Tramel Oy tulee tuohon (Työ & Toiminta Ry MOBO - Kierrätysmyymälä)

[Viheraho]

MOT: Elektroniikan romuralli

Kova jätebisnes syrjäytti käytettyjen sähkölaitteiden uudelleenkäytön.

TV1 maanantaina 26.4. klo 20:00

Uusinta TV1 perjantaina 30.4. 15:55

Suomalaisten hylkäämistä laitteista kertyy vuodessa 54 miljoonaa kiloa
sähkö- ja elektroniikkaromua. Keräyspisteisiin palautetut laitteet ovat
valmistajien ja maahantuojien omaisuutta. Missä on jätettä, siellä haisee
myös raha. Sähkö- ja elektroniikkaromun arvo on noussut samaan tahtiin
metallin maailmanmarkkinahintojen kanssa. Lainsäädäntö edellyttää
käytettyjen laitteiden uudelleenkäyttöä, mutta noudatetaanko sitä?  MOT
yritti selvittää mitä sähkö- ja elektroniikkaromulle tapahtuu ja kenen
taskuun jäte-eurot kilisevät.

Ohjelman on toimittanut Riikka Kaihovaara.

Lue myös blogimerkintä: http://blogit.yle.fi/mot

Ja laita palautetta: http://ohjelmat.yle.fi/mot/palaute_vinkit

TV:n ensiesityksen jälkeen ohjelma on nähtävissä Yle Areenassa seitsemän
vuorokauden ajan: http://areena.yle.fi/

http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_elektroniikan_romuralli/kasikirjoitus



käsikirjoitus

TV1 26.4.2010 klo 20:00
MOT: Elektroniikan romuralli
toim. Riikka Kaihovaara

Kova jätebisnes syrjäytti käytettyjen sähkölaitteiden uudelleenkäytön.

Veikko Hintsanen: ” Asetus on hyvin yksiselitteinen. Siinä edellytetään, että kaikki tuotteet täytyy tarkastaa, että voiko niitä uudelleen käyttää. Huom kaikki!”

OTSIKKO: Elektroniikan romuralli

Suomalaiset ostavat kodintekniikkaa noin kahdella miljardilla eurolla joka vuosi. Kuvaputkitelevisiot vaihdetaan taulutelevisioihin, kahvinkeittimet espressokoneisiin.

Kulutuksella on kääntöpuolensa. Kuluttajien hylkäämistä laitteista kertyy yli 54 miljoonaa kiloa sähkö- ja elektroniikkaromua vuodessa. Tästä romumäärästä alle prosentti käytetään uudelleen kokonaisina laitteina. Loput murskataan.

Vastuu sähkö- ja elektroniikkaromun jätehuollosta on laitteiden tuottajilla eli valmistajilla ja maahantuojilla. EU-direktiivi ja Suomen asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta lähtevät siitä, että saastuttaja maksaa.

Tuottajavastuun toteutumista valvoo Suomessa yksi virkamies: ylitarkastaja Teemu Virtanen.

Teemu Virtanen: ”No, siin on tarkotukseks jätteen määrän vähentäminen, ja ne keinot on taloudellinen ohjaus tuottajien suuntaan, ja sitten kuluttajille ilmainen palautusmahdollisuus.”

Missä on jätettä, siellä haisee myös raha. MOT yritti selvittää mitä sähkö- ja elektroniikkaromulle tapahtuu ja kuka kaiken maksaa.

Elektroniikkaromun tuottajavastuu tuli voimaan vuonna 2005. Laitteiden valmistajat ja maahantuojat eivät päässeet sopuun siitä, miten jätehuolto järjestetään. Yritykset ryhmittyivät viiteen eri järjestöön, joita kutsutaan tuottajayhteisöiksi.

Suuret kauppaketjut ja kodinkoneiden maahantuojat perustivat SER-Tuottajayhteisön (Serty ry).

