PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Sähkölaskuja karhutaan jo ennen laskun lähettämistä  (Luettu 4652 kertaa)

pave

  • Vieras
Sähkölaskuja karhutaan jo ennen laskun lähettämistä
« : Helmikuu 04, 2009, 08:24:12 ap »
Sähkölaskuja karhutaan jo ennen laskun lähettämistä
04.02. - 08:09 (Luotu: 08:02)


Laskutusongelmat: Aiheettomat karhukirjeet eivät ehtineet tahrata luottotietoja


Tampereen sähkölaitos on siirtänyt sähkölaskuja perintätoimistolle ennen kuin asiakas on saanut ensimmäistäkään laskua.

- Tällaisia tapauksia on tullut meidän tietoomme muutamia, vahvistaa johtaja Sami Puumalainen perintätoimisto Lindorffista.
Yritys hoitaa Tampereen sähkölaitoksen laskujen muistutuksia ja perintää.
Tapaukset ovat tulleet perintätoimiston tietoon, kun aiheettoman maksumuistutuksen saaneet asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä joko sähkölaitokseen tai perintätoimistoon.
- Jos on käynyt ilmi, ettei asiakas ole saanut sähkölaitokselta laskua, me keskeytämme omat toimenpiteemme. Siitä ei silloin aiheudu asiakkaalle myöskään mitään kuluja, Puumalainen kertoo.
Varsinaiseen perintään asti tapaukset eivät ole ehtineet edetä. Puumalainen vakuuttaa, etteivät turhia muistutuskirjeitä saaneiden luottotiedot tahraannu.
- Ennen kuin oltaisiin siinä vaiheessa, asiakkaaseen on oltu niin monta kertaa yhteydessä, ettei se voi olla mahdollista.

Perintä seisoi pitkään

Tampereen sähkölaitoksen uudesta laskutusjärjestelmästä on ajettu vasta muutaman viikon ajan suoraan tietoja perintäfirman tietojärjestelmään.
Sitä ennen muistutukset ja perintä olivat useita kuukausia pysähdyksissä. Syynä olivat sähkölaitoksen uuden laskutusjärjestelmän ongelmat. Näiden vuoksi asiakaslaskutus on ollut pahasti myöhässä. Nyt karhulaskut taas liikkuvat, vaikka laskutusjärjestelmä on yhä sekaisin.
Perintään liittyvissä tietojärjestelmäasioissa ollaan Puumalaisen mukaan yleensä erittäin huolellisia. Yhteydet testataan ja laskuttaja haluaa varmistua, että laskut ovat aiheellisia, ennen kuin niistä aletaan huomauttaa.
- Tämä on hyvin poikkeuksellista. Tilanne on erittäin ikävä niin sähkölaitokselle kuin sen asiakkaille ja perintätoimistolle, Puumalainen pahoittelee.
Hyvään perintätapaan kuuluu, että laskun pitää olla aiheellinen ennen kuin sitä karhutaan.

"Lasku voinut hukkua"

Tampereen Sähkönmyynti Oy:n toimitusjohtajan Pertti Suuripään mukaan sähkölaitos pystyy perintäfirman yhteydenoton perusteella tarkistamaan omista järjestelmistään, onko asiakkaalle lähtenyt lasku vai ei.

- Onhan mahdollista, että asiakkaalta on voinut lasku hukkua. Se täytyy aina käydä tapauskohtaisesti läpi, hän sanoo.
Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Veli-Pekka Nurmi ei kiistä sitä, että joillekin asiakkaille on voitu lähettää ensimmäisenä laskuna karhulasku.
- Viime vuonna laskuja ei kuitenkaan siirretty perintään pitkään aikaan epäselvyyksien takia, hän korostaa.
Sähkölaitoksen laskutusongelmat jatkuvat yhä vain. Selvitettävänä on Nurmen mukaan edelleen vajaan tuhannen asiakkaan laskutus.

Tausta: Pahoja ongelmia
Tampereen sähkölaitoksen laskutus on tökkinyt viime vuoden keväästä lähtien. Silloin otettiin käyttöön uusi laskutus- ja asiakastietojärjestelmä.
Ongelmat ovat näkyneet asiakkaille sähkölaskujen viipymisenä ja virheellisinä laskuina
Sähkölaitos ei pysty vastaamaan huolestuneiden asiakkaiden kyselyihin vaan ottaa vastaan soittopyyntöjä.



Kaksiosta omakotitalon sähkölasku
04.02. - 08:02

Uutisoi AAMULEHTI...

