PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrj  (Luettu 13721 kertaa)

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15041
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
http://www.hs.fi/nyt/art-2000005268266.html?ref=rss


Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse
Juho Typpö HS

Julkaistu: 26.6. 9:31 , Päivitetty: 26.6. 10:02

Monikulttuurisuutta ei tänä päivänä pitäisi Suomessa tavoitella, koska se ei johda enää mihinkään hyvään.

Näin totesi Helsingin yliopiston tutkija, tohtorin väitöskirjaansa valmisteleva Maïmouna Jagne-Soreau esseessään Ylioppilaslehdessä toukokuussa.

Tuollaisenaan ylläolevan kaltainen sitaatti saattaa hätkähdyttää. Monikulttuurisuuden vastustusta on Suomessa totuttu kuulemaan lähinnä rasistisilta ja maahanmuuttovastaisilta öyhöttäjiltä.

Mutta Jagne-Soreau ei ole sellainen, kaikkea muuta.

Hänen pointtinsa on tämä: monikulttuurisessa valtiossa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia. Sellaisessa osa ihmisistä erotetaan omiin lokeroihinsa, oman kulttuurinsa, etnisyytensä tai muun vähemmistönsä edustajiksi.

Siksi Suomessa pitäisi siirtyä ”uuteen nationalismiin”, Jagne-Soreau kirjoittaa. Sellaiseen, jossa kaikki hyväksytään osaksi suomalaisuutta. Ja jossa ei olisi nationalismin lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuutta, rasismia tai ääriajattelua.

Kysytäänpä häneltä aiheesta lisää.

Jagne-Soreau, 25, on kotoisin Pariisista ja asunut Suomessa kuusi vuotta. Hän opiskeli pohjoismaista kirjallisuutta Sorbonnen yliopistossa ja päätyi Suomeen Erasmus-opiskelijavaihdon kautta.

Sitä ennen hänestä piti tulla oopperalaulaja.

”Lukion jälkeen halusin Berliinin taideakatemiaan opiskelemaan oopperaa. Mutta en ollut vielä täyttänyt 18 vuotta, joten jouduin keksimään vuodeksi muuta tekemistä”, hän kertoo kotonaan Helsingissä.

Jagne-Soreau meni Sorbonneen opiskelemaan aluksi musiikkitiedettä, mutta ei kokenut sitä omaksi jutukseen.

”Sitten minulla oli seitsemän kuukautta aikaa, ja katselin Sorbonnessa mitä muuta voisin alkaa opiskelemaan. Suomea, miksipä ei!”

Hän ihastui suomen kieleen ja sen opiskeluun niin, että päätti hylätä Berliinin ja oopperalaulajan uran kokonaan.

”Otin sivuaineeksi ruotsin ja opiskelin Sorbonnessa molempia kieliä vuoden. Erasmus-ohjelmassa sain mahdollisuuden päästä vaihtoon Tukholmaan tai Helsinkiin. Ja kun saavuin Helsinkiin, päätin heti etten muuta täältä enää mihinkään”, Jagne-Soreau kertoo.

Jagne-Soreau sanoo yksinkertaisesti ihastuneensa Suomen ja Helsingin ”meininkiin.”

”Esimerkiksi ihmisten rehellisyyteen, ja siihen kuinka täälla kunnioitetaan jokaisen henkilökohtaista tilaa. En ole ujo, mutta olen introvertti. Introvertille ihmiselle Helsinki on täydellinen.”

Toisin on vaikka Ranskassa, Ruotsissa tai Yhdysvalloissa, hän toteaa.

”Niissä toista kehutaan ja kiitellään koko ajan, vaikka ei oikeasti tarkoitettaisi sitä. Se on rasittavaa. Jos Suomessa ei pidetä toisesta, sitten ei puhuta mitään. Yksinkertaista!”

Jagne-Soreaulta kysytään usein, onko hän kohdannut Suomessa rasismia. Silloin hän joutuu sanojensa mukaan aina tuottamaan pettymyksen kysyjälle – koska hän on kokenut sitä hyvin vähän.

”Mutta tiedän olevani tässä asiassa etuoikeutettu. Asun kantakaupungissa, liikun akateemisissa piireissä. Toki löydän Suomessa esimerkkejä rakenteellisesta rasismista, mutta sekään ei ole varmasti mitään verrattuna siihen, mitä monet muut ovat joutuneet kokemaan.”

Lähinnä Jagne-Soreaun omakohtaiset kokemukset ovat sellaisia, joissa toinen osapuoli ei välttämättä edes tiedosta jutun olevan rasismia.

”Joku voi kysyä, mistä olen kotoisin, ja kun sanon että Ranskasta, toinen jatkaa ’ei kun mistä oikeasti olet kotoisin.’”

Juuri tuollainen ajattelu liittyy Jagne-Soreaun mielestä monikulttuurisuuden ongelmiin.

Ylioppilaslehdessä hän kirjoittaa, kuinka oppi pian Suomeen muutettuaan, että esimerkiksi somaleja, romaneja ja saamelaisia tulee käsitellä omina ryhminään, sen sijaan että kaikki nähtäisiin yksinkertaisesti suomalaisina.

Ajattelulla voi olla hyvä tarkoitus – se, että muita kulttuureja kunnioitetaan eikä syrjitä. Mutta ajattelu on jo itsessään syrjivää. Se jakaa ihmiset eri leireihin: olet joko suomalainen tai sitten jonkin toisen kulttuurin edustaja.

”Ruotsissa on alettu puhua jo ’afroruotsalaisista’, niin kuin afroamerikkalaisista Yhdysvalloissa”, Jagne-Soreau sanoo.

