PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Aarteenetsijän kätköt paljastuvat lumenkaatopaikalta  (Luettu 6739 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Aarteenetsijän kätköt paljastuvat lumenkaatopaikalta
« : Huhtikuu 17, 2009, 13:04:19 ip »
Keväthankien sulettua lumivaipan alta paljastuu arvokkaita löytöjä. Maastoihin hukkuneet tavarat päätyvät Oulujoen eteläpuolen, kuten Keskustan, Heinäpään ja Kaakkurin alueilta Oritkarin lumenkaatopaikalle.

"Kyllä ne kävijät kertovat tarinoita, että sieltä on löytynyt kelloja, avaimia, sormuksia ja jopa rahaa", kertoo Oulun teknisen liikelaitoksen ylläpitoyksikön päällikkö Eino Rajakangas.

Oritkarin vastaanottopisteelle kaupungit ja kiinteistöt kärräävät lunta yli 150 000 kuutiota eli noin kolmetuhatta kuorma-autollista talvessa.

Oulun toinen lumenkaatopaikka sijaitsee Suolamännyntiellä Taskilassa. Ylläpitovalvoja Mika Jutilan mukaan myös siellä näkee etsijöitä, tosin harvemmin. Taskilan kentälle lunta on päätynyt tänä talvena noin 50 000 kuutiota. Suuren lumimassan mukana teiden varsille pudonneet esineet kulkeutuvat Oulussa jommankumman pisteen kätköihin.

Aarteenetsijät valpastuvat huhtikuussa, kun kinokset taipuvat lämpimän kevätauringon alla. Jääsalontien varrella kävijöitä ei Rajakankaan mukaan ole kuitenkaan ruuhkaksi asti. Muutamia kävijöitä silti riittää joka keväälle.

"Se on vähän kuin kalastusta. Eihän sitä viitsi kovin kauan pyytää jos ei mitään löydy. Jotakin ne varmaan etsivät sieltä", tuumii Eino Rajakangas.

Lumen vastaanottopisteillä arvoesineitä on silminnäkijähavaintojen mukaan etsitty jopa metallinpaljastimien avulla. Ammattitason metallinetsimiä myyvä yrittäjä Juha Laurila JL-Tasolaserista kertoo, että alan harrastajat ostavat laitteet lähinnä nettikaupoista.

"Ne on sellaisia leluja mitä harrastajat käyttää", Laurila tuumii.


Tavaraa saa etsiä lumenkaatopaikoilta ilmaiseksi. Vaikka metallinetsimislaitteet olisivat ammattitasoisia, pikkutavaran metsästäjä saa harvoin mukaansa kotiin viemisiä.

Tuhansia euroja maksavaa laitetta ei ehkä kannata ostaa vain lumenkaatopaikkojen aarteita varten.

"Mitä olen kuullut, sormusten sijasta ihmiset löytävät useimmiten paljon vain pullonkorkkeja", Laurila nauraa.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu791997_page0.htm

pave

  • Vieras
Vs: Aarteenetsijän kätköt paljastuvat lumenkaatopaikalta
« Vastaus #1 : Huhtikuu 17, 2009, 14:06:27 ip »
.. ei paha ollenkaan .. on `tuota´  tavaraa löytynyt tällä Lahdessakin -enkäs nyt rupee kuitenkaan luettelemaan,
                         mutta  A R V O K A S T A K I N  (esim. rahaa pussissa)  ::)

.. kaikkea ei voi sanoa -menetän hyvät mestat, eikäs tuonne vielä kannata mennäkään -lunta on vielä niin prkl.sti et sinne uppoaa monta metriä .. käy sit silleen et joku dyykkaa paven juhannuksena  8)

Lahdessakin on monta lumenkaatopaikkaa ..  ;)

(mut edelleen tuo paras AARRE on ollut 3x Anglia täyteen kaljaa)  ;D ;D

Hankkija

  • Vieras
Vs: Aarteenetsijän kätköt paljastuvat lumenkaatopaikalta
« Vastaus #2 : Huhtikuu 17, 2009, 14:43:41 ip »
Laskettelurinteistä löytyy myös "aarteita", kun lumet ovat niistä sulaneet.. :)

Jari1996

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 125
  • Karma: +0/-0
  • Ja käy tamtam Juankoski here i come...
Vs: Aarteenetsijän kätköt paljastuvat lumenkaatopaikalta
« Vastaus #3 : Heinäkuu 13, 2010, 14:20:18 ip »
Minä olen löytänyt puolenkymmentä kännykkää (siis lumenkaatopaikalta) rahaa parhaillaan yhtenä päivänä 25ekkerii ja kaikkee muuta.
Vietkong 2 -Adminstator. Moh-pa JariJuankoski, cod- PasiViherahoFAN :) aapeli- jari1996