PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Poliisi tutkii: Syyllistyikö poliisipartiota kotonaan kuvannut mies salakatseluu  (Luettu 5356 kertaa)

Fullflavor

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2781
  • Karma: +0/-0
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080915935395_uu.shtml


Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuron mukaan tutkinnalla selvitetään nyt, missä menevät salakatselun rajat.


Tapahtumavyyhti alkoi saksalaisen lintuharrastajan kotoa Valkeakoskella, jonne poliisipartio lähti mukaan virka-avuksi paikallisen eläinsuojeluvalvojan mukaan. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Visiitin jälkeen lintuharrastaja marssi poliisiasemalle, koska hän piti eläinsuojeluilmoitusta laittomana. Mies teki tutkintapyynnön myös poliisista, koska hänelle ei ollut selvinnut paikalla käyneiden poliisien henkilöllisyys. Poliisin nimi käy normaalisti ilmi haalarin virkamerkistä.

Asiaa käsitellään nyt valtakunnansyyttäjänvirastossa.

Kritisoidessaan poliisin toimintaa lintuharrastaja lätkäisi pöytään myös kaksi värillistä A4-kokoista still-kuvaa poliisipartiosta. Tässä vaiheessa poliisille kävi ilmi, että miehellä oli ollut kotonaan nauhoittava videovalvontajärjestelmä.

Still-kuvat aiheuttivat näin myös toisen tutkinnan, johon oli rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan pakko tarttua. Poliisi tutkii nyt, toimiko mies laillisesti, kun hänen kotonaan vieraillut poliisipartio tallentui tietämättään sisätiloja kuvanneelle kameralle.

- Jos poliisi epäilee jotain rikollista tapahtuneen, niin asiasta on virkavelvollisuuden nimissä tehtävä ilmoitus. Sitä ei voi sivuuttaa, hän sanoo.

Hyvin valitettava tapaus

Länsipuro kertoo, että kuvattavan kohteen täytyy aina olla tietoinen asiasta.

- Kyse ei ole siitä, että kuvauksen kohteena oli juuri poliisi vaan kyseessä olisi saattanut olla vaikkapa huoltomies. Asia ydin on siinä, että tässä halutaan suojella ihmisen yksityisyyttä. Haluamme selvittää yleisellä tasolla, onko tällainen sallittua, Länsipuro sanoo.

Hän vertaa tapausta marjastajaan, joka tallentuu tietämättään riistakameran kuvaan.

- Mies olisi voinut kuvata poliisipartiotaan vaikka koko vierailun ajan kädessään olevalla videokameralla. Kuvauksen kohteelle täytyy vain olla selvää, että häntä kuvataan.

Salakatselu on asianomistajarikos, joten asia ei etene syyttäjälle ilman erillistä ilmoitusta. Länsipuro harmittelee, että asiasta on noussut julkisuudessa kova poru.

- Nyt on keskitytty vain siihen, että paikan päällä olevat henkilöt sattuivat olemaan poliiseja. Laki ei kuitenkaan selvästi tee eroa sen välille, kuka kuvauksen kohteena voi olla.

"Ei ajojahti"

Asiasta ei Länsipuron käsityksen mukaan ole olemassa ennakkotapausta.

Rikoskomisario ymmärtää, että kysymys poliisin salakatselusta asukkaan kotona herättää kuitenkin kummastusta.

- Onhan se myös niin, että poliisi oli asunnossa virkatehtävissä ja poliisin toiminnan täytyy kestää päivänvaloa, hän myöntää.

Länsipuro kiistää, että tutkinta mahdollisesta salakatselusta liittyisi lintuharrastajan ilmoitukseen poliisin nimikylttien puuttumisesta.

- Tässä ei ole kyse mistään ajojahdista. On kuitenkin hyvin valitettavaa, että epäilty toi tämän asian näin voimakkaasti julkisuuteen. Poliisi olisi halunnut suorittaa rauhassa tutkimuksensa loppuun. On hyvin epätavallista, että näin keskeneräisestä tutkinnasta keskustellaan näin paljon näin varhaisessa vaiheessa.

- Tässä tapauksessa punnitaan nyt se, missä menee ihmisen yksityisyyden raja, hän vielä lisää.

Poliisi selvittää nyt, oliko mies ilmoittanut valvonnasta riittävän selkeästi kylteillä.

