PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***  (Luettu 13054 kertaa)

TV:stä tuttu Arto

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1633
  • Karma: +0/-0
  • SäteilyIONI eroosiotaivaita by TVO/Forttum.
****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« : Maaliskuu 12, 2011, 16:20:37 ip »
Maanjäristys Japanissa.

US-blogi.11.3.2011 12:18 Raimo Myöhänen
Japanissa, Honsun saaren lähellä, meren pohjassa tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttama maankuoren keinunta tuntui Sysmässäkin. Täällä keinunta oli 10 millimetrin luokkaa, mikä on paljon enemmän kuin vuoden 2004 Tapaninpäivän järistys. Kansainvälisesti käytetyn mittauksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 8,9-9,9 välillä, riippuen tiedon antaneesta lähteestä. Joka tapauksessa järistys oli voimakkain sitten 140 vuoteen.

Järistyksen aiheuttama tsunami on rantaan tullessaan ollut jopa 10 metrin korkuinen. Monet Tyynenmeren saarista ovat selvästi matalampia kuin nyt liikkeellä oleva tsunami. Tsunamivaroitus on annettu kaikkialle Tyynenmeren alueelle, vain joitain Yhdysvaltain rannikon alueita on kehoitettu varautumaan tulevasta hyökyaallosta.

Tsunami etenee avomerellä 900 kilometrin nopeudella ja alle metrin korkuisena. Merenpohjan noustessa rullaava aalto nousee lähes vastaavasti, ollen parhaimmillaan yli 10 metrin korkuinen. Aallon pituutta ei osata edes arvioida, mutta se on ainakin kymmenien kilometrien pituinen. Paluuaalto on yhtä vaarallinen kuin itse tsunamikin.

Ihmisuhrien määrä on vielä arvaamaton, mutta niiden pelätään olevan satoja tuhansia.Monet Tyynenmeren saaret ovat matalampia kuin nyt liikkeellä oleva tsunami, joten niillä asuvilla ihmisillä ei ole pelastumismahdollisuuksia.
               --
11.3.2011 12:42 Dari-anne Suomalainen 0 pistettä
 Ja ydinvoimaloita on suljettu.
               --
11.3.2011 12:52 Mika.H Puusko 0 pistettä
 Eikö muuta tule mieleen?
               --
11.3.2011 12:59 Dari-anne Suomalainen 0 pistettä
 Jos minua takoitit, niin en viitsi toistaa sitä mitä toiset ovat jo kertoneet. Halusin vain muistuttaa Myöhästä ydinvoimaloista, koska hän on niiden suuri puolestapuhuja ja meilläkin saattaa järistä.
                --
*Kiitän Suomalaista tästä asiallisesta tiedostaan. Minusta nämä julkisuudesta tutun systemaattisesti peitellyt asiayhteydet vaativat lainausta myös tänne! Tajutaksemme miten systemaattisesti IAEA on j ä l l e e n  ottanut niskaperseotteen vaientaakseen asian YDINkarmeudet! Ei ole kulunut kuin muutama vuosi. Kun saman tyyppisessä maanjäristyksessä Japanin mm. maailman SUURIN ydinvoimalakin tuhoutui haljeten mereen asti sisältöjään vuotaen! No uutinen vaiettiin m y ö s silloin juuri atomikytköksistään. Ai miksikö?

No koska samalla vajaassa vartissa Japanista tuhoutui kasaan peräti 7kpl ydinvoimalaa! Ja tästä YDIN- sähköpulastaan satojen miljardien ydinkatastrofistaan Japanin talous EI ole toipunut sittemmin ikinä! Silloin TV Suomessa näyttikin alkuun vain 200 kaatunutta tynnyriä ydinvoimaloistaan! No nyt JÄLLEEN tosiaan näyttää homma klassisesti uusineen. Että tunnetusti maanjäristystäKIN kestämättömiä ydinhirviöitä On TAAS ryskinyt kasapäin paskaksi!

