Viheraho.info
Yleinen keskustelu => Politiikka => Aiheen aloitti: Hankkija - Elokuu 11, 2009, 07:31:25 ap
-
Leipäjonot, kirpputorit sekä "punaisten hintalappujen korit" ovat kansaneläkkeellä elävälle suomalaiselle arkipäivää. Ruokakaupasta ostetaan päiväyksen vuoksi alennuksessa olevia elintarvikkeita ja vaatteet ovat aina kirpputorilta. Kaikkiin lääkärin määräämiin lääkkeisiin ei ole varaa. Lähes 70-vuotias Rauli näkee nälkää kuukausittain ja on henkisesti loppu. Nimi on muutettu haastateltavan toiveesta.
– Olen luovuttanut jo, seuraava osoite on Mononen, Rauli huokaa.
Helsingin Malmilla asuvalle Rauli jää kuukaudessa vuokran jälkeen käteen alle 500 euroa. Pahan astman ja sydänvian vuoksi lääkkeet tekevät kuukausittain lompakkoon reilun sadan euron loven.
– Olen joutunut jättämään lääkärin määräämiä lääkkeitä ostamatta, koska rahat eivät kerta kaikkiaan ole riittäneet.
Lääkekulujen lisäksi rahaa menee myös puhelinlaskuun sekä taksimatkoihin, vaikka Rauli saakin niihin korvauksia. Loput eurot kuluvat ruokaostoksiin, mutta silti syötävää ei riitä koko kuukaudeksi.
– Laskujen maksamisen aikaan kuun vaihteessa rahat ovat loppu, eikä ole varaa ostaa ruokaa. Sitten vaan pyöritellään sormia, muu ei auta. Välillä täytyy saada myös nuttua niskaan ja kenkää jalkaan, mutta uusia emme pysty koskaan ostamaan, kaikki on kirppikseltä.
Vanhanen ja Katainen, kokeilkaa itse!
Rauli käy leipäjonossa pari kertaa viikossa. Apua tarvitsevien määrä on valtava, ja välillä jonotusaika on useita tunteja.
– Ihmisen elämä on ajettu niin alas. Alkaa mennä hermot. Tuntuu, että turhuuksiin pannaan rahaa, eikä tavallisia ihmisiä auteta. Olen henkisesti alkanut luovuttaa tätä hommaa, tuntuu typerältä elää, Rauli toteaa hiljaa.
Mies toivoisi, että päättäjät ajattelisivat joskus, millaista tavallisen ihmisen elämä on.
– Vanhaselle ja Kataiselle sellaisia terveisiä, että menkää hevon kuuseen. Toivoisin, että he joutuisivat itse kokemaan, miten tällä rahalla pärjää. Mutta helppoahan se on, kun juoksee toisten pöydässä, syö ilmaiseksi.
Rauli on menettänyt rahapulan vuoksi yöunensa jo ajat sitten.
– Heräsin taas ennen neljää ja funtsasin, miten selviän. Se laittaa ajattelemaan monta kertaa ja tekee ihmisen rauhattomaksi. Miten minä tästä nyt selviän, Pentti kysyy?
http://www.studio55.fi/artikkeli/928559/
-
500 euroa jää käteen vuokran maksun jälkeen :o
Hei hetkinen!
Lasketaas, syyskuussa 2009 minulla jää käytettäväksi vuokranmaksun jälkeen 33.20€
tällä sitä porskutetaan menemään koko kuukausi.
Kyllä Suomalaisten eläkeläisten kelpaa, ajellaan mersuilla ja harrastetaan.
Se on kyllä totta että jos terveys menee alkaa se helposti tuntumaan henkisessäkin elämässä.
Yö uniin toi rahapula vaikutti itsellänikin ensimmäisinä vuosina mutta 15-vuodessa ehtii totutella.
Olisipas täällä maallakin leipäjonoja ettei tarvitsisi polkupyörällä kitkutella naapuri pitäjiin roskiksia
kaivelemaan, siinä sitä vierähtää jo pelkästään yhteen suuntaan mennessä parikin tuntia.
Kaiken huippuhan tässä on se että minäkin olen ikäni johdosta noiden kansaneläkkeiden
tuottaja, monellekkohan eläkeläiselle noista pieruistani on jaettavana kun muuta näkyvää
tuotosta ei ole näyttänyt syntyvän.
Antakaa työttömille elektroniikkatyöntekijöille työpaikkoja korjauttamalla 80-luvun elektroniikkaa
alkääkä ostako korjauskelvotonta nykyelektroniikkaa.
-
Rauli on menettänyt rahapulan vuoksi yöunensa jo ajat sitten.
