Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu

Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus

(1/1)

Viheraho:
http://blogit.iltalehti.fi/teuvo-peltoniemi/2011/05/19/insesti-jo-vuosikymmenia-sitten-lestadiolaisten-yhteinen-salaisuus-2/



Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus

Kirjoittanut Teuvo Peltoniemi

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole tullut lestadiolaisen liikkeen johtajien tietoon vasta nyt. Jo vuosikymmeniä sitten Rauhanyhdistys yritti pitää insestiasian salassa jopa uhkaamalla K-kauppaa boikotilla, kun asiaan edes viitattiin Pirkassa. Aika lienee kypsä tuoda tämäkin merkillinen tapahtuma julkisuuteen, kun uskonliike itsekin miettii suhdettaan insestitabuun. Samalla voi kysyä, ovatko uskonnot sinänsäkin liian tabuja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Keräsin 1980-luvulla kirjeitä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kirjaani. Aineistonkeruu herätti suuren mediakohun. Mutta vasta haastatteluni maan suurimmassa aikakauslehdessä Pirkassa (2/1985) vei sanoman niihinkin pirtteihin, joissa ei televisiota katsota eikä Helsingin lehtiä lueta.

Haastattelussa viittasin lyhyesti siihen pohjoisessa yleiseen käsitykseen, että erityisen paljon insestiä näyttäisi esiintyvän lestadiolaisten keskuudessa. Muistutin samalla, ettei se ”kenties liity niinkään itse lestadiolaisuuteen tai uskontoon kuin siihen, että maaseudun oloissa on ollut vaikea löytää seksuaalikumppania ja siihen, että noissa oloissa on vallinnut miesten ylivalta perheessä.”

Myös hoitotyössä esille tullut havainto oli mielestäni hyvinkin mahdollinen, kun oli kyse ryhmästä, jossa elettiin patriarkaalisessa kurissa, perheissä oli paljon lapsia ja intiimisuhteet ryhmän ulkopuolisiin epätodennäköisiä. Kirjani nimi ”Yhteinen salaisuus” (Otava 1988) sopii oikeastaan erityisen hyvin tähän herätysliikkeeseen, jossa elettiin laajennetun suurperheen tavoin omien normien mukaisesti.

Pieni viittaus lestadiolaisuuteen lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa Pirkan jutussa sai Rauhanyhdistyksen johdon boikottiuhkauksiin.

Vihanpurkauksia ja boikottiuhkaa

Varovainen lestadiolaisuusviittaus sai herätysliikkeen jäsenet vahvasti liikkeelle. Sain muutamia asiallisia kirjeitä, joissa mm. lähellä pääkaupunkiseutua asuvan lestadiolaisperheen äiti kertoi murheellisena, että lapsia oli koulussa kiusattu Pirkan kirjoituksen perusteella. Suurin osa palautteesta oli kuitenkin hyvin epämiellyttäviä, vihaisia puhelinsoittoja ympäri vuorokauden.

Erityisesti jäi mieleen nimettömänä esiintynyt maallikkosaarnaaja, joka puolenyön maissa pitkässä puhelinkeskustelussa vannoi, että taivaspaikan menettämisen lisäksi urani olisi lopussa, enkä enää seuraavalla viikolla olisi silloisen työnantajani Helsingin kaupungin palveluksessa. Lestadiolaisseudulta kotoisin olevana vihapalaute oli minulle erityisen raskasta ja söi pahasti mielikuvaani liikkeen suoraselkäisestä rehellisyydestä.

Asiaa oli ilmeisesti käsitelty vanhoillislestadiolaisten korkeimmassa johdossa, sillä pari päivää myöhemmin minulle soitti Pirkan päätoimittaja Osmo Jokinen ja kertoi, että Rauhanyhdistysten päämajasta oli otettu yhteyttä ja vaadittu kirjoituksessa mainitun viittauksen peruutusta. Ellei sitä tulisi, lestadiolaiset julistaisivat K-kaupan boikottiin. Totesin lestadiolaismaininnan kirjan perusviestin kannalta sivuasiaksi, jonka edestä ei kannattaisi kauppaboikottia hankkia, vaikka painostus oli tietysti sinänsä hämmästyttävää. Jokinen vakuutteli kuitenkin, että journalismin vapaudesta ei painostuksen edessä luovuta, eikä mitään oikaisua tehdä.

Seuraavassa Pirkan numerossa ilmestyi kuitenkin päätoimittajan hyvin nöyrä ”oikaisu”: ”Pidän näinollen aiheettomana, että päästin alussa mainitun kohdan julkisuuteen, ja esitän anteeksipyyntöni Pirkan lukijoille, eritoten lestadiolaisille.” – Ilmeisesti asiaan oli puututtu Keskon johdon kautta. Oman ymmärtävän ja mielestäni suhteellisuudentajuisen kantani olin jo aikaisemmin ilmaissut, joten lähinnä jäin hämmästelemään sitä, ettei suuresti arvostamani päätoimittaja kehdannut kertoa minulle etukäteen vastineen olevan kuitenkin tulossa.