Suuret elektroniikkakauppiaat sekä toimisto- ja viihde-elektroniikan maahantuojat järjestäytyivät Pohjoismaiden Elektroniikkakierrätysyhdistykseen (ERP Finland ry)

Pienemmät elektroniikan valmistajat ja maahantuojat muodostivat Selt ry:n, lamppuvalmistajat Flip ry:n ja tietotekniikan –ja kännyköiden valmistajat ja maahantuojat ICT-tuottajaosuuskunnan.

Nämä kolme tuottajayhteisöä perustivat palveluyhtiö Elker Oy:n, joka järjestää käytettyjen laitteiden keräyksen ja kierrätyksen niiden puolesta.

Veikko Hintsanen toimi Elkerin toimitusjohtajana, kun tuottajavastuu tuli voimaan.

Veikko Hintsanen: ”Laki edellytti, että uudelleenkäyttö on ensisijainen ja kierrätys toissijainen, ja tää me niin kuin täytettiin silloin.”

Jätelaki edellyttää myös, että tuottajayhteisöt ottavat huomioon kaikki jätealan toimijat.

Hintsanen pyrki rakentamaan elektroniikkaromun keräys- ja käsittelyverkostoa yhdessä kierrätyskeskusten ja sosiaalisten yritysten kanssa.

Veikko Hintsanen:”Ei ollut kellään muulla mahdollisuutta laittaa tällaisia vastaanotto- ja uudelleenkäyttötarkastuksia kuin kolmannella sektorilla, koska heillä oli toimiva järjestelmä. Muilla ei ollut, muut rakenteli sitä vasta silloin.”

Kierrätyskeskus Ekokaarina oli yksi suurimpia käytettyjen laitteiden tarkastajia. Elektroniikan parissa työskenteli parhaimmillaan lähes 50 ihmistä.

Pentti Kallio: ”Toiminta oli hyvinkin laajamittaista, - - - toistatuhatta tonnia pitkän matkaa tavaraa kulki meiltä läpi tavaraa per vuosi ja uudelleenkäyttöönkin saatiin, en muista ihan tarkkaa lukemaan, mutta yli tuhat yksikköä. Oli telkkaria, pesukonetta ja kaikkea muuta tämmöistä, mille ostaja löytyi hyvinkin nopeasti.”

Tietokoneiden korjauspajasta löytyy tyytyväinen asiakas.

Ari Långström: ”Ne on kunnostettuja kaikki. - - - Tässä saat sadalla eurolla hyvät vehkeet kotia, jotka vastaa ihan sitä uuttakin, ihan riittävästi. - - -Ja lapsille kannattaa hankkia käytetyt, ei mitään uutta kannata lähteä kyllä… Se tietysti riippuu jos on lompsa paksu. Mutta mä ostan näitä käytettyjä.”

Vuonna 2007 Elkerin hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Nokian ympäristöpäällikkö Helena Castrén.

Pian sen jälkeen Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsanen sai potkut.

Pentti Kallio: ”Äärettömän fiksu, kiva tyyppi, ja ajatteli lakia ja toteutusta ja myöskin kolmatta sektoria työllistäjänä. Erittäin hyvä, toimiva malli kaikkine päivineen, mutta se ei sit sopinu jonkun, jonkun tota tämmöisen puhelinvalmistajan kuvioihin, niin siitä syystä Veikko sai lähteä - - - ja sitten mentiin, palattiin vähän huonompaan juttuun.”

Veikko Hintsanen ”Ei ole hallituksen luottamusta. Niin mulle sanottiin. - -- Että hallitus lähti ajamaan jotain muuta linjaa siinä toiminnan ylläpitämisessä.”

MOT: ”Mikä se muu linja sitten oli?”

Hintsanen: ”Aijaijaijai. Sitä varten toimittaja ilmeisesti on liikkeellä, että se ettii sitä, mutta mä en pysty sitä sanomaan.”

Suomessa on yli 480 keräyspistettä, joihin kuluttajat voivat jättää käytetyt sähkölaitteensa ilmaiseksi.