– Heräsin taas ennen neljää ja funtsasin, miten selviän. Se laittaa ajattelemaan monta kertaa ja tekee ihmisen rauhattomaksi. Miten minä tästä nyt selviän, Pentti kysyy?
Offtopic, mutta kirjoittajalle näemmä sattunut moka, ja on unohtanut haastateltavan oikean nimen tuonne loppuun.
-
Lasketaas, syyskuussa 2009 minulla jää käytettäväksi vuokranmaksun jälkeen 33.20€
tällä sitä porskutetaan menemään koko kuukausi.
Onko Kanagasalla niin ylihinnoitellut vuokra-asunnot? :O Olen aina luullut, että asumistukea saisi jotain 80% asunnon vuokrasta, ellei sitten vuokra tai asunnon koko asukasmäärään nähden ylitä jotain tiettyä rajaa. Ei tuolla summalla kyllä elä mitenkään, jos ei mistään muualta saisi ruokaa etsittyä kuin maksamalla kaupasta. Toimeentulotukea eivät työttömyyskorvauksen lisäksi anna?
Antakaa työttömille elektroniikkatyöntekijöille työpaikkoja korjauttamalla 80-luvun elektroniikkaa
alkääkä ostako korjauskelvotonta nykyelektroniikkaa.
Itsesikin kaltaiselle ammattilaiselle olisi minullakin ideoita ansaita lisää rahaa, mutta ongelmahan on siinä, että jos yrittäjäksi alkaisi, niin menettäisi kaikki tuet - ja sitten voisivat olla asiat entistä huonommin. Korjattavaa pienimmilläkin paikkakunnilla löytyy, mutta löytyykö niin paljon, että sillä pelkästään eläisi. Itsellä kun esim. atk-hommat ovat sivutyönä, niin saa niillä jonkin verran lisätienistejä, mutta ilman päätyötäni en tällä eläisi todellakaan.
Kotipaikkakunnalta esim. puuttuu kokonaan kodinkonekorjaaja (edellinen alkoholisoitui ja meni työkyvyttömäksi), tv-huolto on jo eläkkeellä. Edellisen sukupolven rautainen ammattilainen hoiti nuo molemmat hommat, mutta on jo edesmennyt. Nykyelektroniikkaakin ihmiset ainakin näin maaseudulla tykkäävät vanhaan tapaan korjauttaa heti uuden ostamisen sijaan, mutta kun paikka on pieni, niin ei asiakkaita mitään suuria määriä ole. Meitä ATK-yrittäjiä mahtuu paikkakunnalle kaksikin, kilpailijan töiden riittävyydestä en tiedä, kai sillä sitten elää, kun ajelee paikkakunnalta toiselle. Antenniasentajia täällä on kaksin kappalein, ja tuota työtä riittää niin paljon kesämökkiläisten ja naapuripaikkakuntien johdosta, että niitä hommia olisi varaa vielä tehdä kolmannenkin.
Onko sinulla Marko muuten virallinen sähköpätevyys 2 tai 3, vai voitko tällä hetkellä korjata laillisesti verkkovirralla toimivia vain harrastuksena?
-
Hei hetkinen!
Lasketaas, syyskuussa 2009 minulla jää käytettäväksi vuokranmaksun jälkeen 33.20€
Miten voi jäädä noin vähän kätöseen rahaa, eikös se minimi ole jossain 350- 400 euron korvilla vuokran jälkeen.
Mikä ei sekään toki ole iso raha, kun siitä muut laskut ja kulut maksetaan.
Työvoimatoimisto vaatii auton ostoa, mutta millä rahalla.
-
Leipäjonot, kirpputorit sekä "punaisten hintalappujen korit" ovat kansaneläkkeellä elävälle suomalaiselle arkipäivää. Ruokakaupasta ostetaan päiväyksen vuoksi alennuksessa olevia elintarvikkeita ja vaatteet ovat aina kirpputorilta. Kaikkiin lääkärin määräämiin lääkkeisiin ei ole varaa. Lähes 70-vuotias Rauli näkee nälkää kuukausittain ja on henkisesti loppu. Nimi on muutettu haastateltavan toiveesta.
– Olen luovuttanut jo, seuraava osoite on Mononen, Rauli huokaa.
Helsingin Malmilla asuvalle Rauli jää kuukaudessa vuokran jälkeen käteen alle 500 euroa. Pahan astman ja sydänvian vuoksi lääkkeet tekevät kuukausittain lompakkoon reilun sadan euron loven.
– Olen joutunut jättämään lääkärin määräämiä lääkkeitä ostamatta, koska rahat eivät kerta kaikkiaan ole riittäneet.
Lääkekulujen lisäksi rahaa menee myös puhelinlaskuun sekä taksimatkoihin, vaikka Rauli saakin niihin korvauksia. Loput eurot kuluvat ruokaostoksiin, mutta silti syötävää ei riitä koko kuukaudeksi.
