PASIRADIO

Kirjoittaja Aihe: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja  (Luettu 3556 kertaa)

Hankkija

  • Vieras
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on yhdessä YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon kanssa asettanut korkean tason YK:n laajakaistakomission.

Laajakaistakomission tehtävänä on löytää ratkaisuja, joilla laajakaistayhteydet ja tietoyhteiskunnan palvelut saadaan kansalaisten ulottuville myös kehittyvissä maissa.

Komissioon on kutsuttu valtiollisia ja talouselämän vaikuttajia. Myös viestintäministeri Suvi Lindén on kutsuttu uuden laajakaistakomission jäseneksi.

Lindénin kutsuminen on myös tunnustus Suomen viestintäpolitiikalle. Suomi on määritellyt internetyhteyden yleispalveluksi, jonka tulee olla kaikkien kansalaisten ulottuvilla.

Laajakaistakomission puheenjohtajina toimivat Ruandan presidentti Paul Kagame ja teleyhtiö Grupo Carson hallituksen puheenjohtaja Carlos Slim.

”Emme voi jättää kehittyvien maiden kansalaisia tietoyhteiskunnan ulkopuolelle. Laajakaistayhteyksillä vauhditetaan yhteiskunnan vaurastumista, markkinoiden kehitystä ja talouskasvua parhaiten juuri kehittyvissä maissa. Kyse ei ole tekniikasta vaan ihmisen perusoikeudesta tietoon”, Lindén sanoo.

Laajakaistakomission kokoonpano julkaistiin 10. toukokuuta Maailman tietoyhteiskunta -huippukokouksessa (WSIS Forum 2010) Genevessä.

YK:n laajakaistakomissio kokoontuu ensimmäinen kerran 11. heinäkuuta Genevessä. Komissio raportoi työnsä tuloksista YK:n yleiskokouksen yhteydessä syyskuussa New Yorkissa.

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article403934.ece

Hankkija

  • Vieras
Vs: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja
« Vastaus #1 : Toukokuu 11, 2010, 10:10:55 ap »
Hoitas eka nämä kotimaan kaistat kuntoon ennen kuin lähtee afrikkaan haahuilemaan. Esim lapissa on alueita joissa ei netti pelaa ollenkaan >:(

Viheraho

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 15061
  • Karma: +0/-0
  • Minä itte :)
    • Pasi Viherahon kotisivut - The homepage of Pasi Viheraho
Vs: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja
« Vastaus #2 : Toukokuu 11, 2010, 10:59:07 ap »
Voi vittu.menis nyt alkuun tutustumaan pohjoiseen lappiin miten siellä toimii laajakaistat.
voi vitun vittu.tollaseen on varaa mutta omien asiohin ei ole.
näin se menee.
Viina lahjoitukset Bitcoineina tänne :

1J4gaTHuHWqDxacq4HojEcLagiJWLJ5D8X

jormak

  • Sr. Member
  • ***
  • Viestejä: 550
  • Karma: +0/-0
Vs: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja
« Vastaus #3 : Toukokuu 11, 2010, 14:29:13 ip »
Täytyyhän se toki saadaa lisää kaistaa nigerialaishuijauksille  ;D Toimeentulon turvaamiseksi  ;D
TV:stä tuttu Arto: Jormak on nyt sitten aikansa ydinasiasta mitään tietämättömänä nettimiliisinä nolanut itsensä enemmän kuin miliisitakinnapit kestää . .

Wirta

  • Vieras
Vs: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja
« Vastaus #4 : Toukokuu 11, 2010, 15:46:56 ip »
Täytyyhän se toki saadaa lisää kaistaa nigerialaishuijauksille  ;D Toimeentulon turvaamiseksi  ;D

Näinhän se  >:( >:( >:(

Nigerialaiskirje eli 419-kirje

Nigerialaiskirje eli 419-kirje on petosmuoto, joka on kehittynyt Nigeriassa omaksi teollisuudenhaaraksi. Tämän vuoksi petosta kutsutaan yleisesti nigerialaishuijaukseksi tai 419-huijaukseksi. Nimitys on peräisin Nigerian rikoslain pykälästä 419, jossa teko on kriminalisoitu. Yhteys uhriin otettiin aikaisemmin kirjeitse, mutta sähköposti on halpana lähetyskeinona sittemmin syrjäyttänyt postin välityksellä lähetetyt kirjeet. Nigerialaissähköpostit muodostavat merkittävän osan tietoverkkojen roskapostista.