Lainsäädäntö määrää näin: ”Sähkö ja elektroniikkalaiteromu on kerättävä ja varastoitava siten, että uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen soveltuvat kokonaiset laitteet ja osat voidaan ensisijaisesti käyttää uudelleen ja toissijaisesti kierrättää mahdollisimman tarkasti.”

Käytännössä näin ei tapahdu kuin muutamassa keräyspisteessä. Useimmissa pisteissä toimivat ja rikkimenneet laitteet heitetään samaan konttiin tai jätetään sään armoille.

Pentti Kallio: ”Jos sinne häkkiin sullotaan kaikki sekaisin, niin se on täysi mahdottomuus, et sieltä saataisiin jotain toimivia laitteita. Vaikka ne siinä kohtaa, kun kuluttaja ne tuo olisi toimivia, mutta sitten kun se varastoidaan, keräillään ja kuljetetaan väärin, niin sitten ne on siinä kohtaa rikki.”

Sakari Sainio: ”Jos se palautetaan johonki astiaan ja sitte se astia viedään käsittelijälle, niin ei se auto tietysti rallia aja siin matkalla, - - - että kyllä ne niin kun kohtuudella pysyy varmaan samassa kunnossa, ku missä ne on tullukin.”

Virtanen: ”Ja se toimii tällä hetkellä, näyttäs toimivan hyvin, koska sieltä ei oo tullu ainakaan mitään, mitään niin kun sellasta meijän korviin ois tullu, että ois ollu mitään suurempia ongelmia.”

Ehjien laitteiden saaminen korjaamista ja uudelleenkäyttöä varten on hankaloitunut viime vuosina. Yksi kerrallaan uudelleenkäyttäjät ovat lyöneet hanskat tiskiin.

Pentti Kallio: ”No verkosto oli jo olemassa, mutta se ajettiin alas.”

Myös Ekokaarinassa on jouduttu vähentämään työntekijöitä.

Pentti Kallio: ”Kun tuottajat alkoi enemmän miettimään sitä säästöpuolta ja unohdettiin sit siinä kohtaa uudelleenkäyttö. - - - Ehkä se on sitten kaupan laki, että pitää saada uutta myytyä, niin vanha ei sitten ollu oikein, tilausta markkinoilla, heidän mielestään.”

Timo Laatikainen: ”Suurin ongelma on se, että näille vanhoille käytöstä poistetuille laitteille ei oo kysyntää.”

Sainio: ”Hyvin pieni määrä siitä palautuvasta romusta on sellasta, jolla oikeesti on uudelleenkäyttöarvo.”

Laitteiden maahantuojien yhteenliittymät eli tuottajayhteisöt ovat pyrkineet suoranaisesti estämään käytettyjen laitteiden päätymisen uudelleenkäyttöön.

Pidä Saaristo Siistinä ry kerää sähkö- ja elektroniikkaromua saaristosta. Järjestö ehdotti tuottajille, että Ekokaarina saisi poimia romukuormasta toimivat laitteet.

Pentti Kallio: ”Että heidän keräämänsä tavarat kulkisi meidän kautta ja me otettaisiin sieltä ne tavarat, jotka on soveltuvia uudelleenkäyttöön, pois ja loput menisi sitten murskattavaksi, mutta se ei sitten sopinut tuottajille taikka tälle tuottajajärjestölle.”

Keräyspisteisiin palautettu romu on lain mukaan tuottajien eli laitteiden valmistajien ja maahantuojien omaisuutta. Mitä sanoo asiasta SER-Tuottajayhteisön puheenjohtaja, UPO Kodinkoneiden toimitusjohtaja Timo Laatikainen?

MOT: ”Eli jos mä näen keräyspisteessä vaikka toimivan porakoneen mä en voi sitä sieltä ottaa?”

Laatikainen: ”Sä et voi sitä sieltä ottaa.”

MOT: ”Miksi ei?”

Laatikainen: ”Ensinnäkin mä en usko että sä semmoista sieltä löydät ja tuota… - - - se että siellä ruvettais katsomaan, että mikä mikä näistä romuista joka sinne.. jos sinne on jokin toimiva lelu palautettu niin, sen poimiminen pois sieltä järjestelmästä on aika kallista ja aiheuttais melkoisia lisäpaineita näihin kierrätyksen kustannuksiin.”

