Viheraho.info

Paikkakuntakohtaiset keskustelut => Suomi => Pohjois-Suomi => Aiheen aloitti: Hankkija - Helmikuu 22, 2009, 22:44:04 ip

Otsikko: Miesjoukko ryösti miehen Oulun Ainolanpuistossa
Kirjoitti: Hankkija - Helmikuu 22, 2009, 22:44:04 ip
Miesjoukko ryösti vuonna 1982 syntyneen miehen sunnuntaina aamuyöllä Oulun Ainolanpuistossa.

Mies oli kävelemässä kohti Tuiraa, kun yhtäkkiä takaapäin hänen kimppunsa oli käynyt neljä tummaihoista miestä.

Yksi miehistä oli tarttunut uhria kiinni rinnuksista ja taakse jäänyt henkilö oli laittanut hänen kurkulleen jonkin esineen, mahdollisesti puukon ja vaatinut lompakkoa.

Uhri oli antanut lompakon miehille, jotka olivat tutkittuaan heittäneet sen maahan. Ennen poistumistaan paikalta yksi nelikosta oli lyönyt uhria kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin, jonka seurauksena poskeen oli tullut verinirhauma. Uhrilta ei anastettu lompakon lisäksi mitään muuta.

Poliisi etsi puistosta ja lähialueelta tekijöitä usean partion voimin, mutta tuloksetta.

Tekijöistä ei ole muita tuntomerkkejä kuin että nämä olivat noin 20 -vuotiaita ja noin 180 cm pitkiä mieshenkilöitä.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=782507

Otsikko: Vs: Miesjoukko ryösti miehen Oulun Ainolanpuistossa
Kirjoitti: pave - Helmikuu 22, 2009, 23:08:50 ip
Lainaus
neljä tummaihoista miestä

Oiskohan ollut `kotimaisia´ padafaxeja vai ulkolaista kenkäkiilloketta (??)   ;D ;D ;D

Aikoinaan oli yx hyväjätkä, se teki `noista´ jatsarinvarsia ja lampunvarjostimia...  8)
Otsikko: Vs: Miesjoukko ryösti miehen Oulun Ainolanpuistossa
Kirjoitti: cpukamu - Helmikuu 23, 2009, 07:45:22 ap
 Pitäisi valtion kustantaa jokaiselle kansalaiselle digikamera ja riittävän iso muistitikku siihen,
tällä ratkaisulla saataisiin enemmän turvaa kansalaisille kuin millään puollustusvoimien turvallisuus
päätöksellä sitten vuoden 1942-jälkeen.

Valitkaa oikea ihminen eduskuntaan niin kansalaiskamera toteutuu.
Otsikko: Vs: Miesjoukko ryösti miehen Oulun Ainolanpuistossa
Kirjoitti: Hankkija - Helmikuu 23, 2009, 16:31:04 ip
Ainolanpuiston ryöstäjät yhä vapaalla
Oululaisnuorukaisen sunnuntaina aamuyöllä Ainolanpuistossa ryöstäneet neljä miestä ovat edelleen omilla teillään. Poliisi aloitti heidän jäljityksensä välittömästi noin 02.20 tapahtuneen ryöstön jälkeen. Etsinnät jatkuvat yhä.

Ryöstetty nuorukainen on kertonut, että miehet olivat tummaihoisia ja iältään parikymppisiä. He pakenivat paikalta juosten Tuiran suuntaan. Poliisi haravoi lähiseutuja, mutta tuloksetta.

Oulun poliisin väkivaltatoimiston päällikkö, rikoskomisario Kari Rantanen pitää tapahtunutta ainakin näillä tietämin "yksittäisenä tekona".

"Meillä ei ole näyttöä siitä, että kyseessä olisi jonkinlainen järjestäytynyt ryhmä, joka tehtailisi ryöstöjä ikään kuin työkseen. Toivottavasti näin ei ole jatkossakaan", Rantanen sanoo.

Oulussa pari vuotta sitten Otto Karhin puistossa ja Heinäpäässä tapahtuneet raiskaukset ovat edelleen ratkaisematta. Molemmissa tapauksissa uhrit kertoivat tekijöiden olleen tummia vierasmaalaisia ja liikkuneen ryhmässä.

Rantanen sanoo olevansa edelleen toiveikas juttujen selviämiseen.

"Meillä on hyvää teknistä näyttöä. Yleensä tällaisiin rikoksiin suuntautuneet tekevät niitä toistekin. Tällöin olemassa oleva tekninen tieto on suureksi avuksi, kun tekoja vertaillaan toisiinsa", Rantanen sanoo.

Tiettävästi Ainolanpuiston ryöstössä käytettiin apuna puukkoa. Sillä uhaten nuorukainen saatiin luovuttamaan lompakkonsa. Ryöstäjät luopuivat siitä kuitenkin, koska siinä ei ollut rahaa. He heittivät sen paetessaan maahan. "Kuitiksi" yksi miehistä löi uhria kaksi kertaa kasvoihin.

http://www.kaleva.fi/plus/Ainolanpuiston_ryöstäjät_yhä_vapaalla_782696+0
Otsikko: Vs: Miesjoukko ryösti miehen Oulun Ainolanpuistossa
Kirjoitti: Nasse - Joulukuu 18, 2009, 19:27:14 ip
Tässä on linkki kun poliisi-tv on poliisin matkassa tuon keikan ajan:

http://www.youtube.com/watch?v=Jq3rQAXcAoA