PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Eläkesäästäjä, pidä aina varasi  (Luettu 3536 kertaa)

psa

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 131
  • Karma: +0/-0
Eläkesäästäjä, pidä aina varasi
« : Maaliskuu 03, 2009, 08:54:17 ap »

http://www.talouselama.fi/sijoittaminen/article238630.ece?s=r&wtm=talouselama/-03032009

Eläkesäästäjä, pidä aina varasi
Petri Koskinen

Valtionvarainministeriö valmistelee parhaillaan uutta lakia pitkäaikaissäästämiseen. Lain tarkoitus on laajentaa nykyiset vapaaehtoisen eläkesäästämisen verovähennysoikeudet myös muuhun pitkäaikaiseen säästämiseen, kuten esimerkiksi rahasto-osuuksiin, pankkitileihin ja suoriin osakesijoituksiin.

Uudistetun ps-lain pitäisi olla voimassa ensi vuoden alusta lähtien. Ps-tili tarkoittaa pitkäaikaissäästämistä.

Näin Matti Vanhasen (kesk.) hallitus aikoo lunastaa hallitusohjelmansa lupauksen: Pitkäaikaissäästämisen verotusta kehitetään kilpailun tehostamiseksi säästötuotteiden tarjonnassa.

Tämä on hyvä uutinen vanhuuden varalle säästämisestä ja sijoittamisesta kiinnostuneille kuluttajille. Tällaisia kuluttajiakin onkin jo aika paljon.

Nykyisin jo 700 000 suomalaista säästää itselleen vapaaehtoista lisäeläkettä. Iso osa maksaa eläkevakuutustaan joka kuukausi. Uuden eläkevakuutuksen ottaa lisäksi noin 60 000 vuosittain. Melkein kokonainen uusi ikäluokka ottaa eläkevakuutuksen joka vuosi.

Tästä voi päätellä, että kansalaiset ovat joko hyvin huolissaan eläkepäiviensä rahojen riittävyydestä tai sitten henkivakuutusyhtiöt ovat onnistuneet markkinoinnissaan todella hyvin.
Kuolleen säästöt jäävät vakuutusyhtiölle

Nykyjärjestelmässä varsinkin sijoitussidonnaisten vapaaehtoisten eläkevakuutusten myynti on henkivakuutusyhtiöille erittäin hyvää – ehkä vähän liiankin hyvää – bisnestä.

Sijoitussidonnaisissa eläkevakuutuksissa asiakas kantaa sijoitusriskin, mutta vakuutusyhtiö saa kuukausittain moniportaisen kulurakenteen ansiosta hyvät tulot suhdanteista riippumatta.

Jos asiakas kuolee eläkkeellä ennen kuin hän on ehtinyt nostaa säästöjään, rahat jäävät yhtiöön keskinäiseen pottiin. Näin käy, ellei asiakas ole ottanut lisäksi henkivakuutusta, joka mahdollistaa hänen säästämänsä potin siirtämisen perillisille.

Tämä on hyvä uutinen vanhuuden varalle säästämisestä kiinnostuneille kuluttajille.

Tämä sotii useimpien oikeustajua vastaan, mutta elinikäiset eläkevakuutukset ovatkin monimutkaista matematiikkaa. Jos elät hyvin pitkään, vakuutusyhtiö kärsii. Jos kuolet varhain, yhtiö käyttää säästösummaasi muiden eläkkeiden maksamiseen.

Tarjolla olevista vapaaehtoisista eläkevakuutuksista osa on kuitenkin niin monimutkaisia, etteivät vakuutusmeklaritkaan ole yksimielisiä siitä, kuinka suureksi vakuutusyhtiön säästösummasta perimät kulut nousevat.

Kohtuuton ei siis pitäisi olla vaatimus siitä, että vapaaehtoisesti vanhuutensa varalle säästäville saisi olla tarjolla yksinkertaisempia ja halvempiakin tuotteita.
Kuluihin kolmannes säästöistä

Nykyisistä vakuutusyhtiöiden tarjoamista vapaaehtoisista sijoitussidonnaisissa eläkevakuutuksista kuluihin hurahtaa usein 30 prosenttia asiakkaan 20 vuoden aikana säästämästä summasta. Tätä voi pitää kalliina.

