PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Kuolonkolarin syyksi epäillään reilua ylinopeutta  (Luettu 3623 kertaa)

Ville

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 235
  • Karma: +0/-0
Kuolonkolarin syyksi epäillään reilua ylinopeutta
« : Kesäkuu 05, 2009, 21:17:15 ip »
Poliisi epäilee Oulun Välivainiolla perjantaina aamuyöllä sattuneen kuolonkolarin syyksi liian suurta tilannenopeutta. Kolme ihmistä kuoli auton törmättyä puuhun Siirtolantiellä puoli neljän aikaan aamuyöllä. Kuolleista kaksi on miehiä ja yksi nainen. Oulun paloaseman päivystävän palomestarin Ari Pellin mukaan uhrit kuolivat välittömästi.

Kaikki uhrit olivat kotoisin Oulusta. Autoa kuljetti vuonna 1988 syntynyt mies. Kyydissä oli vuonna 1988 syntynyt nainen sekä vuonna 1984 syntynyt mies.

Poliisin mukaan alkoholin käytöstä ei ole viitteitä, mutta lopullinen varmistus asiaan saadaan oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

"Sivullisia ei onneksi ollut vaarassa", kertoo komisario Erkki Kurkela Oulun poliisista.

Lähitalon asukas ilmoitti kello 3.25 Siirtolantiellä kyljellään olevasta autosta. Onnettomuuspaikan jäljistä selvisi, että Siirtolantietä idästä tullut henkilöauto oli suistunut vasemmalle kääntyvän mutkan jälkeen tieltä ja törmännyt mäntyyn katto edellä. Alueella on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Tien pinta oli onnettomuushetkellä kuiva ja sää pilvipoutainen. Auton tarkan nopeuden arvioiminen on poliisin mukaan erittäin hankalaa. Arvion mukaan auton nopeus on ollut onnettomuushetkellä vähintään 100 km/h.

Onnettomuuspaikalla kävi myös pelastushelikopteri Sepen maayksikkö, jonka lääkäri totesi kaikki autossa olleet kuolleiksi. Onnettomuusauto siirrettiin pois turmapaikalta ja sitä jouduttiin purkamaan uhrien ulos saamiseksi.

Poliisi ja tutkijalautakunta selvittävät ulosajon syytä. Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja onnettomuuteen liittyen. Turma-auto on tummansininen vuoden 1997 Opel Vectra.


http://www.kaleva.fi/plus/juttu800230_page0.htm#kuvabox

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?7013727
Nissan Almera Sensation 1.5 2003

Hankkija

  • Vieras
Vs: Kuolonkolarin syyksi epäillään reilua ylinopeutta
« Vastaus #1 : Kesäkuu 05, 2009, 23:25:20 ip »
3 kertaa olen ajanut tänään pyörällä tuon onnettomuuspaikan ohi ja joka kerta siinä on ollut useita surevia ihmisiä, kynttliöineen ja ruusuineen. Itsellä aina kun ole ohi mennyt niin selkärankaa pitkin kulkee vaan kylmät väreet..