PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o  (Luettu 43781 kertaa)

pave

  • Vieras
Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« : Helmikuu 23, 2009, 08:59:49 ap »
Kuinkahan tuollainen pistää lemmikkieläin fanittajat ottamaan kantaa ko. toimintaan (??) ... aikasta rajua toimintaa...

Kajaanin tyly päätös:
Lemmikit haudattava kaatopaikalle!
23.2.2009

Rakkaat koiramme ja kissamme heitetään roskien sekaan, Ville Kauppinen kertoo järkyttyneenä.

Rakkaat lemmikkikoirat Nalle ja Osku ovat kajaanilaisen Ville Kauppisen mielessä usein, vaikka niiden kuolemasta on kulunut jo monta vuotta.
Varsinkin jouluisin Kauppisella on tapana piipahtaa tärkeiden perheenjäsenten luona hautausmaalla ja sytyttää sinne muistoksi kynttilä.
Pian tällainen ei kuitenkaan ole enää mahdollista.
Koska Kajaanin ainoan lemmikkien hautausmaan ympärille rakennetaan uusi asuinalue, sinne ei saa enää tuoda eläimiä.
Tilalle ei silti ole luvassa uutta hautausmaata.
Koska kunnan lain mukaan täytyy osoittaa kuolleille lemmikeille jokin sijoituspaikka, Kajaanissa niiden viimeiseksi leposijaksi tarjotaan kaatopaikkaa.

Kaupunki: ei muistokäyntejä
Iso joukko lemmikkien omistajia järkyttyi pahasti, kun he vähän aikaa sitten saivat kuulla kaupungin päätöksestä.
- Ajatella, että rakkaat perheenjäsenet eivät jatkossa enää saa kunniallista hautaa, vaan heidät pitää heittää kaatopaikalle. Minusta se tuntuu aivan samalta, kuin jos ihmiset kuoltuaan viskattaisiin menemään roskien mukana.
Kun lemmikit heitetään kaatopaikalle, kaipaamaan jäävät perheet eivät saa kunnioittaa niiden muistoa edes kynttilöillä.
- Jos pieneläimiä tuodaan, ne haudataan välittömästi penkkaan. Mitään muistelukäyntejä kaatopaikalle ei tietenkään voi tehdä, Kainuun jätehuollosta vastaavan Eko-Kympin ympäristöpäällikkö Eero Piirainen selittää.

Antaisiko joku viimeisen leposijan?
Ne lemmikkien omistajat, joilla on mahdollisuus haudata vainajansa esimerkiksi omalle pihalle tai metsäpalstalle, saavat toki tehdä niin jatkossakin.
Ne, joilla ei ole tähän mahdollisuutta, joutuvat kuitenkin jättämään omansa kaatopaikalle.
Kainuun eläinsuojeluyhdistys lopetti hautausmaan ylläpidon vuodenvaihteessa, kun kaupungin kanssa tehty vuokrasopimus umpeutui.

[... omani olen kuopannut -tilalle joka on sukumme,... tosin, ed. hautasin Arkiomaajärven rantaan -pellonreunaan, juhannuksen aikaan,... ja jo sitten syksyllä sain puh. soiton, jossa isäntä kertoi KARHUN vierailleen haudalla,... -kontio oli kaivanut `tekeytyneet´ koiranruhot ylös ja kiikuttanut evääkseen -jotta hyvä noinkin, että meni `tarpeeseen´ (monttu oli reilun metrin syvä ja n. 20-30 kg kiviä turpeenpäällä, joten nälkä on ollut)]  ;D ;D

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« Vastaus #1 : Helmikuu 23, 2009, 09:18:17 ap »
Lady lepää tuossa.

Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X

Bajari

  • Vieras
Vs: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« Vastaus #2 : Helmikuu 23, 2009, 09:31:20 ap »

[... omani olen kuopannut -tilalle joka on sukumme,... tosin, ed. hautasin Arkiomaajärven rantaan -pellonreunaan, juhannuksen aikaan,... ja jo sitten syksyllä sain puh. soiton, jossa isäntä kertoi KARHUN vierailleen haudalla,... -kontio oli kaivanut `tekeytyneet´ koiranruhot ylös ja kiikuttanut evääkseen -jotta hyvä noinkin, että meni `tarpeeseen´ (monttu oli reilun metrin syvä ja n. 20-30 kg kiviä turpeenpäällä, joten nälkä on ollut)]  ;D ;D

Eihä tollaset pikku kivet karhun käpälissä paina yhtään mitään. Ja metrin montun tuollanen nalle kaivaa aikasta äkkiä. :)

pave

  • Vieras
Vs: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« Vastaus #3 : Helmikuu 23, 2009, 10:07:51 ap »

 ;D :D  ... enpä osannut arvatakkaan, että n. 20 km Lahdesta - Heinolaan päin saattaisi tuollaisia `kontioita´ majailla,... lähinnä suojasin vain ketuilta, ehkäpä susiakin `ajattelin´ (??)
Joo, kyllähän näistä karhuista `täälläkin´ on puhuttu, mutta usein ollut nuoria yksilöitä -päivä kahden reissuja tehneet... ja sit hävinneet.

MacGroowe

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 721
  • Karma: +0/-0
  • Säätöä potenssiin 10
Vs: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« Vastaus #4 : Helmikuu 23, 2009, 20:16:40 ip »
Kaatopaikalle , ei hele  :o kyllähän nyt rakkaalle lemmikille pitää olla arvoisensa paikka.
Mitä sitä toimivaa käyttöjärjestelmää uuteen<br />päivittää pelkästään uutuuden viehätyksessä.<br /><br />-Osmo A. Wiio

ilkka

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 326
  • Karma: +0/-0
Vs: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« Vastaus #5 : Helmikuu 23, 2009, 22:29:08 ip »
aivan sama se minulle on, minne minut viskataan, kun olen kuollut.

Hankkija

  • Vieras
Vs: Lemmikit haudattava kaatopaikalle! :o
« Vastaus #6 : Helmikuu 23, 2009, 22:46:03 ip »
Minulla oli lapsena 2 gerbiiliä. Toinen niistä kuoli talviakaan. Sen isä laittoi tyhjään maitopurkkiin ja vei roskikseen. Toinen kuoli kesällä ja se haudattiin takapihalle..