 Toipuuko Japani enää ikinä? Vai tehdäänkö kuten viimeeksi, asia vaan salataan ydinalan pyynnöstä! TVO:n ydinvoimalat ovat muuten t o d i s t e t u s t i 2 100km pitkässä Laatokka, Olkiluoto, Ruotsi, Skotlanti lävistävässä maailman syvimmässä Litoraanitektoniikasaumassa. Jolla Ruotsin geologianlaitoksen pääjohtaja Nils- Axel Mörner paikan päällä viime kesänä todensi alueella olleen s e l k e ä s t i  jälkeen jääkauden useampiakin saman suuruisia 9 Rihterin maanjäristyksiä!
                          ------

11.3.2011 17:40 Raimo Myöhänen
 Yksi ydinvoimala on vahingoittunut, mutta radioaktiivista saastetta ei ole päässyt vapaaksi.
Kolme muuta on pysähtynyt automaattisesti.
Ei radioaktiivisia vuotoja, sanoo BBC!
                  --------

US- blogin materiaalia 11.03.2011

Ja paluuta karuun todellisuuteen. MTV teksti TV: "Rakennuksia ja tehtaita on tuhoutunut sekä lentokenttiä ja satamia suljettu. Ydinvoimaloissa on ollut vaikeuksia, ja monia niistä on jouduttu sulkemaan." MTV:n uutisissa kerrottiin mm. ydinvoimaloita olevan rajussa tulipalossa ja muuta tilannetta kuvaavaa.

No miksi ydinvoimalat ja v a i n ydinvoimalat on niin kehnoja? Ydinvoimaloiden mm. sijainti merien rannassa  ja niiden v a i n 2,5m merinousuvarat on jo eräs keskeinen tuhon airut. Kun kerrotut 10m tsunamit tunkevat ydinvoimaloihin ja mm. tukkivat merilauhduttimet irtoroinalla on katastrofi Jo hyvinkin lähellä. Meri tunkee sisälle ja täyttää suolavesin elitärkeät laitteistot toimintakyvyttömiksi. Mutta kaikkein tuhoisinta ydinvoimaloille on sen uraanilatauksen 100t painoinen herkkäliikkeisesti hehkuvan kuumina roikkuvat keraamiset ja vääntyilevät 5m pitkät polttoainetangot.

Jo h y v i n k i n pieni järistys sorruttaa tuennoistaan moiset liikkeelle lähtevät massat. Ydinvoimaloihin e i  ole ikinä edes suunniteltu minkäänasteista todellista maanjäristyskestoa. Vaan kuten kuulimme 4kpl on JO paskana! 2v takaisessa maanjäristyksessä tuhoutui maailman suurinkin ydinvoimala. Sen mukana 6kpl muuta. Aiheesta kertovia uutisointeja onkin SUPO ansiokkaasti poistellut sitä mukaan kun olen niistä kertonut osoitteita. Sen maanjäristyksen taso oli oleellisesti nykyistä pienempi. Vaurioitumiset löydettiin vasta kuukausien ajalla jälkeenpäin. Japani ilmoitti saaneensa j u u r i pari ydinvoimalaansa kuntoonkin. Korjauskulujen kiivenneen salamiljardivahingon tasoille. No nyt 4kpl on TAAS ydinvoimaloista alhaalla. On ihme, jos vahingot tälläkään kertaa jää edellistä alemma. Kunhan vikakartoitus etenee Japanissa. Onko edes Japanin kaltaisella maalla talousmielessä m i t ä ä n järkeä menettää toistuvasti näin tusinoittain suunnattoman kalliita ydinvoimaloita tätä tahtiaan vuosittain?

