Viheraho.info

Yleinen keskustelu => LASTENSUOJELU => Aiheen aloitti: Viheraho - Lokakuu 21, 2017, 12:36:35 ip

Otsikko: Lahti maksaa sosiaalityöntekijöille kitsaasti - työntekijöitä vaikea saada ja en
Kirjoitti: Viheraho - Lokakuu 21, 2017, 12:36:35 ip
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2313882 (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2313882)


Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on huutava pula koko Päijät-Hämeessä. Pätevien hakijoiden puute avoimiin työpaikkoihin aiheuttaa asiakkaiden kasautumista ja työntekijöiden jatkuvaa vaihtumista. Esimerkiksi Lahdessa on vuoden vaihteessa tulossa haettavaksi 12 sosiaalityöntekijän vakituista virkaa.

- Virkoja on erittäin vaikea täyttää. Kaikki kunnat kilpailevat samoista hakijoista, kuka ehtii ensiksi palkata työntekijän, hyvinvointijohtaja Ulla Sepponen sanoo.

Tilanne vaikeutui entisestään kun sosiaalihuoltolakiin tulivat uudet pätevyysvaatimukset.
Suositukset ylitetty

Lahden haettavista viroista puolet on lapsiperhepalveluiden puolella ja puolet aikuissosiaalityön puolella. Molemmilla puolilla kamppaillaan siitä, ettei yhdelle työntekijälle kasautuisi liikaa hoidettavia asiakkaita.

- Suositus on 30-40 asiakasta, mutta siitä mennään yli. Keskimäärin työntekijöillä on noin 40-50 asiakasta. Jollain on voinut olla 70-80 asiakastakin. Se on ihan liikaa, sitä ei käy kieltäminen, lapsiperhepalvelujen päällikkö Eija Kallio sanoo.

- Kohtuullinen suositus on 40-60 taloutta, että työmäärä pysyisi kohtuullisena. Talouksia kertyy vakituisille työntekijöille, joilla on voinut olla 90 taloutta. Tilanne on vaikea, sosiaalipalveluiden päällikkö Leila Kankainen sanoo.

Kallio muistuttaa, että suoria johtopäätöksiä asiakkaiden määrästä ei voi vetää työmäärään. Akuutissa vaiheessa työntekijä saattaa olla perheeseen yhteydessä monta kertaa viikossa, ja tasaisessa vaiheessa muutaman kerran kuukaudessa.
Lahti kitsastelee palkoissa

Lahden ongelmana on se, että kaupungin maksama palkka ei ole kilpailukykyinen. Eroa naapurikuntiin voi olla 200-300 euroa kuussa. Hyvinvointikuntayhtymässä kaikki siirtyvät saman työnantajan palvelukseen, mutta palkkaharmonisoinnin ajankohdasta ei vielä ole tietoa. Eikä myöskään siitä, nostetaanko lahtelaisten palkka samalle tasolle muiden kanssa, vai lasketaanko toisten palkkaa.

- Palkkaharmonisointi pitää tehdä nopeasti. Lisäksi on tarjottava ammatillista tukea ja vankkaa johtamista, sanoo sosiaalialan ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Ristimäki korostaa myös, että sosiaalialalle kaivataan työntekijöitä ja esimiehiä, joilla on vankkaa osaamista.

- Terveydenhuollon puolellakaan ei esitetä, että lääkäriksi voitaisiin palkata myös epäpäteviä työntekijöitä, Ristimäki sanoo.

Korjattu 26. lokakuuta: Lahden kaupungilla on noin 70 työntekijää, ei 24. Lisäksi haettavista viroista puolet on aikuissosiaalityön puolella, ei toimeentulotuen puolella.
Laki
Vain pätevät virkoihin

Maaliskuussa voimaan tullut uusi laki määrittää koulutuksen perusteella, kenellä on oikeus harjoittaa sosiaalityöntekijän, sosionomin ja geronomin ammattia.

Oikeuden saaneet ovat laillistettuja ammattihenkilöitä. Ilman rekisteröitymistä ja Valviran myöntämää laillistamista ei saa toimia sosiaalihuollon tehtävissä vuoden 2017 jälkeen.

Aiemmin sosionomin ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut on voinut tehdä sosiaalityöntekijän töitä vuoden kerrallaan.

Uusi laki kumoaa aiemman sosiaalihuollon kelpoisuuslain.

Lain tarkoitus on edistää asiakasturvallisuutta ja oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon.

Laki koskee kaikkia sosiaalialan ammattilaisia julkisella tai yksityisellä puolella.

Sosiaalihuollon ammattilaisilla on vastuu siitä, että asiakas saa laadukkaat palvelut. Työntekijän kuuluu viipymättä ilmoittaa, jos asiakkaan sosiaalihuollon toteutumisesa on epäkohta tai sen uhka.

Lahden kaupungilla on 70 sosiaalityöntekijän virkaa.