PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Poliisi otti taas kiinni varastelevia romanialaisia  (Luettu 5761 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Poliisi otti taas kiinni varastelevia romanialaisia
« : Heinäkuu 23, 2009, 19:28:17 ip »
Poliisin haaviin jäi myös torstaina Pohjois-Pohjanmaalla varasteluun syyllistyneitä romanialaisia. Poliisi otti Pulkkilassa kiinni seurueen, joka varasti eläkeläismieheltä tuhat euroa Kiimingissä. Seurueeseen kuuluu neljä aikuista ja yksi lapsi.

Kaksi torstaina pidätettyyn seurueeseen kuulunutta naista kaupusteli sormuksia Kiimingissä kaupan edustalla. Eläkeläismies osti yhden sormuksen, jolloin toinen naisista nappasi esillä olleen lompakon ja molemmat juoksivat lähellä olleeseen harmaaseen Audiin. Audin kyydissä oli kaksi miestä ja auton kyljessä oli lommo.

Saman seurueen epäillään varastaneen Limingassa kaupan edustalla mieheltä lompakosta rahat korujen kaupittelun yhteydessä.

Lisäksi heidän epäillään vieneen Oulussa mieheltä kaulakorun. Nainen oli laittanut miehen kaulaan rihkamakorun, mutta ottanutkin sen sijasta kaulasta pois aidon kahdeksansadan euron korun.

Romanialaisia varkaita otettiin kiinni jo aiemmin tällä viikolla. Oulun poliisi on ottanut kiinni yhteensä 14 romanialaista epäiltyinä lukuisiin varkauksiin. Osa tullaan poistamaan maasta.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu806369_page0.htm

BAP

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 405
  • Karma: +0/-0
Vs: Poliisi otti taas kiinni varastelevia romanialaisia
« Vastaus #1 : Marraskuu 23, 2009, 17:05:10 ip »
Ai jumalauta! Mistä noita sikiää? Ja vielä ihmettelevät miksi heidät on leimattu varkaiksi. Elämässäni tavannut ainoastaa yhden täysin rehellisen romanialaisen.