Noinkohan vaan alkaa itse luonto osoittaa tässä ydinhasardissa kaapin paikkoja vaikka väkisin? Ainakin ME asiantuntijat tiedämme. että itse Luonnon ydinrikollisiin kohdistamat kuppaukset alkavat olla enemmän kuin karua mielipiteenilmaisua. Miksi tosiaan tehdä ydinvoimalamalleja joista EI ole mihinkään elävässä "järisevässä" elämässä? Se on joka tapauksessa alkanut selvitä typerimmällekin ydinlobbauskoalitiolle. Ettei tämä nykyinen tuhotahti tiedä hyvälle ydinvoimaloitten tulevaisuususkonnolleen!
                 ---------

!! Japanissa YDIN palaa!!

Katson MTV:n uutisointia Japanista 11.03.2011. Hyvin ydinvoimalaitosksissa kuulema tuntuu menevän. Japanissa kun kuulema o s a t a a n  tehdä ydinvoimalat jotka kestävät mitä tahansa maanjäristyksiä. STUK toki ei näe m i t ä ä n ongelmaa. Ei edes siitä, että parhaillaankin kuulema 2kpl ydinvoimalaa on palasina. Yksi ydinvoimala niinikää palaa iloisesti. Mutta kaikkein mielenkääntävintä kerrottiin ydinvoimalasta, jossa pelätään pahinta . Tuhansia on Jo evakoitu. Reaktorin lämpötila on hallitsemattomasti nousemassa. Jopa STUK ilmoittelee polleana, ettei mitään hätää kunhan etäisyyttä jäähdytyksensä menettäneeseen sulaavaan reaktoriin on mutama kymmenen tuhatta kilometriä.

Jahas ja pellepotkua epätoivoisimmilla ydinlobbareilla tuntuu silti riittävän!

Eli palataanpa tosiaan reaalimaailmaan. Japani ON maa jossa ehdottomasti maailman huipputekniikalla on ydinvoimalat k o e t e t t u  rakentaa tasolle, joka p i t ä i s i pitää ydinvoimalat hengissä. Vaan mikä onkaan karu totuus taustalla? Parisen vuotta sitten Japanissa todettiin rakennetun ydinvoimalaitoksia Suomen tapaan tektoniseen liikuntasaumaan. Japanilainen ydinvoimalayhtiö koetti kovasti lobata rakentaneensa kaiken kestävät ydinvoimalan. Sellaisen ihmeen joka kestää maanjäristyksen. Japanin hallitus tutustui voimalaan ja tulos:

"Ydinvoimalaa ei m i s s ä n  nimessä saa käyttää tektonisesti herkässä paikassaan.  Voimala On vaarallisena ympäristölleen hylättävä ja siihen investoidut miljardit menee kankkulan kaivoon". Tulos miinus y k s i!

Tästä kului aikaa v a i n muutamia kuukausia. Seudulle iski 10 min maanjäristys. Tulos -7kpl ydinvoimaloilta tuhoutui. Joukossa myös maailman suurin japanilaisvoimala. Tappio tässä vaiheessa -8kpl! Nyt muutama viikko sitten japani ilmoittikin kunnostaneensa näistä maanjäristyksissä tuhoutuneista 2kpl. Japanin talous oli ollut vuosikaudet ydinlamaannuksessaan. Koska 8kpl menetettyjä ydinvoimaloita maksoi myös menetettynä sähkönä niin paljon, ettei talous toipumaan ehtinyt. Tänään siis 11.03.–11 paukahti ydinvoimaloista paskaksi ilmoitetut 4kpl. Nyt on reilun 2v aikana pelkästään Japanissa ydintalouden tappiosaldo aivan käsittämätön 12kpl ydinvoimaa! Vähän samaa teholuokkaa kuin Suomen k o k o energiantuotantomme.

