallalta. Äidille lankeava yksinhuoltajuus ei kaikissa tapauksissa ole äidin eikä lapsen etu.
Lastensuojelun ongelmissa on usein kyse juuri yksinhuoltajuudesta. Äiti saattaa väsyä osaansa ja katkeroitua isälle, joka pääsee kasvatustehtävässään ”liian vähällä”. Kun pinna palaa, väkivalta voi kohdistua lapseen. Huomattavaa on, että naiset ovat lapsilleen väkivaltaisia yleisimmin kuin miehet.
Lapsen tapaamisoikeus- ja huoltajuusriidoissa käy helposti niin, että isät joko vetäytyvät tai joutuvat passiivisen sivustaseuraajan rooliin eivätkä eron jälkeen enää ole mukana lastensa arjessa. He saattavat myös hankkia uuden perheen, jolloin edellisessä suhteessa syntyneet lapset voivat jäädä ”isättömiksi”.
Isättömyys ei sinänsä tuomitse lapsen ja perheen elämää tuhoon. Se voi kuitenkin johtaa yksinhuoltajan henkisten, taloudellisten ja sosiaalisten voimavarojen heikkenemiseen. Lisäksi isän poissaolo voi ilmetä esimerkiksi huolenpidon ja hoivan puutteena sekä vaikeuksina asettaa lapselle rajoja.
Antropologisessa tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että kulttuureissa, joissa miehet osallistuvat aktiivisesti lastenhoitoon, he ovat vähemmän väkivaltaisia kuin kulttuureissa, joissa miesten ja lasten välit ovat etäiset.
Tytöille suhde isään on erityisen tärkeä naiseuteen valmistautumisen ja seksuaalisen identiteetin vahvistumisen kannalta. Isän palaute vaikuttaa ratkaisevasti paitsi tytön tuleviin parisuhteisiin myös menestykseen työelämässä.
Pojille taas on tärkeää saada terve miehen malli. Ilman sitä he saattavat omaksua esimerkiksi internetistä yksipuolisia miehisyyden malleja: kyynisyyttä, naisen esineellistämistä ja väkivaltaisuutta.
Aikuisena niin tytöiltä kuin pojiltakin odotetaan kykyä toimia työelämässä, tasavertaista kumppanuutta parisuhteessa ja vastuullista vanhemmuutta omien lastensa kasvattajina.
Yksinhuoltajaäideistä sekä päiväkotien ja koulujen ammattikasvattajista hyvin suuri osa on naisia. Naisilla on aktiivinen rooli uuden sukupolven ja tulevien vanhempien kasvattamisessa.
Lapset tarvitsevat kuitenkin sekä äitiä että isää. He tarvitsevat rakkautta ja läsnäoloa, jota kykenevät parhaiten antamaan pitkäjänteiseen kasvatustehtävään sitoutuneet, erostakin huolimatta toistensa erilaisuutta kunnioittavat ja täydentävät vanhemmat.