Malli huijauskirjeestä
Vanha tekotapa uudessa ympäristössä

Etukäteismaksuja vaativia petoksia on harjoitettu jo vuosisatoja. Taktiikkana etumaksupetoksissa on uskotella uhrille, että häntä odottaa suuri palkkio pienen tehtävän hoitamisesta. Tyypillisesti uhrille kerrotaan kirjeessä tai sähköpostissa liikuttava tarina siitä, kuinka viestin lähettäjä on suvun viimeinen henkilö, joka onnistui pelastamaan kaukaisesta maasta erittäin suuren summan rahaa. Omaisuuden pelastamiseksi lähettäjä kääntyy vastaanottajan puoleen. Kun uhri nielaisee syötin, hänelle paljastetaan asteittain maksuja, joita hänen pitää suorittaa, päästäkseen käsiksi odottaviin omaisuuksiin. Keksityt maksut voivat olla virkamiehille maksettuja lahjuksia, veroja tai omaisuudenhoitomaksuja. Uusia maksuja ilmestyy jatkuvasti kunnes uhri tajuaa kohtalonsa tai joutuu konkurssiin.
Uhreina herkkäuskoiset ja ahneet

Petosmuoto perustuu ihmisen ahneuteen ja on järjestäytyneen rikollisuuden suosiossa. Uhrit ovat usein hyvin toimeentulevista tuloryhmistä ja petoksella saavutetut voitot huomattavia. Tekijöitä saadaan harvoin kiinni, koska he eivät käytä omaa nimeään ja Internetissä on tarjolla ilmaisia sähköpostilaatikoita, joita kuka tahansa voi anonyymina rekisteröidä. Uhrit häpeävät usein ahneuttaan ja osallistumistaan hämäriin liiketoimiin ja jättävät tästä syystä herkästi ilmoittamatta rikoksista viranomaisille.

Internet Fraud Complaint keskuksen tutkimusten mukaan keskimääräinen menetys raportoiduista 419-petoksista Yhdysvalloissa on lähes 4 000 euroa. Erityisesti vanhukset ovat alttiita nigerialaishuijauksille. IFCC 2002 Internet Fraud Raportin mukaan 60 vuotta täyttäneiden kärsimät vahingot ovat olleet reilusti suurempia kuin muiden ihmisten.

Suomessa sai julkisuutta 90-luvun lopulla tapahtunut tapaus, jossa nigerialaispetoksen uhri menetti nigerialaisille huijareille lähes kuusi miljoonaa markkaa. Uhri ei uskaltanut kääntyä poliisiin puoleen. Hän toimitti huijareille rahaa ja joutui ottamaan lainaa pystyäkseen maksamaan "rahasiirroista" aiheutuneita kuluja. Nigerialaispetos paljastui lopulta velkojien painostuksesta.
Näin tunnistat nigerialaiskirjeen eli 419-kirjeen

    * Avunpyyntö tulee tuntemattomalta henkilöltä.
    * Avunpyytäjällä on suuria summia rahaa.
    * Avunpyytäjä on valmis jakamaan rahat viestin vastaanottajan kanssa.
    * Vastaanottajaa pyydetään ottamaan yhteyttä lähettäjään.
    * Vastaanottajaa kielletään kertomasta viestistä muille.
    * Viesti on kirjoitettu englannin kielellä.

Näin nigerialaishuijaus eli 419-huijaus etenee

   1. Huijari lähettää avunpyyntökirjeen sähköpostitse. Sähköpostiosoite on hankittu roskapostittajilta saaduilta vastaanottajalistoilta.
   2. Uhrille uskotellaan rahojen olevan avunpyytäjä/huijarin hallussa. Huijarit ovat usein pystyttäneet kulissiverkkopankkeja ja lähettäneet väärennettyjä todistuksia uhrin hämäämiseksi.
   3. Uhrille ilmoitetaan, että rahojen saamiseksi tulee suorittaa jokin hallinnollinen maksu tai asianajajan palkkio.
   4. Vaihetta 3 toistetaan useaan kertaan eri variaatioilla.
   5. Uhri voidaan kutsua noutamaan rahat ulkomailta. Huijarit toimivat usein Hollannissa tai Nigeriassa. Paikanpäälle päästyään uhria huijataan yhä erilaisilla maksuilla. Mikäli uhri ei suostu maksamaan, seuraa usein uhkailua ja väkivaltaa.