Taas Japanissa mietitään rakentaako yhä uudelleen ja uudelleen ydinvoimaa. Joka on pääsyy maata jo vuosikaudet jäytävään taloustuhoonsa? Vai ottaako järki käteen ja todeta maan sietorajan ylittyneen ydinsekoiluineen lopullisesti. Jos y h t ä ä n edellinen esimerkki jotain kertoo. Niin eiköhän sitä vielä muutama vioittunut reaktori vetele maassa viimeisimpiään? Yhtä kaikki liki vuosittain Japaniin siis ON iskenyt maanjäristyksiä. Joiden jäljiltä on tuhoon tuomittuna puoleisentusinaa ydinvoimalakapasiteettia vuosiluokassa!

ja h u o m a t k a a  nyt! Puhutaan ehdottomasti maailman edistyneimmän rahatekniikan Japanista! Entä kun sama kaava sovelletaan vaikka Suomeen jossa tektoniikastamme ei ole välitetty reaktorirakentamisissa pätkän vertaa? Tai vaikka USA:ssa jossa JO vuotuiset jopa pyörremyrskyt pysäyttelevät ydinvoimaloita kymmenittäin. Mitä tapahtuu kun edellä kerrotut maanjäristykset iskevät Intian, Pakistanin, Kiinan kaltaisiin maihin, joissa häthätää rakennetut ydinvoimalat vain odottavat herkkinä hajotakseen ympäristöönsä satamäärin. Jossa ydinkatastrofin eteen ei ole kunnon Tsherobil- tyyliin muuta asettaa kuin pakenevat miljoonakansansa!
              ---------

US-blogia aiheesta

11.3.2011 20:31 Tuomas Heikkilä
 Mukavaa että näet harvinaisen luonnollisen katastrofin jossa luultavimmin tuhansia on kuollut (Ilman mitään ydinonnettomuuteen viittaavaa) hyvänä tekosyynä levittää poliittista agendaasi.
                  --
Mitä harvinaista tässä nyt on? Vastahan 7kpl  ydinkirnua halkesi Japanissa 2007 mereen asti 6,8 Riohterin järistyksessä. Kuten h y v i n saatat lukea, niin kyseessä on aivan keakeinen SYY LOPETTAA luonnon painostuksestakin ydinrakentelu. Joka EI kertakaikkiaan TOIMI realisessa maailmassamme!

Niin ja 2007 jää mieliimme myös vuotena, jolloin Japani kielsi enteellisesti myös siviilien paineesta 1kpl  reaktorinsa startin tektonisessa saumassa TVO:n tapaan hengenvaarallisesti Litoraaniseen tektoniikkasaumaan rakennetussa voimalassaan. Nyt hajosi päälle taas 4kpl. Yhteissaldona Japanissa on siis ihan konkreettisesti menetetty täysi tusina ydinvoimaloita n. 3 vuodessa. Hintaa menetettyinä vuosien sähköinä, talouden kroonisiin sähköpulaansa ja rikkoutuneina voimaloina yms. ehkä hulppeat 150miljardia! Jonka takia Japani on JO menettänyt taloutensa. Todennäköisesti lopullisesti!

Ydinvoima on todistetusti megavaarallinen. Näin tuhosi JO maailman toiseksi suurimman Japanin talouden muutamassa vuodessa. Hei aika pahvi saa olla, jossei tajua mistä "viestinnästä" näissä on kyse!
                 ---
Niin Japanin maanjäristyksissä sykliäkö? No Japani on jo menetänyt noin 3 vuodessa uskomattomat 12kpl ydinvoimaloita tektonisen tuhojen takia. Ensimmäinen kansan painostuksesta muutama kuukausi ennen ensimaanjäristyksiä. Japanissa ydinvoimala seisautettiin sen ollessa kansan pelkäämällä tektoniikasaumallaan. TVO:n tapaan erittäin epävakaalla 2 100km pitkällä Laatokka- Olkiluoto- Ruotsi- Skotlanti lävistävässä maailman syvimmässä 1 000m syvässä maanpäällisessä Litoraanitektoniikka saumallaan. TVO:n sauman muuten viimekesänä Nils- Axel Mörner. Ruotsin geologianlaitoksen johtaja professori kertoi liikuneen todistetusti jääkauden jälkeen Japanin tasoilla 9 Rihterin maanjäristyksissä Suomessa toistuvasti!