Niin, kierrätyksen kustannukset. Kuka ne maksaa?

Käytettyjen laitteiden keräys ja käsittely kuuluu siis tuottajien eli valmistajien ja maahantuojien vastuulle. Kierrätys rahoitetaan kuluttajilta kerättävillä kierrätysmaksuilla.

Kun SER-asetus tuli voimaan, kierrätysmaksu oli vielä näkyvissä tuotteiden hinnoissa.

Keski-Suomen uutiset 2005: ”Sähkö- ja elektroniikkalaitteden hintoihin lisätään maanantaista alkaen kierrätysmaksu. Käytännössä tämä nostaa laitteiden hintoja enimmillään 25 euroa…”

Näin raha liikuu kierrätysjärjestelmän sisällä.

Laitteiden myyjät keräävät kuluttajilta kierrätysmaksuja. Yritykset tilittävät maksut tuottajayhteisölle. Näillä rahoilla tuottajayhteisö ostaa käytettyjen laitteiden keräyksen, kuljetuksen ja käsittelyn muilta yrityksiltä. Osa maksuista jää tuottajayhteisöille itselleen.

Laatikainen: ”Ei täällä rahaa oo tuhlattu palatsien rakentamiseen ja kustannukset on on hyvin pienet ja organisaatiot on koetettu pitää mahdollisimman pieninä, jotta siihen ei tarvita rahaa jota tarvitaan varmaan tohon luonnon pelastamiseen.”

Tuottajayhteisöt eivät suostu kertomaan kuinka paljon kierrätysmaksuja on kerätty.

MOT: ”Kuinka suuri potti niistä kaiken kaikkiaan kertyy niistä kierrätysmaksuista?”

Laatikainen: ”En osaa vastata.”

MOT: ”Mitä suuruusluokkaa?”

Laatikainen: ”Puhutaan kuitenkin miljoonista euroista.”

MOT: ”Kuitenkin vain miljoonista, ei kymmenistä?”

Laatikainen: ”Joo, kyllä.”

--

Sainio: ”Sellasta niin kun tavallaan tietoa, että, että kuinka paljon sitte kuluttajilta peritään, niin ei edes oo olemassa täällä.”

[Viheraho]

MOT: ”Mutt Elkerihän kuitenkin määrittelee nää kuluttajilta perittävät….”

Sainio: ”Ei, ei, ei me, ei.”

MOT: ”…Kierrätysmaksut.”

Sainio: ”Ei, ei meill ei oo minkään näköstä oikeutta määritellä yhtään mitään. Me ainoastaan jaetaan omat kustannuksemme eli siis tavallaan mekin peritään ne kustannukset tuottajayhteisöiltä, jotka tästä jätehuollon järjestämisestä aiheutuu.”

MOT sai haltuunsa sekä Sertyn että Elkerin kierrätysmaksuhinnaston. Kerroimme myytyjen laitteiden määrän kierrätysmaksuilla. MOT:n laskelmien mukaan Elkerin kolme tuottajayhteisöä keräävät kierrätysmaksuja vuosittain kolmesta kuuteen miljoonaan. Serty kerää yli kymmenen miljoonaa. Huippuvuonna 2006 Serty keräsi jäsenyrityksiltään yli 15 miljoonaa euroa.

MOT: ”No mihin ne kierrätysmaksut sitten käytetään?”

Laatikainen: ”Ne käytetään tän järjestelmän ylläpitämiseen, kehittämiseen ja tuota… - - - kuljetuksen jälkeen nää tuotteet menee operaattoreille, jotka pystyy sitten sen tuota materiaalin käsittelyn hoitamaan ja sekään työ ei oo ihan ilmaista.”

MOT: ”Mitä niillä kerätyillä kierrätysmaksuilla sitten tehdään?”

