PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Tätiautolla halvempi vakuutus  (Luettu 3977 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Tätiautolla halvempi vakuutus
« : Joulukuu 29, 2008, 02:49:25 ap »
Tätimäisellä autolla ajaminen helpottaa vakuutusmaksuissa miestäkin. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan kuskin sukupuolen ottaminen huomioon vakuutuksen hinnassa on ongelmallista, koska ei ole olemassa tilastoa siitä, kuinka paljon onnettomuuksia eri sukupuolet tekevät verrattuna ajettuihin kilometreihin. Jonkin verran sukupuolta tulee kuitenkin otettua huomioon automerkissä. "Meillä on iso automerkkien vahinkohistoria, jonka perusteella liikennevakuutuksen hinta määritellään. Esimerkiksi nuorten miesten suosimilla automerkeillä on suuremmat maksut kuin vanhempien naisten automerkeillä", Liikennevakuutuskeskuksen tiedotuspäällikkö Veikko Valkonen kertoo. Miehet aiheuttavat 72 prosenttia kaikista liikennevahingoista mutta autovakuutuksen hintaan se vaikuttaa kuitenkin vain vähän.

Tilastoja tulkitaan eri tavoin

Vakuutusyhtiöiden kilpailun on ajateltu hoitavan vakuutusten hinnoittelun oikeudenmukaisuuden. Monesti vakuutuksia on kuitenkin vaikea vertailla keskenään. Jos auto on vanhempi ja tarvitsee vain pakollisen liikennevakuutuksen, merkitsee vain hinta. Mutta jos haluaa kaskon, vakuutuksen laajuuden vertailu on hankalaa. "Esimerkiksi kaskon korjauskulujen määrä voi riippua auton iästä tai kilometreistä, eikä vahingon ajankohtaa voi etukäteen tietää", Leena Snellman Kuluttajien vakuutustoimistosta havainnollistaa valinnan vaikeutta.Tapiolassa ei vakuutuksissa naisia ja miehiä ole eroteltu, eikä aiota erotella vastaisuudessakaan. "Vaikka eroja on, ne ovat niin pieniä, ettei niiden perusteella ole aiheellista muuttaa maksuja", yksikönjohtaja Simo Rinne väittää.

Ifin autovakuutuksissa sukupuoli on yksi hintaan vaikuttava tekijä. If tekee jokaiselle vakuutuksenottajalle oman riskianalyysinsä, jolloin esimerkiksi nuorten naisten vakuutusmaksut ovat pienemmät kuin nuorten miesten. "Me laskemme riskit isojen aineistojen pohjalta, ja sukupuoli on yksi tilastollisesti merkittävistä tekijöistä. Maksut ovat sitten riskinmukaisia kaikissa ikäryhmissä", ajoneuvovakuutusten johtaja Mikko Pöyhönen Ifiltä selvittää. Pöyhönen ei suostu kertomaan, kuinka paljon pelkkä sukupuoli maksuun vaikuttaa. "Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Jonkin ikäisillä miehillä voi olla halvemmat maksut kuin naisilla. Nettilaskurista voi sen tarkistaa", Pöyhönen kehottaa. Pohjolalla alle 25-vuotiaat miehet on arvioitu sen verran hurjapäiksi, että he maksavat noin prosentin kalliimpia autovakuutuksia kuin samanikäiset naiset. Vanhempana ero kääntyy toisinpäin. "Naisten kolariherkkyys nousee aiemmin kuin miehillä", yksikön päällikkö Kyösti Talsi sanoo.

Leidikaskot loppuivat direktiivin takia

Osana OP-Pohjola-ryhmää toimiva A-Vakuutus on aikaisemmin tarjonnut niin sanottuja leidi-kaskoja naisille, mutta niistä luovuttiin vuoden 2004 EU:n tasa-arvodirektiivin takia. Tällaisia vakuutuksia oli otettu vain muutamia tuhansia, joten niistä ei saatu riittävää tilastollista tietoa maksujen perusteiksi. "Meillä on 700 000 liikennevakuutusta, joten siitä tietokannasta löytyy myös riittävästi tilastollista faktaa", Talsi selvittää. Tilastot toimitetaan vuosittain sosiaali- ja terveysministeriöön. Jos tilastollista merkittävyyttä löytyy, ikää ja sukupuolta saa käyttää maksuperusteena tasa-arvodirektiivistä huolimatta.

Lähde: Kaleva