Tämä alla oleva muistiliitteeni aiheuttaakin k o v a s t i  närää ydinlobbareissa. Ja tuntuu sen löytyminen olevan muillekin kiven takana. Koska SUPO on systemaattisesti tätä dokumentaatiota vainonut poistellen kaikkialta. Tässä siis tapaus jossa tuhoutui loppulaskuissa huikeat 7kpl ydinvoimaloita 10 minuutissa! Mukana muuten maailman suurinkin ydinvoiomala  halkesi mereen asti!
                ---
Maailman suurin ydinvoimala vahingoittui maanjäristyksessä
Teknologia | tiistai, 17.07. 2007 @ 16:27

Ydinvoimalasta löytyi kymmeniä vikoja Japanin järistyksen jäljiltä
Tokio. Japanilaisviranomaiset totesivat tiistain tutkimuksissa noin 50 toimintahäiriötä eilisessä maanjäristyksessä vahingoittuneessa Kashiwazaki-Kariwan ydinvoimalassa. Häiriöiden joukossa on tulipaloja, vesi- ja öljyvuotoja sekä katkenneita putkia. Eilinen maanjäristys kaatoi voimalassa pinon tynnyreitä, joihin oli säilötty radioaktiivista jätettä. Joidenkin tynnyrien kannet olivat auenneet, mistä on saattanut seurata vuoto.

Ainakin yhdeksän ihmistä kuoli ja yli 900 loukkaantui voimakkaassa 6,8 richterin maanjäristyksessä ja useissa rajuissa jälkijäristyksissä Japanissa maanantaina. Eilen järistys sytytti yhden Kashiwazaki-Kariwan voimalan muuntajista palamaan. Ydinvoimalayhtiö Tokyo Electric Powerin edustajan mukaan voimalasta vuosi Japaninmereen noin 1 200 litraa radioaktiivista vettä. Japanin hallitus määräsi kuitenkin Tokyo Electric Powerin pysäyttämään toistaiseksi kaikki seitsemän Niigatan maakunnassa toimivaa ydinreaktoriansa. Hallituksen mielestä yritys ei reagoinut oikealla tavalla maanjäristykseen. Reaktorit saa käynnistää uudelleen vasta, kun niiden turvallisuudesta on varmistuttu.
(Reaktorit pidettiin alhaalla seuraavat 2v putkeen! 2009 kirjoitettiin, että mahdollisesti peräti kaksi voimalaa saataisiin kunnostettua käyttövalmiiksi. Joten uutinen alkujaan aliarvioi todella härskisti tuhojen laajuutta.)

Ensimmäinen järistys tapahtui Niigatan rannikolla noin kello kymmeneltä paikallista aikaa. Järistyksen keskus sijaitsi meressä noin 260 kilometrin päässä pääkaupungista Tokiosta. Myös jälkijäristykset tärisyttivät maata jopa 6,8 richterin voimakkuudella. Japanin meteorologisen laitoksen mukaan jälkijäristykset saattavat ravistella maata vielä jopa viikon. Japanin hallituksen mukaan järistykset tuhosivat kaikkiaan noin 350 rakennusta. Pilvenpiirtäjät huojuivat tärinän voimasta aina pääkaupungissa Tokiossa saakka.

Myös Japanin kaasu- ja vesitoimitukset kärsivät maanantaisista järistyksistä. Koko 95 000 asukkaan Kashiwazakin kaupungin vesihuolto oli ensimmäisen järistyksen jälkeen poikki. Lisäksi 34 000 kotia oli ilman kaasua ja 25 000 ilman sähköä, paikallisviranomaiset kertoivat.