Sainio: ”Kerätyillä kierrätysmaksuilla katetaan tietysti ne jätehuollon kustannukset ja vaadittavat vakavaraisuusvaatimukset ja kaikki tällaset, eli, eli se, mitä lainsäädäntö edellyttää ja oikeestaan.”

Lainsäädäntö edellyttää ensisijaisesti uudelleenkäyttöä. Laitteiden tarkastus ja korjaaminen pitää tehdä käsin. Se vaatii työvoimaa ja on siksi kallista.

Pentti Kallio: ”Tuottajajärjestö, tuottajayhteisö maksoi meille korvauksen, kun me purettiin ne tavarat, jaettiin ne jakeisiin ja toimitettiin eteenpäin. - - - Nyt me ei saada. Se, mitä me käsitellään, niin se tehdään omalla kustannuksella.”

Tuottajayhteisöt eivät halua maksaa laitteiden tarkastamisesta ja korjaamisesta uudelleenkäyttöön.

Pentti Kallio: ”Että jos me tarkastetaan sata jääkaappia ja yksi menee myyntiin, niin me saadaan siitä yhdestä ainoasta jääkaapista se korvaus, niin ei se oikein niin kuin minkään matematiikan mukaan toimi.”

Laatikainen: ”Hyvin harvat kuluttajat haluaa ottaa käyttöönsä jonkun toisen käytössä olleen kymmenen vuotta käytössä olleen pesukoneen tai kymmenen vuotta käytössä olleen jääkaapin.”

MOT: ”Mitä te ootte sitten valmiita maksamaan näille käsittelijöille tästä korjaamisesta ja kunnostamisesta uudelleenkäyttöön?”

Sainio: ”Siis, tän niin kun, jos sanotaanko näin, että ei siit oikeestaan ollu sen kummempaa keskusteluu, - - - sehän on näitten käsittelijöitten asia on itse asiassa hoitaa, hoitaa niin kun se oma tonttinsa sitten.”

Valvovaa viranomaista ei kiinnosta mihin kierrätysmaksut ohjataan.

Virtanen: ”Me kyllä edellytetään tuottajayhteisöltä sitä, ja tuottajilta sitä, että uudelleenkäyttöön panostetaan. Mutta se, että mihin suuntaan raha liikkuu ja minkälaisilla sopimusehdoilla, niin se on näiden kahden toimijan välinen asia.”

Romusta pääsee eroon myös halvemmalla.

Kierrätysmetallin hinnat ovat viime vuosina nousseet rajusti. Sähkö- ja elektroniikkaromusta on tullut rahanarvoista tavaraa, josta käydään kovaa kilpailua.

Huhtikuun puolessa välissä pääkaupunkiseudulla kiersi sähkö- ja elektroniikkaromunkeräysauto.

Tuomo Ilomäki: ”Vanha tietokone, näyttö ja kaikki tilpehöörit siihen. Ja sitten tuota vanha analoginen satelliittivastaanotin ja vielä kolmas oli espressokeitin.”

MOT: ”Oliko toimivia vai rikki menneitä laitteita?”

Ilomäki: ”Periaatteessa kaikki toimi, mutta vähän vanhanaikaisia ja vähän huonokuntoisia jo.”

MOT: ”Mitä luulette mihin nämä romut jatkavat tästä matkaa?”

Ilomäki: ”Meniskö ne jonnekin tämmöisen toimintakeskukseen, jossa niitä puretaan. Esimerkiksi Vuosaaren työttömät ovat aikanaan niitä purkanut ja käyttää uudelleen niitä osia sitten erilaisiin tarkoituksiin.”

MOT: ”Mitä toivoisitte että niille tapahtuu?”

Ilomäki: ”Tietenkin, että niitä voitaisiin käyttää tämmöiseen uusintakäyttöön.”

MOT: ”Mitä toitte tänne?”

Ellen Laakso: ”Tommosen olanyli… Piirtoheittimen, ikivanhan mikron, telkkarin, ja tietokoneen päätteen.

MOT: ”Toimivatko nämä laitteet?”

