PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä  (Luettu 10912 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« : Kesäkuu 18, 2009, 13:19:37 ip »
Kempeleessä asuva Hanna Pietilä teki yllättävän löydön taloyhtiön biojäteastiasta keskiviikkoaamuna. Bioastiasta nimittäin näkyi muovinen lemmikin kuljetusboksi, jossa näytti olevan sisällä jotain harmaata.

"Ensin ajattelin että jonkun siili on kuollut ja ihminen on paniikissa heittänyt koko boksin roskiin. Tarkempi tutkiskelu kuitenkin osoitti, että boksin asukki liikkui", Pietilä kertoo.

Biojäteastian hylätty eläin paljastui luppakorvakanin poikaseksi. Pienessä boksissa astiaan hylätty eläin ei ollut koettelemuksesta moksiskaan vaan osoittautui rauhalliseksi ja luottavaiseksi kaniksi.

"Ilmeisesti kani oli jätetty jäteastiaan melko vasta, sillä sen boksissa ei ollut papanoita. Onneksi näin, happihan sillä olisi siellä loppunut", Pietilä sanoo.

Löytökani toimitettiin Oulun eläinkotiin, josta kerrottiin tulokkaan olevan hyvässä kunnossa.

"Varovaisen arvion mukaan kani on tyttö eikä se ole vielä aikuinen. Se on oikein rauhallinen ja mukava käsitellä", yrittäjä Tarja Kurikka kertoo.

Kurikan muistin mukaan kaneja ei ole aiemmin löydetty jäteastioista, hamstereja ja gerbiilejä kylläkin. Löytökania säilytetään eläinkodin tiloissa lain vaatimat 15 vuorokautta, jonka jälkeen sille aletaan etsiä uutta kotia

http://www.kaleva.fi/plus/juttu802176_page0.htm

cpukamu

  • Vieras
Vs: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« Vastaus #1 : Kesäkuu 18, 2009, 13:34:38 ip »
Katselkaapa joskus ajan kanssa Risto Jarvan elokuva jäniksenvuosi, soisi tuota elokuvaa
sillekkin joka sen kanin sinne roskikseen "unohti".

powermanian

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 262
  • Karma: +0/-0
Vs: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« Vastaus #2 : Kesäkuu 18, 2009, 22:16:47 ip »
Itse tykkään eläimistä ihan normaalilla tavalla, joten voisin mennä opettamaan kunnioitusta muita eläimiä kohtaan, jotka eivät kunnioita niitä. Tommosten temppujen tekiöille voisin mielelläni vähän antaa maistaa herkullista nyrkkiä.

SahuriX

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 631
  • Karma: +0/-0
  • Kalustoa ei koskaan ole tarpeeksi !!!
Vs: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« Vastaus #3 : Kesäkuu 18, 2009, 23:13:28 ip »
Itse tykkään eläimistä ihan normaalilla tavalla, joten voisin mennä opettamaan kunnioitusta muita eläimiä kohtaan, jotka eivät kunnioita niitä. Tommosten temppujen tekiöille voisin mielelläni vähän antaa maistaa herkullista nyrkkiä.

Ja senjälkeen sulkea se biojäteastiaan vähän tunnustelemaan miltä oleskelu tuntuu märäntyvän tiesminkähajusessa metaanikaasussa...

olli_ol

  • Vieras
Vs: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« Vastaus #4 : Kesäkuu 19, 2009, 02:52:00 ap »
Käsittämätöntä touhua , ei voi muuta sanoa ,jätetään eläin parka ennemmin kitumaan bioastiaan ilmesesti pitovaikeuksien takia .. vähäänkää olisi näilläkään ihimisillä ollut edes jotain arvoja ..aina voi luovuttaa eläinsuojeluyhdistykslle tai pakon edessä viedä "piikille" tuollainen kohtelu on käsittämätöntä !!!

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« Vastaus #5 : Kesäkuu 20, 2009, 13:57:57 ip »
perseestä tollanen.
jos mulle jotain käy ni toivottavasti rontti ei päädy piikille vaan sellaiseen hyvään kotiin missä siitä pidetää normi kuolemaan saakka huolta.
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X

pave

  • Vieras
Vs: Kani hylättiin biojäteastiaan Kempeleessä
« Vastaus #6 : Kesäkuu 20, 2009, 14:03:02 ip »
perseestä tollanen.
jos mulle jotain käy ni toivottavasti rontti ei päädy piikille vaan sellaiseen hyvään kotiin missä siitä pidetää normi kuolemaan saakka huolta.


SAAT olla satakymppi varma .. vaikken Ronttia itselleni ottaisi niin katsoisin että kaveri lähtee joko kasvattajalle takaisin tai jos ei niin joka tapauksessa pääsee HYVÄÄN ja RAKASTAVAISEEN KOTIIN .. hlölle joka harrastaa koiria ..