HIROSHI SEKINE / REUTERS
HS?reuters?ap?stt?dpa
Julkaistu: 9:25 Päivitetty: 15:53
               ---

US- blogi

11.3.2011 21:07 Dari-anne Suomalainen
 Paine nousee Japanin ydinvoimalassa. Paine on alkanut nousta Fukushiman ydinvoimalan ykkösreaktorin sisällä
Japanin tsunamituhoalueella. Paine on nyt 1,5 kertaa korkeampi kuin normaalitaso, kertoi Japanin ydinturvallisuusvirasto. Voimalasta päästetään ulos paineen laskemiseksi pieni määrä höyryä, joka on radioaktiivista. Viranomaisten mukaan höyryn radioaktiivisuuden ei pitäisi aiheuttaa ympäristövaurioita. Aiemmin hallitus määräsi tuhansia evakuoitavaksi ydinvoimalan läheltä.
Japanissa on jo palanut yksi ydionvoimala. Onagovan ydinvoimalassa oli päivemmällä raju palo, kertoo uutistoimistot.
sfnet.keskustelu.energia

16,17, 18.11.2010 mumeroisarjat 300-310 > 610-620.
+Korjattu SUPO:n jäljiltä, Päivitys 24.11.2010.
http://sfnet.fi/group.php?id=27984&newsgroup=sfnet.keskustelu.energia&sid=
Tuosta vaan eteenpäin. . .

Lossi

  • Vieras
Vs: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« Vastaus #1 : Maaliskuu 12, 2011, 16:49:13 ip »
Etkös sinä Arto olisi voinut tämän juttusi kertoa tuolla sinulle jo tutuksi tulleella ydinpuolella? Sieltä löytyy Japanin ydinvoimalaitosten tilanteesta kertova viestiketju.
Vaikkakin tässä sinun tekstissä on kerrottu muutakin kun ydinasiaa, niin ydinvoimasta ja siihen liittyvää siinä kuitenkin on selvästi suurin osa..

http://www.viheraho.info/index.php/topic,8273.0.html

Bajari

  • Vieras
Vs: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« Vastaus #2 : Maaliskuu 12, 2011, 16:50:14 ip »
Arto pysyy täällä ydinpuolella.

perse-erkki

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1285
  • Karma: +0/-0
Vs: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« Vastaus #3 : Maaliskuu 12, 2011, 16:55:20 ip »
Ai Arto on varoittanut maanjäristystä seuraavasta tsunamista...
En tiedä kuinka kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä.

TV:stä tuttu Arto

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1633
  • Karma: +0/-0
  • SäteilyIONI eroosiotaivaita by TVO/Forttum.
Vs: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« Vastaus #4 : Maaliskuu 12, 2011, 20:03:27 ip »
- Jahas ja SUPO:n amatööripellejä piisaa täälläkin!

A/ Reaktoritankki EI todellakaan ole mitään tarkoituksella valehtelemaasi terästä! Aivan tavallista lekalla halkaistavaa ruostuvaa hiilistä valurautaa. TVO:ssa mm 20cm paksua peltipailakkaa. Itse reaktoriin kiinnittyvät metriset. Nyt ilmeisestri räjähtelleet höyrytuupit on kuin nakin kuoria. 20mm luokkaista läkkipeltiä!

B/ Saathan sinä t o k i  vääriä veikata. Koska ET laillani tiedä! Kun sulava uraani alkaa säteilysilpoa vettä. Siitä muodostuu maailman tehokkainta vedyn ja hapen seosta. Jonka pirtsakkaa reaktorien seinämien satojen metrien paskaksi paiskinnasta saimme . Niin äsken nähdä ihan TV- livenä. No STUK on a i n a  valehdellut. Ettei reaktori voi räjähtää. Kuka moista uskoo kun 60m korkea ydinhirviö peittyi yltympäriinsä räjähdysskrapnekllipilviin videodemottuna hetkessä?
                    --------------
Yhtä kaiki h y v ä ä  mainosta muuten ydinsekoilujen turvallisuuksista, mitä tykkäsitte? No SUPO onkin näitä juttujani systemaattisesti poistellut foorumeista. TOTUUS josta olen vbuosia varoitellut ammattiosaajana. kas kun EI saiai vaan näkyä vaikka maailma märkenee!
              ------
HYVIN PAUKKUu Fugushimassa!
____________________