Säästäjän saama veroetu hurahtaa käytännössä kokonaan vakuutusyhtiön perimiin kuluihin. Tämä tekee veroedusta käytännössä elinkeinotukea finanssikonglomeraateille. Tämä ei kai ole ollut veroedun alkuperäinen tarkoitus.

Valtiovarainministeriön valmistelema pitkäaikaissäästämistä säätelevän niin sanotun ps-lain uudistaminen noudattelee finanssineuvos Urpo Hautalan mukaan pääasiassa pankinjohtaja Matti Louekosken johtaman siva-työryhmän vuonna 2003 esittämää linjaa.

”Olemme saaneet ministereiltä käskyn valmistella lakia siva-työryhmän työn pohjalta”, Hautala vahvistaa.

Moni muistaa vielä, kuinka punamultahallitus kaatoi vuonna 2003 siva-ryhmän esityksen todennäköisesti vakuutusalan voimakkaan lobbauksen ansiosta.

Silloinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) teki asiasta kynnyskysymyksen. Sosiaalidemokraatteja ilmeisesti kauhistutti, että vapaaehtoisen eläkesäästämisen suosio voisi kasvaa entisestään ja että työnantajat tähän yksityiseen säästämiseen vedoten voisivat heikentää työeläketurvaa.

Ruotsin kokemusten perusteella tulossa on hetkellinen myyntipiikki.

Kalliomäen toiminta oli kuitenkin epäjohdonmukaista, sillä nykyjärjestelmässäkin vapaaehtoinen eläkesäästäminen kasvaa hurjaa tahtia. Lopputulos on vain, että säästäjän veroetu menee finanssitalojen tukemiseen. Kalliomäen olisi ollut johdonmukaisempaa ajaa koko veroedun poistamista.

Ainakin Ruotsin kokemukset viittaavat siihen, että kilpailun avaaminen pitkäaikaissäästämistuotteille voi lisätä kiinnostusta ja aiheuttaa hetkellisen myyntipiikin.

Sen sijaan individuellt pensionssparande -järjestelmää koskeva laki on aiheuttanut jonkin verran siirtymää vakuutusyhtiöistä rahastoyhtiöihin.

Suomessa ainakin Seligson & Co on ilmoittanut aloittavansa ps-tilien tarjonnan, kun uusi ps-laki tulee voimaan.
Lex Mandatum

Vakuutusalan lainvalmistelijoihin ja poliitikkoihin kohdistama painostus käy parhaillaan yhtä kovana kuin edelliselläkin kerralla vuonna 2003. Aivan kuten Lex Nokiankin valmistelussa, myös ps-lain valmisteluun kuuluu uhkakuvien maalailu. Tämä on normaalia etujärjestötoimintaa.

Vakuutusala on jo antanut periksi siinä, että eläkkeen säästöaikana kuluttajat saisivat vapaasti valita, sijoittaisivatko säästöjään suoraan rahastoihin, osakkeisiin, joukkovelkakirjoihin tai muihin sijoitusinstrumentteihin, mutta kun säästöjä nostettaisiin eläkkeellä, ne muuttuisivat vakuutuksiksi.

Tällainen käytäntö rajaisi uudet toimijat alalta pois ja monopoli säilyisi henkivakuutusyhtiöillä. Ainakaan lakia valmistelevien virkamiesten tiedossa ei ole, että lakiin olisi tulossa tällainen vaatimus säästöjen nostamisen annuiteetista.

”Pitää tarkkaan miettiä, millaista säästämistä ryhdytään tukemaan verohelpotuksin. Onko oikein, että säästäjä saa verovähennysoikeuden ja nostaa koko säästösumman heti eläkkeelle jäätyään ja ostaa vaikka purjeveneen”, Mandatumin toimitusjohtaja Petri Niemisvirta kysyy.