Jos joudut huijauksen uhriksi

    * Lopeta viestintä ja maksuliikenne huijareiden kanssa.
    * Ilmoita asiasta välittömästi keskusrikospoliisille.
    * Jos olet antanut luottokorttisi tai pankkitilisi tiedot huijareille, tee välittömästi ilmoitus pankillesi ja luottokunnalle.
    * Noudata poliisin ohjeita.

Vastahuijaus

419-huijarit ovat vaarallisia rikollisia. Heidän viesteihin ei tule vastata eikä heille missään tapauksessa saa antaa henkilötietoja. Jotkut nigerialaishuijauksiin kyllästyneet ihmiset ovat kuitenkin ryhtyneet "vedättämään" huijareita. Heidän tavoitteena on kuluttaa kirjeiden lähettäjien resursseja ja hankaloittaa heidän laitonta liiketoimintaa. Tämä on vaarallista toimintaa, johon ryhtymistä ei suositella.

419-huijaukset ovat synnyttäneet uuden ilmiön - vastahuijaukset. Roskapostin uhrit näyttelevät hyväuskoisia rahanahneita sijoittajia. He vastaavat postien lähettäjille, käyvät pitkiä kirjeenvaihtoja ja puhuvat kaukopuheluita heidän laskuunsa. Tarkoituksena on kuluttaa mahdollisimman paljon nigerialaishuijareiden aikaa ja resursseja. Internetissä on lukuisia sivuja, joille on talletettu tällaista kirjeenvaihtoa ja puhelinkeskusteluja. Useimmiten sivujen tarkoituksena on esitellä kekseliäitä vedätyskeinoja, joilla nigerialaishuijarit saadaan naurunalaisiksi. Sivustojen kesken on syntynyt kilpailu siitä, kenellä on luovin tapa vedättää huijareita. Sivuilla annetaan myös ohjeita, kuinka vedätys suoritetaan turvallisesti ja tehokkaasti. Rikollisliigat ovat usein käyttäneet väkivaltaa, mikäli uhri ei ole suostunut maksamaan vaadittuja maksuja.

Osana nigerialaishuijauksiin kuuluu tyypillisesti rikollisten pystyttämät kulissiverkkosivut, jotka imitoivat kuuluisien pankkien sivuja. Verkkosivujen tarkoitus on saada uhrit uskomaan tarinaan. Sivuilla on usein yhteystiedot rikoskumppaneihin, jotta peitetarina voidaan tarvittaessa vahvistaa. Kuten sähköpostien lähettäminen, verkkosivujenkin ylläpitäminen on lähes ilmaista. Verkossa on sivustoja, jotka ovat erikoistuneet nigerialaishuijareiden ylläpitämien verkkosivujen kaatamiseen. Sivustoilla annetaan ohjeita 419-sivustoja isännöivien palvelinten rasittamiseen. Tyypillisesti rasittaminen tapahtuu lataamalla kuvia palvelimelta. Kuvien lataaminen käyttää tiedonsiirtokapasiteettia, josta sivujen ylläpitäjiä laskutetaan. Palveluntarjoajat joutuvat maksamaan runkoverkon ylläpitäjille 419-palvelimelle generoidusta tietoliikenteestä, ja nämä kulut siirtyvät 419-huijareiden maksettaviksi. Liikenteen generoiminen voi pahimmassa tapauksessa toimia palvelunestohyökkäyksen tavoin.
Lähde: Roskapostipaketti

Tuossa vielä lisää :

http://plaza.fi/edome/uutiset/nigeriahuijarit-pesiytyvat-jo-huutonettiinkin

Joo sinne vaan Suvi Linden rikollisuutta edistämään
 
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 11, 2010, 15:58:50 ip kirjoittanut Wirta »

atpanula

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1561
  • Karma: +0/-0
    • Omat sivut
Vs: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja
« Vastaus #5 : Toukokuu 11, 2010, 16:13:41 ip »
Olihan Suvilla joku tekstinkäsittelyn peruskurssi käytynä. Että oikein pätevä noihin hommiin...

Selvittelis ensin omat realiteettinsä kuntoon.

Eroa, Suvi, TAAS!

HienoMies

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 2
  • Karma: +0/-0
Vs: Suvi Lindén lähtee selvittämään kehitysmaiden laajakaistoja
« Vastaus #6 : Toukokuu 11, 2010, 17:07:05 ip »
Suvi on palkkansa ansainnut, ilman häntä meillä ei olisi edes laadukasta 450mhz verkkoa joilla nyt myös maaseudulla asuvat saavat laajakaistan käyttöönsä. Suvi, viehän tuota osaamistasi myös Afrikan pimeimpiin kolkkiin  :)