Laakso: ”Kysymyshän on, että vanha mikro toimii, mutta kun se on umpiruosteessa, kun se on mökillä ollut, niin eihän sitä kukaan halua käyttää. ATK periaatteessa näyttö toimii, mutta kuka semmosta valtavan suurta… kun ei oo tilaa missä niitä säilyttää.”

MOT: ”Mitä toivoisitte, että niille tapahtuu?”
Laakso: ”Hävitetään asianmukaisella tavalla.”

Kerätyt laitteet päätyivät Stena Technoworldin käsittelylaitokseen Vantaalle.

Stena on kunnostautunut laitteiden materiaalikierrätyksessä aiemminkin.

Pari vuotta sitten Nokia keräsi yhteiskampanjalla Maailman luonnonsäätiön WWF:n kanssa vanhoja kännyköitä. Kännykän sai palauttaa ilmaiseksi kampanjan kirjekuoressa.

Pentti Kallio: ”Tästä näkyy mihin ne kerätyt matkapuhelimet on toimitettu eli tonne Stenan Technoworldin kierrätyskampanjapaikkaan. - - - Sit kun kääntää tän kuoren, niin täällä lukee, että käytöstä poisjääneet Nokia-puhelimesi ja lisälaitteesi ovat hyödyllistä raaka-ainetta teollisuudelle.”

Kierrätysalan todellinen jättiläinen on suomalainen Kuusakoski. Kuusakoski käsittelee yli puolet Suomessa kerätystä sähkö- ja elektroniikkaromusta. Koko Kuusakoski –konsernin liikevaihto on yli miljardi euroa.

Risto Pohjanpalo: ”Tää elektroniikkakierrätys on ehdottomasti tämmöinen volyymilaji. Elikkä silloin kun sulla on isoja materiaalivirtoja hallussa, silloin sä saat esimerkiksi terästehtaalta, kuparisulatoilta ja niin edelleen, niin paremman hinnan kuin jos sä toimitat vain pienissä erissä tavaraa. ”

Viime vuoden lopulla Kuusakoski solmi sopimuksen tuottajayhteisö ERP Finlandin kanssa. Sen seurauksena esimerkiksi Gigantteihin palautetut laitteet kuljetetaan suoraan Kuusakoskelle romutettavaksi.

Täällä Kuusakosken tehtaalla Heinolassa laitteet kierrätetään teollisuuden raaka-aineiksi. Ensimmäisenä laitteet kulkevat esikäsittelyhallin läpi.

Pohjanpalo: ”Me poistetaan sieltä herkut ja myrkyt. Ne myrkyt on ongelmajätteitä, jotka joudutaan poistamaan sieltä, että ne ei pilaisi sitä käsittelyketjua. Taas nää herkut on sitten esimerkiksi korkea-arvoisia piirikortteja, jotka kannattaa ottaa sieltä manuaalisesti irti sen takia, että ne saatais mahdollisimman puhtaina talteen.”

Esikäsittelyn jälkeen laitteet murskataan.

Pohjanpalo: ”Tää koko kierrätysteknologia perustuu siihen, että nää laitteet hajotetaan hyvin pieniin palasiin ja sen jälkeen ne erotellaan toisistaan ne palaset. Eli siitä saadaan sitten terästä ja siitä saadaan tiettyjä värimetalleja. - - - Alumiini on sellainen, joka me sitten täällä omalla tehtaallamme sulatetaan harkoiksi ja myydään sitten esimerkiksi takaisin elektroniikkateollisuudelle.”

Pienille kierrätyskeskuksille ja yhdistyksille jätevirrasta on tihkunut vain pisaroita.

Pentti Kallio: ”Me toimitaan - - niiden almujen ja murusten varassa, mitä isolta pöydältä putoaa. Et me ei voida kilpailla. Ei meillä ole rahaa varastoida romua ja odottaa maailmanmarkkinahinnan nousua niin kuin nää isot toimijat tekee.”

