PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa  (Luettu 12071 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« : Maaliskuu 17, 2009, 22:29:18 ip »
Pyykösjärven Valintatalossa Oulussa tapahtui ryöstö tiistai-iltana. Jonkinlaisen aseen kanssa liikkeellä ollut ryöstäjä sai kaupan kassalta uhkailemalla pienen summan rahaa.

Poliisi sai hälytyksen ryöstöstä tiistai-iltana kello 19.45. Valintatalossa oli työntekijöiden lisäksi muutama asiakas, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Poliisi etsii miestä, joka lähti Järvenkorventien Valintatalolta idän suuntaan. Ryöstäjä on poliisin mukaan hoikka ja pitkä mies.

”Äijä tuli sisään ja huomasin, että sillä on pyssy kädessä. Se rupesi huutamaan että rahaa, rahaa”, kertoi ryöstöhetkellä kaupassa ollut ja tapahtuman nähnyt oululaismies.

Oululaismiehen silmiin ryöstäjän ase näytti leikkipyssyltä. ”Se oli kiiltävää muovia ja meni vähän hajalle, kun ryöstäjä repi sitä.”

Silminnäkijän mukaan ryöstäjä meni paniikkiin ja alkoi käyttäytyä entistä aggressiivisemmin. Silloin kassalla työskennellyt nainen avasi kassan. Ryöstäjä kouraisi mukaansa rahaa ja pakeni juosten paikalta.

Oululaismies arvioi koko tilanteen kestäneen pari minuuttia. Hän tallensi ryöstäjän poistumisen kännykkäkamerallaan ja julkaisi videon saman tien Youtubessa.

Valintatalon kauppias Sirkka Tuohimaa kertoo, että ryöstön hetkellä kaupassa oli paikalla kaksi myyjää ja asiakkaita. Tuohimaa ei itse ollut töissä. "Ryöstäjä sai kassasta mukaansa hyvin vähän rahaa."

Tuohimaan mukaan ryöstäjä oli osaksi naamioitunut, eikä asiakkaat tai myyjät tunnistaneet miestä."Valvontakamera tallensi kaiken nauhalle. Tiedämme ryöstäjän pituuden ja melkein painokin."

Pyykösjärven Valintatalossa on Tuohimaan mukaan suorahälytys ja nauhoittava valvontakamera. "Ylimääräistä rahaa ei säilytetä kassalippaassa. Kenelläkään ei ole mahdollisuutta saada isoa saalista", Tuohimaa selventää.

Ryöstön kohteeksi joutunut kassatyöntekijä oli Tuohimaan mukaan tapahtuneesta järkyttynyt. "Onneksi meillä on toimiva työterveyshuolto, joka on tukena jälkihoidossa."

"Täytyy sanoa, että kyllä on röyhkeys huipussaan. Onneksi kenellekään ei sattunut vahinkoa."

Pyykösjärven Valintatalo on ryöstetty kerran aikaisemmin, 1980-luvulla päiväsaikaan. Se oli ennen Tuohimaan kauppiasaikaa.

http://www.kaleva.fi/plus/Valintatalon_ryöstäjä_tallentui_videolle_Oulussa_786935+0

http://www.youtube.com/watch?v=wtaNWko979s

Juhonov

  • RY:n sihteeri
  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 209
  • Karma: +0/-0
  • #ham@IrcNet
    • Blogi
Vs: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« Vastaus #1 : Maaliskuu 18, 2009, 06:46:42 ap »
Milloinkaan en ole ollut Oulussa selvin päin.
=8^#D#

OH1FDU, OH10JO

BAP

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 405
  • Karma: +0/-0
Vs: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« Vastaus #2 : Maaliskuu 18, 2009, 12:07:17 ip »
Milloinkaan en ole ollut Oulussa selvin päin.




HAHAHAAHAHHA! Ehkä paras kommentti ikinä :D Nauran täällä vedet silmissä...

Hankkija

  • Vieras
Vs: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« Vastaus #3 : Maaliskuu 18, 2009, 12:16:36 ip »
Milloinkaan en ole ollut Oulussa selvin päin.

Enkä minä Ruskossa ;D

Ville

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 235
  • Karma: +0/-0
Vs: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« Vastaus #4 : Huhtikuu 27, 2009, 23:56:48 ip »
Kempeleessähän ryöstettiin Siwa kahteen kertaan lyhyen ajan sisällä... :o
Nissan Almera Sensation 1.5 2003

Hankkija

  • Vieras
Vs: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« Vastaus #5 : Heinäkuu 07, 2009, 17:35:09 ip »
Ryöstäjä uhkasi kaupan kassaa puukolla Oulussa

Oulun Pyykösjärvellä sijaitseva Valintalo ryöstettiin tiistaina iltapäivällä. Poliisi sai hälytyksen paikalle Järvenkorventielle kello 14.15 aikoihin. Nuorehko mies oli uhannut kassatyöntekijää puukolla. Saaliiksi ryöstäjä sai pienen summan rahaa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Poliisi ei ole vielä tavoittanut ryöstäjää. Ryöstön tehnyt nuorehko mies on noin 170 cm pitkä. Ryöstöhetkellä hän oli pukeutunut vaalean siniseen veryttelytakkiin, jonka hihoissa on valkoisia pystyraitoja. Jalassa ryöstäjällä oli tummat farkut sekä vaaleat lenkkarit. Päässä ryöstäjällä oli musta pipo ja kasvojen peittona oli huivi.

Tekijä poistui paikalta tummalla/mustalla Yosemite -merkkisellä naisten polkupyörällä Järvitietä Ruskon suuntaan.

Oulun poliisi jatkaa miehen etsintöjä.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu804332_page0.htm

Hankkija

  • Vieras
Vs: Valintatalon ryöstäjä tallentui videolle Oulussa
« Vastaus #6 : Marraskuu 17, 2009, 02:06:43 ap »
Jo kolmannen kerran tämän vuoden puolella kohteena tuo sama Valintalo :o

Ryöstö Valintatalossa Oulussa

Maanantai-iltana hiukan ennen kello kahdeksaa tapahtui Oulussa, Puolivälinkankaan Valintatalossa aseellinen ryöstö. Liikkeeseen saapui nuoren oloinen, pitkä ja hoikka mies, joka uhkasi myyjää aseella ja vaati kassasta rahat. Mies sai saaliikseen pienen rahasumman ja poistui paikalta Pyykösjärven suuntaan punaisella naisten polkupyörällä. Miehellä oli yllään sininen toppatakki ja mustat reisitaskuhousut. Kasvonsa hän oli peittänyt mustaa pipoa, harmaata huivia ja harmaata erillistä huppua käyttäen. Havaintotietoja otetaan mielellään vastaan virka-aikana numerossa 07187 65906 ja muuna aikana numerossa 112.

http://www.poliisi.fi/poliisi/oulu/home.nsf/PFBD/96DEE390A445F71FC2257670006E26E4