En ole aikaisemmin tätä asiaa halunnut kertonut julkisesti, mutta nyt kun lestadiolaisliike on itsekin lopulta tunnustanut ongelmansa ja ilmeisesti haluaa tapojaan muuttaa, on varmaan paikallaan kirjata tämä aikalaistodistus siitä, kuinka todella arka asia oli rauhanyhdistyksissä vielä 20–30 vuotta sitten. Boikottiuhka viittaa siihen, että asia oli jo silloin lestadiolaisten johdossa hyvinkin tuttu ja yhteistä salaisuutta piti varjella ulkopuolisilta todella jyrkillä keinoilla.

Muutosta ja avoimuutta pitää tukea

Rauhanyhdistys piti jokin viikko sitten tiedotustilaisuuden, jossa se korosti, ettei tarkoituksena ole ollut suojella tekijöitä. Uskonliikkeen ja tekijöiden suojelustahan tässä on kuitenkin nimenomaan ollut kyse, niin pahasti tämä on ollut ristiriidassa muuten lapsiystävällisen liikkeen periaatteiden kanssa.

Olen aikoinaan tutkinut utopiayhteisöjä, joiden piirteitä lestadiolaisuuteenkin sisältyy, vaikkei samassa laajuudessa kuin vaikkapa mennoniittien ja amishien uskonlahkoihin. Niissä noudatetaan menneisyyden tapoja, jotka ovat ajoittain nyky-yhteiskunnan normien vastaisia, mutta tutkimusten mukaan nekin pyrkivät oleellisissa asioissa sovittautumaan aikaa myöten muun yhteiskunnan etiikkaan.

Sama muutostarve on nyt lestadiolaisuuden edessä. Lestadiolaisten olisi varmaan tarpeen keskustella asiasta myös ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. Tapojen ja käytäntöjen muuttamiseen liikkeen oma sisäinen keskustelu ei nyt välttämättä riitä, vaikka on välttämätön. Toivottavasti aito sisäinen keskustelu sisältää myös koko jäsenistön, eikä vain Rauhanyhdistyksen johdon, sillä kyse on varmaan myös liikkeen jyrkästä hierarkkisuudesta ja demokratian vähäisyydestä.

Ovatko uskonnot liian tabuja

Episodin tuominen julkisuuteen on tärkeää siksikin, että tapahtuma kertoo samalla, mikä on median, yritysmaailman ja uskonliikkeiden valtasuhde silloin, kun asiat viedään oikeasti tiukalle. Tässä esimerkissä olisi aihetta myös journalismin tutkijoille. Yleensähän nämä kytkökset eivät nouse julkisuuteen.

Sopii myös miettiä, miksi lestadiolaisliike pystyi pitämään vuosikymmeniä tämän yhteisen salaisuuden piilossa, vaikka liikkeeseen kuuluu etupäässä kunnollisia, mielestäni jopa erityisen hyviä ihmisiä, joilla on korkea moraali ja elämäntapa. Samaa on muutaman viime kuukauden aikana ihmetelty julkisuuteen nousseista, pienempiä uskonlahkoja koskevista väärinkäytöksistä.

Uskontoja pidetään Suomessa ihmisten omina asioita, joita ilmeisesti normaali viranomais- tai mediavalvonta ei riittävästi seuraa. Myös kouluissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa luulisi tulevan esille tapauksia, joissa rikotaan yhteiskunnan normeja räikeästi, mutta sitäkään kautta ne eivät ole nousset tietoon tai hoitoon. Uskonnot taitavat olla Suomessa liian tabuja ja poliittinen korrektius ja itsesensuuri liian vahvoja niin mediassa kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Onneksi muutosta on osittain näkyvissä. Uskonto ei ole vain yksityisasia.

mr034:
Eiköhän ne suurimmat rikokset ihmisyyttä vastaan tehdä juurikin uskontojen nimissä, tavalla tai toisella. Näissä piireissä on aivopesusta lähtien monenlaista yksilön kontrollointia kunniamurhiin ja sotiin saakka. On valitettavaa ettei valtio puutu näihin "uskonasioihin" voimallisemmin ja siten takaisi jokaiselle arvokasta ja persoonallista, uskonlahkoista riippumatonta elämää.

Tessu:
Joo kaikki lessut pitäs ampua ja tehä niistä vaikka maan täytettä

Navigaatio

[0] Viestien etusivu