Pohjanpalo: ”Näitä isoja massoja varten tarvitaan joka tapauksessa teollista kierrätystä. Se on niin kuin ihan selvää ja siinä Kuusakoski on osaaja. - - - Myöskin ne uudelleen käytettävät laitteet ovat jonain päivänä uudelleen romua.”

Erityisen arvokkaita ovat vanhat liedet ja pesukoneet. Niistä Kuusakoski maksaa tuottajayhteisöille.

Laatikainen: ”Eli niissä on terästä, rautaa jota pystytään hyödyntämään uudelleen, niin sillä käydään kauppaa. Ja ne tuotot, jota tästä kierrätykseen menevästä materiaalista saadaan niin käytetään sitten tiputtamaan näiden kierrätyskust.. kierrätysmaksujen tasoa.”

MOT: ”Miksi otatte vastaan myös kuvaputkitelevisioita ja tietokoneiden monitoreja ja muuta arvoltaan negatiivista romua?”

Risto Pohjanpalo: ”Täähän perustuu siihen, että tuottajayhteisöt maksaa meille - - - ja silloin kun on kyseessä tämmöinen hyvin metallinen tuote, rahavirta voi olla toiseenkin suuntaan.”

Pentti Kallio: ”Se on kaksisuuntaista se rahaliikenne. Kenelle sitten enemmän jää, niin sitä on vaikea kertoa, mutta kannattavaa liiketoimintaa on romun kerääminen ollu monta vuotta, - - -kun sitä nää isot toimijat tekee. Heitä ei oo velvoitettu uudelleenkäyttöön elikkä heitä ei siitä voi syyttää, mutta tuottajia voi pikkuisen osoittaa sormella ja varsinkin viranomaisia, että valvonta puuttuu.”

Virtanen: ”Meil ei ois mitään resursseja valvoakaan tollasii, et meillä on noin puoli henkilötyövuotta käytettävänä tähän koko sähköelektroniikka-alan tuottajavastuun valvontaan.”

Tuottajayhteisöt saavat siis rahaa kahdesta eri lähteestä. Kuluttajat maksavat kierrätysmaksua laitteiden hinnassa. Lisäksi tuottajayhteisöt myyvät romua Kuusakosken ja Stenan kaltaisille yrityksille.

Ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan Serty tuotti lähes puolitoista miljoonaa euroa voittoa. MOT:n laskelmien mukaan rahaa on kerätty useita miljoonia euroja enemmän kuin mitä sitä on käytetty laitteiden kierrätykseen. Tuottajayhteisöt ovat rahastoineet osan kierrätysmaksuista, yhteensä noin kymmenen miljoonaa euroa.

Laatikainen: ”Tää rahasto -terminologia on ehkä vähän harhaanjohtava, ei meillä sellaista rahastoa ole vaan - - - jos tuottajayhteisö jostain syystä ei jatka toimintaansa, niin meillä pitää olla rahastovakuus, joka takaa sen että tää kierrätys pystytään kuitenkin siitä eteenpäin hoitaan puolen vuoden ajan. Eli tällaista mystistä rahastoa ei kyllä missään ole.”

MOT:n laskelmien mukaan Elkerin tuottajayhteisöt keräsivät vuonna 2006 kierrätysmaksuilla kymmenisen miljoonaa euroa. Elkerin tilinpäätöksen mukaan kierrätykseen käytettiin tuona vuonna vain runsaat kolme miljoonaa euroa.

MOT: ”Kuinka paljon näitä kierrätysmaksuja on sitte rahastoitu?”

Sainio: ”Rahastoitu, niitä ei nyt näy, toi rahastoitu on hieman outo termi.”

MOT: ”Paljon niitä on siirretty taseeseen?”

Sainio: ”Siis oikeestaan näähän on sillon, kun lähettiin liikkeelle, niin kaikkihan ne on kiertäny taseen kautta, koska ne on ollu ennakkomaksuja tulevista kustannuksista. - - - Sitt on olemassa, sitt on olemassa tota niin, niin kun lainsäädännön asettamat vaatimukset tuottajayhteisön vakavaraisuudelle, se tietysti täytyy olla rahastoituna siellä.”

