PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Alastomaksi riisuttaminen lastenkodissa on lainvastainen - apulaisoikeusasiamies  (Luettu 3755 kertaa)

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/12/23/alastomaksi-riisuttaminen-lastenkodissa-on-lainvastainen---apulaisoikeusasiamies-kiinnitti-huomiota-lahden-stopparin-toimintaan



Lahden Stopparissa tehdyt henkilötarkastukset eivät ole lainmukaisia. Tarkastuksissa lapset ja nuoret riisutetaan alastomiksi.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslin totesi päätöksessään, ettei lastensuojelulain mukainen henkilöntarkastus oikeuta riisuttamaan lasta.

Lastenkoti Stopparissa olleen tytön isä teki viime syksynä tarkastuksesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Tuolloin 16-vuotias tyttö kertoi joutuneensa riisuutumaan alasti ohjaajan edessä niin sanotussa tulotarkastuksessa. Tyttö koki tilanteen nöyryyttäväksi ja ahdistavaksi.

Lahden Stopparin yksikköjohtaja Markku Kautiainen kertoi tuolloin (ESS 29.8.2013), että päihdekatkaisuun tullessa varmistetaan henkilötarkastuksella, ettei mukana ole huumeita tai vaarallisia esineitä.

Tulotarkastuksen lisäksi samanlainen tarkastus tehdään hänen mukaansa silloin, kun talossa pidempään oleva nuori pääsee yksin ulkoilemaan.

Apulaisoikeusasiamiehelle antamassaan selvityksessä Lahden Stoppari kiisti riisuttaneensa kantelijan tytärtä alastomaksi.

AOA teki ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen Lahden Stoppariin marraskuussa 2013.

Sakslin totesi päätöksessään, ettei henkilöntarkastusta koskeva säännös oikeuta lapsen riisuttamiseen, eikä siihen, että lapsi joutuu tarkastuksessa kohottamaan sukupuolielimiään. Lapsen sukuelimiä tai pakaroita ei saa edes ulkoisesti tarkastella.

Lastensuojelulaitos toimitti Sakslinille omat ohjeensa tarkastusten tekemisestä. Ohjeen mukaan lasta pyydetään riisumaan vaatteensa penkille. Vaatteet tarkastetaan yksitellen aloittaen alusvaatteista, jotta lapsi saa pukea ne heti takaisin ylleen.

Sakslin kiinnitti huomiota siihen, että riisuttaminen oli laitoksen ohjeissa. Hän teki aloitteen sen selvittämiseksi, mihin toimenpiteisiin sosiaali- ja terveysministeriö mahdollisesti ryhtyy tarkastushavaintojen johdosta.
Nina Räty
nina.raty@ess.fi
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X