PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Huoltamot kunniaan  (Luettu 2140 kertaa)

9SP40

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 78
  • Karma: +0/-0
  • Lapista etelän kautta LAPPIin
Huoltamot kunniaan
« : Huhtikuu 06, 2009, 23:51:35 ip »
Huoltoasemien määrä pysynyt Suomessa ennallaan


Suomessa oli viime vuoden lopussa runsaat pari tuhatta huoltoasemaa. Huoltoasemien kokonaismäärä on pysytellyt melko samalla tasolla viimeiset kolme vuosikymmentä, ilmenee Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton tilastoista. Kehitys on ajan mittaan vienyt siihen, että nykyisin autoilijoiden ja muiden tielläliikkujien käytössä on hyvin erityyppisiä huoltoasemia automaattiasemista isoihin liikennemyymäläkokonaisuuksiin.

Automaattiasemat ilmestyivät katukuvaan 1990-luvun alussa, ja niiden määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Nyt vajaa puolet huoltoasemista on automaattiasemia, ja niiden osuus bensiinikaupasta oli viime vuonna yli puolet eli 51 prosenttia.

Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton tilastossa huoltoasemia oli viime vuoden päättyessä kaikkiaan 2 029. Näistä 968 oli automaattiasemia. Vuotta aiemmin huoltoasemien kokonaismäärä oli 1 975 ja kolmekymmentä vuotta sitten 1 960.

Erikseen tilastoidaan raskasta liikennettä palvelevat jakelupisteet, joita oli vuodenvaihteessa lähes 800 eri puolilla maata. Osa raskaan kaluston dieselöljyn tankkauspisteistä on huoltoasemien yhteydessä ja osa on erillisiä jakelupaikkoja. Veneilijöiden polttoainehuoltoa palvelevia veneasemia meri- ja järvialueilla on tilastossa kuutisenkymmentä.

Huoltoasemien kirjo on vuosien mittaan laajentunut ja ulottuu tänä päivänä automaattiasemista liikennemyymälöihin, joissa voi olla tarjolla monenlaisia palveluja kuten kahviloita ja ravintoloita sekä päivittäistavarakauppoja ja muita palvelupisteitä, vaikkapa posti. Myös autonhuoltopalveluja tarjotaan edelleen monilla huoltoasemilla, vaikka huoltotoiminta onkin pitkälti siirtynyt autojen merkkiliikkeisiin ja muihin erikoisliikkeisiin, kun autojen monimutkaistunut tekniikka vaatii erityisosaamista.

Huoltoasematoiminnalla on myös huomattavaa työllistävää vaikutusta. Viime vuoden lopussa huoltoasemaverkostoissa työskenteli eri tehtävissä vajaat 10 000 työntekijää. Heistä 40 prosenttia oli osa-aikaisia.

Keskusliitto on kerännyt huoltoasematilastoonsa tiedot liikennepolttonesteitä myyvien jäsenyhtiöidensä Neste Oilin, Shellin, S-ryhmän ABC-ketjun, St1:n ja Teboilin verkostoista. Mukana luvuissa ovat lisäksi Suomalaisen Energiaosuuskunta SEO:n tiedot.

Suomessa on lisäksi jonkin verran muita huoltoasemia ja liikennepolttonesteiden jakelupisteitä. Maakaasun julkisia tankkausasemia oli viime vuoden lopussa yhdeksän.