Valvova viranomainen vahvistaa, että tuottajilta vaaditaan vakavaraisuutta.

Teemu Virtanen: ”Jätehuoltojärjestelmä, se ei voi lopettaa toimintaansa noin vaan. Se ois aivan katastrofi. - - -Sillä täytyy olla käytettävissä 6 kuukautta eteenpäin rahaa sen jätehuollon järjestämiseen.”

Vaikka tuottajayhteisöjen keräämistä kierrätysmaksuista vähennettäisiin viranomaisen vakavaraisuusvaatimus ja materiaalikierrätyksen kustannukset, rahaa on silti jäänyt yli.

Tuottajayhteisöt ovatkin palauttaneet maksuja jäsenyrityksilleen. Kuluttajilta kierrätystä varten kerättyä rahaa on siis palautettu laitteiden valmistajille ja maahantuojille.

Pentti Kallio: ”Mielestäni siinä toimitaan täysin lain hengen vastaisesti. Lain mukaan niillä rahoilla pitäisi kehittää kierrätys- ja keräysverkostoa, vastaanottoverkostoa, myöskin edistää uudelleenkäyttöä ja luoda edellytykset sille uudelleenkäytölle.”

Laatikainen: ”Kun rahaa kertyy jossain vaiheessa enemmän kuin tähän kierrätykseen tarvittiin, niin osa tästä vakuusrahastosta palautettiin tuottajille, jotka se oli tänne tänne tuottajayhteisöön alun perin jo maksaneetkin.”

MOT: ”Mutta eikö ne tuottajat olleet keränneet ne kuitenkin kuluttajilta tuotteiden hinnassa?”

Laatikainen: ”Tuottajat on on osittain tän kierrätysmaksun varmasti näiden tuotteiden kuluttajahintaan laittaneet yhteistyössä kaupan kanssa ja sen voi varmasti näinkin päin laskea, mutta ne rahat mitä tuottajayhteisöön on kertynyt, ne on kyllä suoraan - - - tuottajien tuottajayhteisölle maksamia eli ei tässä kohti puhuta kuluttajien rahoista.”

MOT: ”Kuinka paljon niitä kaikkien näiden kolmen tuottajayhteisön kierrätysmaksuista on palautettu jäsenyrityksille?”

Sainio: ”Siis oiskohan, en tiedä, ett oisko jotain niin puolentoista miljoonan luokkaa kaiken kaikkiaan.”

MOT: ”Eikö niitä ois tarvittu tässä kierrätys- tai uudelleenkäyttöjärjestelmässä?”
Sainio: ”Siis niin tää on taas sellanen asia, että näkemyksiä on paljon, toisten mielestä varmaan ois tarvittu ja toisten mielestä ei ois tarvittu.”

Sähkö- ja elektroniikkaromudirektiivin perimmäinen tarkoitus oli painostaa tuottajia valmistamaan kestävämpiä laitteita ja vähentää siten syntyvän jätteen määrää. On käynyt päinvastoin.

Pentti Kallio: ”On halvempaa murskata ja pistää materiaalikierrätykseen nää tavarat. Se on, se on kaupan laki ja sit myydään uutta tilalle.”

Laatikainen: ”Ympäristön kannalta olis varmaan järkevää, että kuluttajat ymmärtäis maksaa laadusta, pystyttäis valmistamaan parempia tuotteita jotka kestäis vähän kauemmin eikä tarvittais tämmöistä kierrätysrumbaa järjestää näille tuotteille, mutta näyttää siltä, että tänä päivänä kuluttaja haluaa ostaa huonoa halvalla.”

Loppu.

[Viheraho]

Ja näin se kierrätys toimii tramel oy :ssa
Sateessa osa täysin suojaamatta.

[Fullflavor]

Synkän näkõistä ''kierråtystä''.

Ihme että saa porskuttaa ilman kenenkään korkeamman tahon puuttumista..
Raha taitaa ratkaista tässäkin asiassa.