PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä  (Luettu 16306 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä
« : Syyskuu 10, 2011, 00:29:25 ap »
Yli 25 vuotta sitten sattuneen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen metsän tuotteista ja etenkin sienistä löytyy yhä radioaktiivista cesiumia. Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hattulan sienten radioaktiivisuus on edelleen korkealla tasolla. Oikein käsiteltyinä metsäsieniä voi kuitenkin syödä kuten ennenkin.

Elintarviketurvallisuusvirasto järjesti viime vuonna valtakunnallisen projektin, jossa tutkittiin myös Hämeessä kasvavien sienten cesium-137-pitoisuuksia.

Cesiumpitoisuudet vaihtelevat eri sienilajien kesken. Tutkimustulosten mukaan esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hattulan sienten radioaktiivisuus on edelleen korkealla tasolla, vaikka Tshernobylistä onkin kulunut jo neljännesvuosisata, sanoo Hämeenlinnan terveystarkastaja Päivi Lindén.

- Kuudesta näytteestä neljä ylitti suosituksen ja kaksi jäi alle. Eu:n suositusraja on 600 becquereliä kilossa.

Eri sienet säteilevät eri tavoin

Sieniharrastaja Heikki Paavola Hämeenlinnan Kalvolasta oli yksi niistä sienestäjistä, jotka keräsivät näytteitä Eviran tutkimusta varten. Cesiumin esiintyminen oman kotimetsän seinissä kiinnostaa kovasti.

- Jo vuosia sitten, heti ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, mietitytti mitä tässä nyt mahtaa itsekään syödä. Asia kiinnostaa ja samalla kun olen kouluttanut poimijoita ja sienineuvojia kaupalliseen keruuseen, niin se on kovinkin mielenkiintoinen asia.

Sienilajeista eniten radioaktiivista cesiumia keräävät rouskut, orakkaat, kangastatti, kehnäsieni ja mustavahakas. Vähiten radioaktiivista cesiumia keräävät muun muassa kantarelli, korvasieni, lampaankääpä, punikkitatit ja herkkutatit.

Säteilyä voi vähentää liottamalla tai keittämällä

Sienten liottaminen tai keittäminen vähentää tehokkaasti niiden radioaktiivisuutta. Pääosa cesiumista poistuu keitin- ja liotusveden mukana, kertoo Heikki Paavola.

- Karvarouskun ollessa kyseessä, se on tällainen kirpeä rousku, niin kymmenkunta minuuttia saattaisi olla sen keittoaika ja siinä ne haitalliset aineet poistuvatkin, niihin ei paljonkaan jää, niin kuin kaikkien muidenkin rouskujen osalta tulee tapahtumaan, kertoo Paavola.

Säteilyturvakeskus on arvioinut, että sieniä voi vuoden aikana syödä maksimissaan kuusi kiloa. Käytännössä sienistä pitävät syövät niitä keskimäärin puolestatoista kilosta kahteen kiloon vuodessa.

http://yle.fi/alueet/hame/2011/09/tshernobyl_sateilee_yha_hamalaissienissa_2859954.html

Horttanainen

  • Vieras
Vs: Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä
« Vastaus #1 : Syyskuu 10, 2011, 00:54:02 ap »
Elintarviketurvallisuusvirasto järjesti viime vuonna valtakunnallisen projektin, jossa tutkittiin myös Hämeessä kasvavien sienten cesium-137-pitoisuuksia.

Cesiumpitoisuudet vaihtelevat eri sienilajien kesken. Tutkimustulosten mukaan esimerkiksi Hämeenlinnan ja Hattulan sienten radioaktiivisuus on edelleen korkealla tasolla, vaikka Tshernobylistä onkin kulunut jo neljännesvuosisata, sanoo Hämeenlinnan terveystarkastaja Päivi Lindén.

- Kuudesta näytteestä neljä ylitti suosituksen ja kaksi jäi alle. Eu:n suositusraja on 600 becquereliä kilossa.

no nyt se markorepairs sai säteilyä kun kävi nuolemassa sieniä mettässä ;D

fingers

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1361
  • Karma: +0/-0
  • capox
Vs: Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä
« Vastaus #2 : Syyskuu 10, 2011, 01:20:59 ap »
Sieniä sieniä jeeeah, kontaten pitkin kirkkopuistoa, sieniä sieniä. Vittu siellä on vain koiranpskaa.