Päätrolli

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2207
  • Karma: +0/-0
  • Ei vika suur tarvi ol jos se o pääs.
Oman käsitykseni mukaan jokainen saa kotonaan kuvata mitä haluaa, toinen asia on se että voiko sitä julkaista netissä tai lehtien sivuilla.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080915935395_uu.shtml

Länsipuro kertoo, että kuvattavan kohteen täytyy aina olla tietoinen asiasta.

Poliisi selvittää nyt, oliko mies ilmoittanut valvonnasta riittävän selkeästi kylteillä.

Ensinnäkin: Kuvattava kohde on laaja käsite. Yleistä julkista aluetta saa kuvata ja siellä saa olla ihmisiä eikä heiltä tarvitse pyytää erikseen lupaa koska julkista aluetta on kuvattu, ei ihmisiä jotka nyt vaan sattuu olemaan kuvassa. Samalla tavalla tässä herrasmies on omaa privat aluettaan kuvannut josta ei tarvitse erityisemmin ilmoittaa... Poliisit ovat vain sattuneet tulemaan kuvaan.

Pitääkö luokkakuvauksesta varoittaa jumppasalin ovella että jumppasalissa vaarallinen kamera?

Eikö ole kaikkien etujen mukaista ja turvallisuuden tunnetta edistävää että omaa omaisuuttaan privat aluettaan eli kotiaan saa ihan vapaasti kuvata. Polkupyörään kaiverrettiin ennen omistajan henkilötunnus merkiksi että kuka sen omistaa, niitä anastettiin silti. Nykyään polkupyörä laitetaan telineeseen ja makkarin ikkunasta kamera nauhoittamaan kuka sen anastaa?

Alkaa selvitä syyt miksi kaikki pankkiautomaatin valvontakameran kuvat on niin epäselviä? Kuvaamisesta ei ole ilmoitettu, henkilöä ei näin ollen saa tunnistaa valvontakameran kuvasta...

DIGI DIGIä ja HD:ta perkele nii alkaa tunnistaa...
Rikon pyhältä tuntuvan hiljaisuuden, koska olen kapinallinen luonne. Kysyn sinulta, missä olet. Sinä siirrät katsettasi ja lasket kätesi omani päälle, lepäämään reidellesi. Kotona, vastaat, eikä sinun tarvitse kertoa enempää.

Ville

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 235
  • Karma: +0/-0
Eli jos menee kauppaan, tai liiketilaan missä on kamerat, mutta ei ole tarraa tai muuta ilmoitusta kameroista ovissa, ja kamerat kuvaa niin se on sitten varmaankin salakuvausta myös.. Ja useinhan ne kamerat ovat sellasissa puolipallon muotosissa mustankiiltävissä jutuissa piilossa..
Nissan Almera Sensation 1.5 2003

oikan

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 677
  • Karma: +0/-0
enpä oikeen uskois että tästä tuomio napsahtaa, juttu kuivuu kasaan ja lakaistaa maton alle kun sai julkisuutta.

oman kotinsa alueella saa kuvata miten ja millä välineilla tahansa siitä ilmoittamatta, koska toiminta ei ole oikeudetonta. nythän nuo kyltit oli, josta haetaan kostoa, koska epäasialliset poliisien toimet eivät kestä päivänvaloa. oikeudellisen siitä tekee se, että tallenteet ovat yksityisiä, eikä näin muodosta henkilöreksiteriä.

julkisella alueella videovalvontatallenteista muodostuu rekisteri ja siitä tulee ilmoittaa, ettei olisi laiton (salakatselua).

ymmärsinkö oikein?

poliisit oli tässä tapauksessa virkatehtävässään, niin ihmettelen, miten heidän yksityisyyttään silloin rikottaisiin? kotirauhaan homma ei taida liittyä oikein mitenkään?

oikan

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 677
  • Karma: +0/-0
Eli jos menee kauppaan, tai liiketilaan missä on kamerat, mutta ei ole tarraa tai muuta ilmoitusta kameroista ovissa, ja kamerat kuvaa niin se on sitten varmaankin salakuvausta myös.. Ja useinhan ne kamerat ovat sellasissa puolipallon muotosissa mustankiiltävissä jutuissa piilossa..

Joo, se voidaan tulkita oikeudettomaksi salakuvaukseksi (muodostuu henkilörekisteri).

Käsikameralla et voi julkisellakaan paikalla salakuvata. avaimenperä ja aurinkolasikamerasta en tiedä  ;). kuvaamisoikeuden kanssa tällä ei taas oo tekemistä, se on toinen juttu niin kuin uutisestakin ilmeni.