Hyvä kysymys ja painava argumentti henkivakuutusyhtiöiden monopolin puolesta. Vakuutusyhtiöt luultavasti naruttavatkin tiedotusvälineet maalailemaan juuri tällaisia uhkakuvia.

Hautalan mukaan eläkevarojen nostamisen vähimmäisaikaa, joka on nykyisin kaksi vuotta, on tarkoitus pidentää. Ruotsissa se on viisi vuotta. Vakavan sairauden sattuessa varat olisi voitava kuitenkin nostaa nopeammin
Miten käy nykyisten eläkevakuutusten?

Iso kysymys on myös, miten nykyisten eläkevakuutusten ja niihin säästettyjen rahojen käy, kun uusi laki tulee voimaan. Ovatko ne siirrettävissä uuteen järjestelmään?

”Eläkevakuutusten säästösopimukset ovat yksityisoikeudellisia sopimuksia, ja niihin puuttuminen vaatisi perustuslain säätämisjärjestyksen”, Niemisvirta sanoo.

Valtiovarainministeriön vero-osaston neuvottelevan virkamiehen Jukka Vanhasen mukaan verolakia on tarkoitus rukata niin, että se mahdollistaa varojen siirtämisen säästötuotteesta toiseen ja palvelun tarjoajalta toiselle.

Valmisteluun vaikuttaa ehdotus eläkeiän nostosta 65 vuoteen.

Kilpailun avautuessa markkinoiden paine kuitenkin pakottanee vakuutusyhtiöt mahdollistamaan siirrettävyyden. Näin on käynyt ainakin Ruotsissa. Siellä siirron mahdollistava laki tuli voimaan vuosituhannen alussa.

Ruotsissa käytännössä kaikki rahastoeläkesäästämistä ja perinteisiä eläkevakuutuksia tarjoavat yhtiöt tarjoavat varoille siirtomahdollisuuden.
Hölmöily on kiellettävä kansalta

Siva-työryhmä oli aikanaan sitä mieltä, että verotuen edellytyksenä pitää olla riittävä hajautus. Tällä Louekosken ryhmä halusi varmistaa sen, ettei joku ymmärtämätön rakenna vanhuuden lisäturvaansa yhden osakkeen kurssikehityksen varaan.

Hautalan mukaan nyt on pohdittavana, miten riittävän hajautuksen vaatimus toteutetaan. Yksi vaihtoehto on jättää sen valvonta ps-tilin tarjoajan tehtäväksi.

Siva-työryhmä ehdotti aikanaan seuraavaa:

Veroedun ehdoksi tulisi säätää esimerkiksi, että säästösumman ylittäessä 12 500 euroa sijoitusten on oltava hajautettuna vähintään neljään liikkeeseenlaskijaan ja säästösumman ylittäessä 25 000 euroa sijoitusten on oltava hajautettuna vähintään kahdeksaan liikkeeseenlaskijaan siten, että jälkimmäisessä tapauksessa sijoitukset samaan liikkeeseenlaskijaan eivät ylitä yhtä viidesosaa säästösummasta.

Hautala arvelee, että useimmat valitsevat pitkäaikaisen säästämisen kohteekseen rahaston, jonka mukana hajautus tulee automaattisesti. Myös vakuutusyhtiöiden tuotteet säilyttävät osan suosiostaan, esimerkiksi laskuperustekorkoinen eläkevakuutus voi olla monelle hyvä valinta, vaikka uutta tarjontaakin tulisi.

Ellei lain valmistelussa tule yllätyksiä, Louekosken siva-ryhmän ajatukset tulevat Hautalan mukaan pääpiirteittään vuoden vaihteessa voimaan.

Entä miten käy uudessa järjestelmässä ps-tilille säästetyille varoille, jos säästäjä kuolee ennen kuin ehtii säästöistään nauttimaan?

”Ps-tilin säästöt menevät silloin kuolinpesälle”, Hautala sanoo.

Valmisteluun vaikuttaa myös hallituksen ehdottama eläkeiän nosto 65 ikävuoteen.