Mutta, jos kerää ja syö vain rouskuja, niin ne esim. keitetään ryöppäyttämällä 2 kertaa, siinähän ne lilluu keitin vedessä ja jäähdytys vesillä monta kertaa ja keittämäälähän tuosta on otettava "myrkyt" muutenkin. Mitä sitten kun ne suolaa ja syö vaikka vuoden päästä, mitä se sitten tekee/auttaa. Mitä sanoo Marko, onko tietoa. Nyt olen jo kerännyt ja ryöpännyt 6x 8litran astiallista ja säilönnyt. Lisää kerätään, joka päivä 3-4h keikallaan. Illat ajellaan ja haetaan sienisalaatit roskiksista, muiden pintatuotteiden kera.

Sienet on hyviä, eteenkin sisäfilepihvin päälle kermakastikkeessa (vain kermapurkin hinnalla, n. 1.40€) 4-6 hengen ruuat.
Jos ei mitään opittu Aatulta, niin opit uusiksi, aate on se mikä elää.

cpukamu

  • Vieras
Vs: Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä
« Vastaus #3 : Syyskuu 10, 2011, 17:07:36 ip »
Pahus kun en ole ehtinyt oikein sienimetsiin menemään viimeaikoina vaikka mielessä on ollut monastikkin.
Syynä on ollut roskisten ylitsepursuavat tarjonnat joita olen viimeaikoina hyödyntänyt.

Säteilymittarin perään olen kuulutellut sienivideoissani aikaisemminkin kait sellainen täytyy itse rakentaa.
Sieniin kerääntyy myrkyllisiä metalleja vasta vuosien kuluttua sen päästyä luontoon johtuen sienirihmaston paikasta humuksessa.
Sienirihmasto on parinkymmenen sentin syvyydessä ja sienistä on mitattavissa säteileviä Cesiumpitoisuuksia vasta kun raskaat
alkuaineet ovat laskeutuneet sienirihmaston syvyyteen josta ne nousevat sienten mukana maan pinnalle.

Ihmettelen että kuinka ryöpääminen voi puhdistaa sienet, sehän vain laimentaa säteilevän aineksen määrää.
Samalla kun ryöpää sellaisetkin sienet joita ei tarvitsisi ryöpätä menetetään osa sienien sisältämistä ravinteista.

Kyllä ihmisten pitäisi luopua ydinvoimasta niiden tuottamien radioaktiivisten jätteiden takia ja toistaiseksi ei ole olemassa
100% varmaa menetelmää radioaktiivisen jätteen varastoimiseksi taikka hyödyntämiseksi niin ettei ainuttakaan atomia
pääsisi ympäristöön.

Aurinkoenergian käytön laajamittainen lisääminen olisi askel parempaan ja saatettomampaan huomiseen.

fingers

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1361
  • Karma: +0/-0
  • capox
Vs: Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä
« Vastaus #4 : Syyskuu 11, 2011, 10:25:30 ap »
Sienimetsässä lepää mieli, kuten marjankeruussakin.

Metsään mars mars com com, siellä mielenrauha on. Se hiljaisuus ja kiireettömyys, siellä se lepää. Evästä ja kahvia, kehtaa makoilla vaikka päivän. Lahden ja Hollolan seuduilla noita laavujakin, niin siellä viettää vaikka yönkin, tulilla.

Eikä tuo saaliskaan niin tärkeä ole, mutta tuskin sitä roskiksesta HYVIÄ METSÄSIENIÄ löytyy, korkeintaan herkkusieniö ... mitä nyt voi makunsa tähden sanoakaan "hyviksi" sieniksi. Tai, nooh joo mikä kellekin on hyvä ja hyvä. Ite kuitenkin maalaisena nautin metsästä ja rekistä luontoon ja eipä tuo wotkakaan niin paha kaveri matkalla, jalluakin otan kaveriksi reissuilleni, yksin tai porukalla.

Siinä piippua poltellen ja kuppi kahveeta "kermalla" niin avautuu oiva hetki miettien maailman paskoja, avautuu ihan omanlainen maailma, edes hetkeksi pois paskasta ja kiireestä liikenteenhälystä ja markettien jonoista ja jopa roskiksilta.  :D


Jos ei mitään opittu Aatulta, niin opit uusiksi, aate on se mikä elää.

Tessu

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Karma: +0/-0
Vs: Tshernobyl säteilee yhä hämäläissienissä
« Vastaus #5 : Elokuu 29, 2012, 15:32:50 ip »
Ilmankos mullalkin säteilee eli välähtää paremmin kun sieniä syö eheeh! vitsi vitsi