PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Oiskohan LASIEN vaihto -vai kannattaakohan se tuossa tilassa...  (Luettu 4528 kertaa)

pave

  • Vieras
"Luulin sutta koiraksi, otin kuonosta kiinni"
18.08.2008

uutislähteille

Lauantai-ilta alkoi hämärtyä Vihdin Otalammella, kun vihtiläismies oli vielä kunnostamassa pihapiirissään sijaitsevaa saunaa kaikessa rauhassa.
Kymmeneltä mies piti taukoa ja istui saunalla sikaria poltellen. Yhtäkkiä näkökenttään ilmestyi ärhentelevä eläin, joka murisi kita auki puolen metrin päässä miehestä.

Mies ei nähnyt eläintä kunnolla, sillä hänellä ei ollut silmälaseja.

- Ajattelin, että se on meidän koira. Otin sitä kuonosta kiinni, ja sanoin, että minulle et kyllä murise, mies kertoo.
Tarratessaan eläintä kuonosta kiinni mies ihmetteli nelijalkaisen suuria leukoja. Yhtäkkiä hän tajusi, ettei vaimo ollutkaan päästänyt perheen isokokoisia koiria iltapissalle. Sen sijaan silmiin tapitti suuri susi.
- Sillä hetkellä ajattelin, että klup, se ei olekaan meidän koira. Täytyy sanoa, että vähän pelästyin.
Susi löi tassullaan saunan rakennuslautaa ja lähti tiehensä.
- Sillä oli valtavasti voimaa. Se oli noin metrin korkuinen, ja sen tassunjälki oli kymmenen senttimetrin pituinen.
Mies havaitsi pihallaan myös kaksi muuta sutta, jotka häipyivät ärhentelijän kanssa samaa matkaa.
Hän soitti hätäkeskukseen, jonne oli ilmeisesti tullut muitakin susihavaintoja Otalammelta.


myrkky

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 864
  • Karma: +0/-0
Vs: Oiskohan LASIEN vaihto -vai kannattaakohan se tuossa tilassa...
« Vastaus #1 : Elokuu 19, 2008, 15:07:31 ip »



Mies ei nähnyt eläintä kunnolla, sillä hänellä ei ollut silmälaseja.




Seuraava linssikoko opaskoira..  ;D
Pillu on vähän kuin raha. Kun sitä on, niin se on lähes yhdentekevää. Kun sitä ei ole, vituttaa niin maan perkeleesti..

oikan

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 677
  • Karma: +0/-0
Vs: Oiskohan LASIEN vaihto -vai kannattaakohan se tuossa tilassa...
« Vastaus #2 : Elokuu 19, 2008, 19:37:11 ip »
,

pave

  • Vieras
« Viimeksi muokattu: Elokuu 19, 2008, 19:47:11 ip kirjoittanut pave »

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: Oiskohan LASIEN vaihto -vai kannattaakohan se tuossa tilassa...
« Vastaus #4 : Elokuu 20, 2008, 04:39:23 ap »
"Luulin sutta koiraksi, otin kuonosta kiinni"
18.08.2008

uutislähteille

Lauantai-ilta alkoi hämärtyä Vihdin Otalammella, kun vihtiläismies oli vielä kunnostamassa pihapiirissään sijaitsevaa saunaa kaikessa rauhassa.
Kymmeneltä mies piti taukoa ja istui saunalla sikaria poltellen. Yhtäkkiä näkökenttään ilmestyi ärhentelevä eläin, joka murisi kita auki puolen metrin päässä miehestä.

Mies ei nähnyt eläintä kunnolla, sillä hänellä ei ollut silmälaseja.

- Ajattelin, että se on meidän koira. Otin sitä kuonosta kiinni, ja sanoin, että minulle et kyllä murise, mies kertoo.
Tarratessaan eläintä kuonosta kiinni mies ihmetteli nelijalkaisen suuria leukoja. Yhtäkkiä hän tajusi, ettei vaimo ollutkaan päästänyt perheen isokokoisia koiria iltapissalle. Sen sijaan silmiin tapitti suuri susi.
- Sillä hetkellä ajattelin, että klup, se ei olekaan meidän koira. Täytyy sanoa, että vähän pelästyin.
Susi löi tassullaan saunan rakennuslautaa ja lähti tiehensä.
- Sillä oli valtavasti voimaa. Se oli noin metrin korkuinen, ja sen tassunjälki oli kymmenen senttimetrin pituinen.
Mies havaitsi pihallaan myös kaksi muuta sutta, jotka häipyivät ärhentelijän kanssa samaa matkaa.
Hän soitti hätäkeskukseen, jonne oli ilmeisesti tullut muitakin susihavaintoja Otalammelta.



Ihan normaaliahan tuo on.
Jos pikkusen on sunistellut ni nnoinhan voi käydä ;D ;D
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X