Kattelin 12.03.2011 MTV 3. "Iloisesti Fugushiman" voimalan seinämän paloja lenteli suorassa videoinnissa monen sadan metrin kaaressa kaikkin suuntiin. Heti perään kameralla leikattiin o i k e i n luottamusta herättävä STUK-pelle. Joka ilmeenkään värähtämättä valehdellen kertoi. "Eihän tässä mitään hätää ole. Ei ainakaan meillä maapallon toisella puolen. Ja eihän tuossa kuvassa nyt oikeastaan räjähtänyt mitään "merkittävän paljoa". Mitä nyt koko voimala tuhannen päreiksi. . ). Just joo ja kukahan saataisiin uskomaan moiset pelleilyt?

Siitä sensaatiomainen kuva. Että  Öö. . ydinvoimalahan siis EI räjähdä valehteli jo TVO:lla STUK-pelle LahtariLahdet. Äkkäsi sentään i t s e  laistaa vastuustaan ja ajattaa nyt orjiaan tuleen. Kun jatkuvat valheet paljastuvat yksi toisensa perään.

Niin Japanissa saldo on nyt se, että 2 voimalaa ruhjoutui maanjäristyksessä alas.
Yksi voimala paloi kokonaan karrelle ja  paskaksi.
Yksi reaktori siis sulasi ja räjähti.
Mutta koska Suomessa ei näissä muuta kuin valehdellaan. Niin tuossa räjähtäneessä reaktorissa meni paskaksi siis OIKEASTI TVO:n tyyppinen "rypäs" 3kpl reaktoriryhmä . . !

Eli ydinvoimnaloitten laskuissa on hemmetin vaikea pysyä. Mutta Japanin maanjäristys oli pannut paskaksi 2007. 7+ 1kpl tektoniikastaan epävakaalle kalliolle törkätty kansan alas vaatima = 8kpl
Ja nyt on siis paskana JO 6kpl reaktoreita! Tämä jo tietää 90 miljardin tappioluokkia ydinsekoiluille. Ja uutisoinnissa kerrottiin, miten jälkijäristyksissä jatkuvasti hajoavien reaktorien maassa sähköä alettiinkin saman tien säännöstellä.  ;)

Ydinvoima ROKKENROLL! Sekä maassa, että eteerisemmissäkin lentokorkeuksissaan! Täytyy kyllä sanoa, että ainakaan äksöniä ei näitten ydinromujen keskelle kuolevassa Japanissa puutu!

Mielenkiintoinen numerologiikka muuten.
Kun yleensäkin tuhon sanotaan olevan liki. On kello                  11 vaille.
USA:n kaksoistornin megatuhoa palvelee numerosarja            911
Japanin eilinen ydinvoimnalasarjatuho menee aikakirjoihin      311
Suomen yleinen hätänumero                                                      112
___________________________________________________________________
sfnet.keskustelu.energia

16,17, 18.11.2010 mumeroisarjat 300-310 > 610-620.
+Korjattu SUPO:n jäljiltä, Päivitys 24.11.2010.
http://sfnet.fi/group.php?id=27984&newsgroup=sfnet.keskustelu.energia&sid=
Tuosta vaan eteenpäin. . .

Hankkija

  • Vieras
Vs: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« Vastaus #5 : Maaliskuu 12, 2011, 20:11:22 ip »
Tehkääs Arto Styrgefilmi kanavalle tästä Japanin tapauksesta jutun tynkää...

perse-erkki

  • Full Member
  • ****
  • Viestejä: 1285
  • Karma: +0/-0
Vs: ****MITÄ MINÄ VAROITIN!***
« Vastaus #6 : Maaliskuu 12, 2011, 20:19:43 ip »
Tehkääs Arto Styrgefilmi kanavalle tästä Japanin tapauksesta jutun tynkää...

Toihan on loistava idea!
Saadaan tietää kuinka ydinvoimalla tehdään maajäristyksiä ja tsunameita.
En tiedä kuinka kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä.