PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin  (Luettu 9774 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« : Huhtikuu 29, 2009, 13:04:46 ip »
Puhuvat roskapöntöt palaavat Helsinkiin, tiedottaa kaupungin rakennusvirasto. Viime syksynä Helsingissä saattoi bongata neljä puhuvaa roskista, joiden juttelusta kirjoitettiin lehdissä ympäri maailmaa aina Fidži-saarilla asti.

Tänä kesänä puhuvia roskapönttöjä on kahdeksan, ja juttujenkin kerrotaan olevan uusia. Roskiksia voi bongata pääkaupungista vapusta alkaen.

Rakennusviraston mukaan puhuva roskis kiittää, kehuu ja pyytää pitämään paikkaa eikä jää sanattomaksi, oli kyse sitten kulttuurista tai politiikasta. Myös niiden kielitaito on parantunut: tänä vuonna ne puhuvat suomen ja ruotsin ohella japania, englantia, saksaa, puolaa sekä venäjää. Suomenkielisenä roskisäänenä toimii Simo Frangén. Kielillä puhuvat roskikset löytyvät Esplanadilta, Senaatintorilta, Sibelius-monumentilta sekä Temppeliaukion kirkon läheisyydestä.

Osan puhuvien roskisten ulosannista ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Helsingin Kruununhaan yläasteen oppilaat. Musiikkipainotteisia koululaisroskiksia löytyy Esplanadilta, Kaivopuistosta, Koffin puistosta sekä Vanhasta kirkkopuistosta.

Roskiskampanjalla halutaan osoittaa, että ympäristöstä huolehtiminen voi olla luovaa ja kivaa. Samalla Helsingin kaupungin rakennusvirasto haluaa muistuttaa, että roskien keräämiseen Helsingin kaduilta ja puistoista kuluu kaksi miljoonaa euroa vuodessa.

http://www.youtube.com/watch?v=QGTsAs7CGrc

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/58455-puhuvat-roskapontot-palaavat-helsinkiin-%E2%80%93-uusin-jutuin

Haltzu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 102
  • Karma: +0/-0
Vs: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« Vastaus #1 : Kesäkuu 11, 2009, 12:06:10 ip »
Missä päin helsinkii noita on, ku en oo koskaa törmänny?:o

[edit by pave == otas jotain rauhottavaa .. selität/säädät ja ehitkö ees lukee mitä ?? .. vai mitä sä meinaat .. ei näitä oo mitenkään KIVA lukea .. " täh - häh "] 
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 11, 2009, 12:47:54 ip kirjoittanut pave »

antsa

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 349
  • Karma: +0/-0
Vs: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« Vastaus #2 : Kesäkuu 11, 2009, 12:42:58 ip »
Missä päin helsinkii noita on, ku en oo koskaa törmänny?:o

Lainaus käyttäjältä: Hankkija
Kielillä puhuvat roskikset löytyvät Esplanadilta, Senaatintorilta, Sibelius-monumentilta sekä Temppeliaukion kirkon läheisyydestä.

Siinähän tuo sanottiin edellisessä postauksessa.

olli_ol

  • Vieras
Vs: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« Vastaus #3 : Kesäkuu 11, 2009, 20:00:13 ip »
Hauskoja roskiksia  ;D ;D..tosin ei ehkä krapula aamuina ,herjaakohan tuommonen jos sitä potkasee ?

Yuriko

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 1
  • Karma: +0/-0
Vs: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« Vastaus #4 : Elokuu 23, 2009, 21:55:08 ip »
Lintsilläkin on nykyään puhuvia roskiksia...  ;)

m4ge

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 12
  • Karma: +0/-0
Vs: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« Vastaus #5 : Helmikuu 21, 2010, 12:29:54 ip »
Millon nuo puhuvat roskikset ovat tulleet, kun en ole ikinä nähnyt vaikka on tultu kierrettyä pääkaupunkiseudulla paljon.
Ja roskikset luultavasti tuhotaan heti, sillä nuoret eivät jaksa chattia montaa päivää saman roskiksen kanssa
minä, mä ja m4ge

Nasse

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 703
  • Karma: +0/-0
Vs: Puhuvat roskapöntöt tekevät paluun Helsinkiin
« Vastaus #6 : Kesäkuu 29, 2010, 10:51:55 ap »
Lintsilläkun laittaa roskikseen roskan niin joku ipana nauraa ja sanoo: jeejee, siistiä siistiä, lisää roskia ja (naurua)...  :)
Ite ekan kerran aukasin sen roskapöntön viime kesänä nii säikähin...   ;D ;D
periksi ei anneta!!!!!