– Laskujen maksamisen aikaan kuun vaihteessa rahat ovat loppu, eikä ole varaa ostaa ruokaa. Sitten vaan pyöritellään sormia, muu ei auta. Välillä täytyy saada myös nuttua niskaan ja kenkää jalkaan, mutta uusia emme pysty koskaan ostamaan, kaikki on kirppikseltä.
Vanhanen ja Katainen, kokeilkaa itse!
Rauli käy leipäjonossa pari kertaa viikossa. Apua tarvitsevien määrä on valtava, ja välillä jonotusaika on useita tunteja.
– Ihmisen elämä on ajettu niin alas. Alkaa mennä hermot. Tuntuu, että turhuuksiin pannaan rahaa, eikä tavallisia ihmisiä auteta. Olen henkisesti alkanut luovuttaa tätä hommaa, tuntuu typerältä elää, Rauli toteaa hiljaa.
Mies toivoisi, että päättäjät ajattelisivat joskus, millaista tavallisen ihmisen elämä on.
– Vanhaselle ja Kataiselle sellaisia terveisiä, että menkää hevon kuuseen. Toivoisin, että he joutuisivat itse kokemaan, miten tällä rahalla pärjää. Mutta helppoahan se on, kun juoksee toisten pöydässä, syö ilmaiseksi.
Rauli on menettänyt rahapulan vuoksi yöunensa jo ajat sitten.
– Heräsin taas ennen neljää ja funtsasin, miten selviän. Se laittaa ajattelemaan monta kertaa ja tekee ihmisen rauhattomaksi. Miten minä tästä nyt selviän, Pentti kysyy?
http://www.studio55.fi/artikkeli/928559/
Onpas taas paskapuhetta, voi kun jäisikin vajaa 500 euroa käteen vuokran jälkeen. Vajaa 200 euroa vuokran jälkeen jää käteen - nyt jo neljättä vuotta.
-
mulle jää 400 ja jos tuolla on lääkkeitä yms ni ei tuo niin kovin iso summa tosiaan ole.mutta tällä 400 kyllä elää ja tosiaan voisin tinkiä auton kokonnan pois sitten vain miten kuskaa tavaroita tai mitään.
no ei oikein viitsisi enää sille rintamalle lähtee että koneella ja kirjeellä painaisi vitutuspäissään vaan pelkkää valitusta viranomaistoiminnasta tai lähtisi sorkkaraudan kanssa vähän tuota hankintoja tekemään mutta kovasti se siltä näyttää että jossain kohtaa niin pitää alkaa tekemään.
-
Ottakaa huomioon, että tuo on mtv3 uutinen, niin tuo alle 500euroa on aivan hyvin voitu vetää vaikka hatusta tai ravistaa hihasta. Alle 500 euroahan on myös vaikka 300 euroakin.

Miksi Hankkija olet ottanut avatarissasi käyttöön minun valokuvan jonka olet löytänyt Suoli24:n profiilisivultani?

Onhan täällä Bruce Willisin avatarkin niin miksei esim kaikille Viheraho.infolaisille tuttu Markorepairskin. En minä sitä minää vittuiluna ole laittanu, päinvastoin. Voin mä sen poistaa jos niin haluat?
-
Riippuu asunnon koosta, minkä kela/sosku suostuvat maksamaan. Ylimenevä osa maksetaan itse.
Olikos se 420 minkä maksavat. ylimenevä menee omaan piikkiin.
Auto syö paljon rahaa, mutta ilman autoa on aika hankalaa päästä mihinkään tai tavaraa kuskata.

Riippuu asuinkunnasta:
Helsingissä jne. maksetaan 526,75e/kk
Lahti jne. (II kuntaryhmä) maksetaan 484,33e/kk
muualla 424,92e/kk
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/071101094355EH?OpenDocument (http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/071101094355EH?OpenDocument)
Mutta siis tuolle jutun henkilölle jää jotain 350 euroa vuokran ja lääkkeiden jälkeen.
Kelan sivuilta löytyy myös työttömien/opiskelijoiden tulot... Esimerkiksi työmarkkinatuki on 25,63e/pv, ja sitä maksetaan 21,5 päivää kuukaudessa = 551 euroa - ennakonpidätys + asumistuki - asumistuen omavastuu. Päästään periaatteessa vielä pienempiin lukemiin mitä eläkeläisen tapauksessa.
Ja tuo minimi mikä pitää käteen jäädä... niin sen kela/sossu osaa kyllä kiertää melko monin tavoin. Esimerkiksi keksimällä tuloja, jotka eivät ole reaalisia.