Viime viikolla saamassani sähkölaskussa ei ole mitään muuta oikein kuin nimi ja osoite, ihmettelee Riitta Hyönä Hervannasta.

Pienessä kaksiossa asuvan Hyönän toteutunut sähkön vuosikulutus oli runsaat 1 000 kilowattituntia.

Tulevan vuoden sähkönkulutukseksi oli laskussa arvioitu runsaat 25 000 kilowattituntia.

- Sillähän lämmittäisi sähköllä jopa puolitoista omakotitaloa, Hyönä kauhistelee.

Vuodessa lasku tekisi sähkökulutusarvion mukaan lähes 2 700 euroa.

Yhteen neljännesvuosittain laskutettavaan erään uppoaisi lähes 700 euroa.

Helmikuun 22. päivä erääntyvä lasku teki vajaat 150 euroa. Se sisältää 37 euron lukemalaskun, jonka lisäksi sähkölaitos arviolaskuttaa marraskuun kahdelta viimeiseltä viikolta yli 110 euroa.

Hyönä on ihmeissään, sillä yleensä hänen laskunsa on ollut vain 30-40 euroa.

- Sähkölaitokselle ei pääse puhelimella. Minulla ole aavistusta, missä sijaitsee Jokikatu.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 04, 2009, 08:27:37 ap kirjoittanut pave »

Jarkkola

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 13
  • Karma: +0/-0
Vs: Sähkölaskuja karhutaan jo ennen laskun lähettämistä
« Vastaus #1 : Lokakuu 26, 2016, 22:02:51 ip »
Perintäyhtiö saa velallisilta muutaman kympin lisää - maksaa itse 2 000 euron oikeudenkäyntikulunsa

Velkoja ei saa kohdistaa velalliseen rajattomasti perintätoimia, joitten kustannukset kaatuvat velallisen harteille. Tätä mieltä on Itä-Suomen hovioikeus tuoreessa ratkaisussaan.

Asia itsessään on vanha. Perintäyhtiö esitti lahtelaisnaiselle ensimmäisten maksuvaatimuksen yli kymmenen vuotta sitten. Sitä seurasi useita maksuvaatimuksia lisää niin, että viimeisin vaatimus on kesältä 2013.

Kun sekään ei tuottanut tulosta, perintäyhtiö nosti runsaan 400 euron saatavistaan kanteen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Se antoi ratkaisunsa keväällä 2014.

Käräjäoikeuden mielestä yhtiö oli toiminut hyvän perintätavan vastaisesti. Toistuvien, velalliselle kustannuksia aiheuttavien maksuvaatimusten sijasta sen olisi pitänyt periä saataviaan oikeusteitse varhemmin, jo yhden tai kahden maksuvaatimuksen jälkeen.

Oikeus hyväksyi yhtiön perintäkuluiksi vain 124 euroa.

Yhtiö valitti hovioikeuteen. Oikeuden mielestä yhtiö oli aiheettomasti pitkittänyt perintää, mistä aiheutui velalliselle kohtuuttomia ja turhia kuluja. Sen mielestä yhtiöllä on oikeus saada korvaus kahdesta tai kolmesta maksuvaatimuksesta eli 161 euron perintäkuluista.

Yhtiö vaati, että velallisen on korvattava sen lähes 700 euron oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen.

Hovioikeus ratkaisi samalla kertaa kolme muutakin Lindorff oy:n tekemää valitusta oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Käräjäoikeus oli muun muassa katsonut, että erään toisen lahtelaisen kohdalla yhtiö olisi voinut panna kolme kannetta vireille yhdellä haastehakemuksella. Yhtiö vaati 175 euron oikeudenkäyntikuluja, käräjäoikeus hyväksyi 95 euroa.

Yhtiö valitti hovioikeuteen. Se korosti, että kanteet olivat perustuneet eri velkojien toimeksiantoon.

Hovioikeuden mielestä yhtiö olisi voinut panna kanteet vireille samalla haastehakemuksella, mutta se ei ollut velvollinen toimimaan niin. Se määräsi velallisen maksamaan yhtiön vaatimuksen mukaisesti lisää 80 euroa.

Oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa yhtiö vastaa itse. Neljän jutun kulut olivat noin 2 000 euroa eli lähes kymmenkertaiset hovioikeuden velallisille määräämiin lisäkorvauksiin nähden.

Yhtiölle siirtyneissä saatavissa oli kyse muun muassa erääntyneestä kulutusluotosta, jätehuoltomaksuista ja postimyyntituotteista.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@mediataloesa.fi

-----------