”Totta kai joku voi halutakin identifioida itsensä sellaiseksi. Se voi myös olla joillekin luonteva vastareaktio, jos on kokenut rasismia ja syrjintää koko ikänsä. Mutta minä en ole ’afroranskalainen.’ En halua että minua asetetaan johonkin laatikkoon, että minulle pakotetaan identiteettiä jota en koe omakseni.”

Ranskassa tällaista monikulttuurisuutta ei Jagne-Soreaun mukaan ole.

Kun oikeistopopulistinen ja maahanmuuttovastainen Kansallinen rintama nousi siellä suosituksi, monikulttuurisuus-termiä on alettu käyttää Ranskassa negatiivisessa mielessä.

Mutta sitä ennenkään sanaa ei juuri kuullut, Jagne-Soreau sanoo.

”Ei siellä puhuttu, kuinka kaikkien täytyisi olla ylpeitä omasta kulttuuristaan. Olet mistä tahansa kotoisin, on etninen taustasi mikä vain – jos asut Ranskassa, olet ranskalainen. Ja silti jokainen voi pitää omat kulttuuriset juttunsa mukanaan omissa piireissään.”

Tälle löytyy termikin: postnationalismi.

Maïmouna Jagne-Soreau
Maïmouna Jagne-Soreau (KUVA: Anna Matilda Valli / HS)

Postnationalismi tarkoittaa yksinkertaistettuna nationalismin ja siihen liitettävien arvojen täyttä uudistamista. Siinä kansallisvaltio, esimerkiksi Suomi, ei ole yksikulttuurinen eikä siihen kuuluakseen tarvitse edustaa ”perinteisiä” arvoja.

Sellainen olisi samalla paluuta vanhaan käsitykseen suomalaisuudesta. Jagne-Soreau viittaa Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen tutkijan Miika Tervosen artikkeliin, josta Tervonen sai keväällä Vuoden tiedekynä -palkinnon.

Siinä Tervonen kirjoittaa, kuinka käsitys yhden kulttuurin Suomesta on pelkkä keinotekoisesti luotu myytti, jota alettiin rakentaa 1800-luvulla nationalismin nousun myötä.

”1990-luvulla tapahtui uusi käänne, kun maahanmuutto herätti monet ajattelemaan ja puhumaan kulttuurista uudella tavalla. Uudet globaalit tulijat saivat meidät kuitenkin samalla unohtamaan sen, että Suomi on aina ollut monien kulttuurien maa”, Tervonen sanoo HS:n haastattelussa.

Tervosen kirjoitus alkaakin sitaatilla Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjasta vuodelta 1876:

”Tässä maassa asuu siis erisukuista ja erikielistä kansaa – – Harvat ovat niin sekoittumatonta sukuperää, ettei heidän suvustaan jonkun suonissa ole virrannut eri kansakuntain verta. Mutta se on sanottu, että kaikki, jotka tunnustavat tämän maan isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena, – kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi, – ovat yksi kansa.”

Postnationalismi ei siis periaatteessa ole edes mikään uusi juttu vaan jo Topeliuksen peruja. Siihen pitäisi vain nyt Suomessa palata, Jagne-Soreau toteaa.

Jagne-Soreaun mukaan monikulttuurisuuden ongelmat näkyvät etenkin toisessa sukupolvessa, kuten maahanmuuttajien jälkeläisissä.

Jos he eivät istu valkoihoisen suomalaisen stereotyyppiin, heitä ei pidetä suomalaisina. Edelleen teksteissä tai puheissa saattaa törmätä absurdiin ”toisen polven maahanmuuttaja” -käsitteeseen.

Seurauksena voi olla hirveää ulkopuolisuuden tunnetta. Aiheesta on kirjoittanut Suomessa esimerkiksi Ruskeat tytöt -sivuston perustaja, toimittaja ja kirjailija Koko Hubara.

Mitä sitten valtaväestön – jos tuollaista sanaa haluaa käyttää – pitäisi tehdä?

”Ensinnäkin lakata näkemästä toiset ihmiset vain heidän kulttuurinsa kautta. Koska miten se lopulta eroaa siitä, että näkee jonkun vain tämän ihonvärin kautta?” Jagne-Soreau sanoo.

Eli nähdä kaikki Suomessa asuvat ensisijaisesti vain suomalaisina. Eikä se tarkoita eri kulttuurien kieltämistä tai häivyttämistä.

Viime aikoina on puhuttu paljon kulttuurisesta omimisesta: siitä, millä tavoin valtaväestön on hyväksyttävää lainata muiden kulttuurien elementtejä. Jagne-Soreau pitää keskustelua asiasta erittäin tervetulleena ja tärkeänä.

”Mutta minun mielestäni kulttuurinen omiminen ei ole ongelma. Sen sijaan ongelma on ajatus valkoisesta valtaväestöstä normina. Vaatii tietynlaista kulttuurista omimista, jotta sitä normia vastaan voi taistella”, hän sanoo.

”Tavallaan sekin on kulttuurista omimista, että minä sanon rakastavani PMMP:n musiikkia. Mutta näin päin se ei ole ongelmallista.”

Tosiaan: Jagne-Soreau harrastaa karaokea ja fanittaa täysillä suomalaista popmusiikkia, kuten PMMP:tä, Jenni Vartiaista, Chisua ja Ultra Brata.

”Aina kun laulan vaikka Sata salamaa karaoksessa, ihmiset taputtavat seisaaltaan”, Jagne-Soreau kertoo.

”Itse asiassa karaokehan on todella postnationalistista. Eri taustaiset ihmiset voivat laulaa mitä vain ja tuntea olevansa yhtä. Kunhan vain on lauluja, joista kaikki pitävät.”
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X